Search results for "Peura"
showing 6 items of 6 documents
Hilja Henkivartija : Hilja Ilveskeron henkilöhahmo Leena Lehtolaisen romaaneissa Henkivartija, Paholaisen pennut ja Oikeuden jalopeura
2013
Tutkin kandidaatintyössäni Leena Lehtolaisen romaanisarjassa esiintyvän päähenkilön Hilja Ilveskeron henkilöhahmoa ja sen kehittymistä erityisesti suhteessa dekkarin lajiin. Sisällytän tutkimukseeni romaanit Henkivartija, Oikeuden jalopeura ja Paholaisen pennut. Tutkin Hilja Ilveskeron henkilöhahmoa ja sen kehittymistä. Tutkimukseni aineistona olevat kolme kirjaa täyttävät selvästi dekkarin lajitunnusmerkit, joten vertaan myös henkilöhahmoa dekkarin tyypillisiin henkilöhahmoihin ja tutkin sen sijoittumista suhteessa niihin ja suhteessa dekkarin lajiin ja sen alalajeihin. Käytän lähteinäni Voitto Ruohosen ja Juha-Pekka Koskisen dekkareista tekemiä tutkimuksia ja teoksia ja vertailen Hiljan h…
Musiikintuntien mahdollisuuksia : oppilaslähtöisyys yläkoulun musiikinopetuksessa
2016
Pekka Peura on vantaalainen lukion fysiikan ja matematiikan opettaja, joka viime vuosina on tullut tunnetuksi kehittämänsä oppilaslähtöisen opettamisen mallin myötä. Nimensä mukaisesti mallissa oppilaat lähtökohtaisesti pyrkivät ratkomaan tehtävät ja etsimään tietoa itsenäisesti, mutta opiskelussa voi käyttää apuna myös kaverin, pienryhmän ja viime kädessä opettajan tukea. Näillä keinoilla pyritään siihen, että oppilaat aktivoituisivat oppitunneilla ja näin sisäistäisivät oppimansa asiat entistä tehokkaammin ja ennen kaikkea huomattavasti syvemmin. Kandidaatintutkielmassani pohdin, kuinka tällaista ”Peurametodia” voisi hyödyntää yläkoulun musiikintunneilla. Musiikki oppiaineena on äärimmäis…
Hyväskikäytetyn lapsen paikka ja maisema Maria Peuran romaanissa On rakkautes ääretön
2014
Maisemassa : sukupuoli suomalaisuuden kuvastoissa
2014
Maisemalla on merkittävä tehtävä kansallisuutta koskevien käsitysten luomisessa ja ylläpitämisessä. Mutta maisema ei ole vain paikka, vaan paikasta tulee maisema rajaamisen kautta. Rajaus ohjaa katseen maiseman reunoille, kehyksiin ja kehystämiseen. Se näyttää, kenen maisema on, kuka maiseman tekee ja mitä varten. Maiseman rajaaminen on valtaa. Maiseman käsite viittaa yhtäältä luonnonmaisemaan, toisaalta sen kuvalliseen esittämiseen. Monitieteisessä artikkelikokoelmassa Maisemassa – Sukupuoli suomalaisuuden kuvastoissa analysoidaan kansallisuuden kulttuurisia esityksiä rajattuina maisemina. Visuaalisen kulttuurin, kirjallisuuden, kulttuurimaantieteen ja sukupuolen tutkijat tarkastelevat art…
Kauppaneuvos Heikki Peura (1870–1937)
2017
Dynaaminen populaatiomalli Suomen valkohäntäkauriille : sovelluskohteena Pöytyän riistanhoitoyhdistys
2012
Valkohäntäkauris (Odocoileus virginianus) on Yhdysvalloista Suomeen tuotu vieraslaji. Kauriiden ja autojen yhteentörmäykset ovat lisääntyneet kauriiden määrän kasvaessa. Kolareiden ja muiden kauriista aiheutuvien haittojen vähentämiseksi kannan kokoa säädellään metsästämällä. Vuosittaisten metsästyslupien määrä päätetään kannan koon arvioiden perusteella. Tässä työssä esitellään uusi tapa arvioida Suomen valkohäntäkauriiden kantaa. Vuosittain metsästettyjen valkohäntäkauriiden lukumäärät tunnetaan metsästäjien ilmoitusten perusteella. Lisäksi metsästäjät antavat oman arvionsa metsästysalueensa metsästyksen jälkeisestä kauriiden kannasta. Tässä tutkielmassa kuvataan näitä tietoja hyödyntävä …