Search results for "Sala"

showing 10 items of 1196 documents

Tavoitteena aito osallisuus : Tarkastelussa Suomen ensimmäinen deliberatiivinen nuorisoraati

2010

Vaasassa toteutetaan marraskuussa 2010 Suomen ensimmäinen deliberatiivinen nuorisoraati ("youth Jury"). Nuorisoraatikokeilulla on kolmenlaiset tavoitteet. Ensinnäkin tutkimuksellisena tavoitteena on analysoida deliberatiivisen hallinnan ("deliberative governance") mahdollisuuksia suomalaisen koulukentän ja erityisesti nuorten osallisuuden kontekstissa. Toiseksi nuorisoraatikokeilu toteuttaa pedagogista tehtävää. "Kehittämistyö- ja projektienhallinta" -opintojaksolle osallistuvat sosiaali- ja terveyshallintotieteen maisteriopiskelijat toimivat kokeilun vetäjien kanssa aitona tutkimusryhmänä. Tavoitteena on tutustuttaa opiskelijat projektityöhön antamalla heille mahdollisuus osallistua kokeil…

nuorisoraatideliberaatioosallisuuskansalaisuuskansalaisyhteiskunta
researchProduct

Miten ja kenelle valtakunnalliset nuorisojärjestöt legitimoivat toimintansa?

2018

Perinteisesti kansalaisten omaehtoiseen toimintaan perustuneen kolmannen sektorin tehtävät ja toimintatavat ovat muutoksessa. Aiempi tutkimus osoittaa, miten palvelutuotanto, kaupallistuminen, ammatillisuus ja muut julkisen ja yksityisen sektorin toimintaperiaatteita yhdistävät hybridit piirteet lisääntyvät järjestöjen toiminnassa. Artikkelissa tarkastellaan, miten nuorisotyön kentällä toimivat valtakunnalliset nuorisojärjestöt legitimoivat olemassaoloaan osana muuttuvaa kolmatta sektoria. Laadullisen tarkastelun kohteena ovat järjestöjen legitimaatioargumentit sekä legitimaatioyleisöt, joille argumentit osoitetaan. Tärkeimpiä nuorisojärjestöjen legitimaatioyleisöjä …

nuorisotyölegitimationpalvelutuotantoyouth organizationskolmas sektorihybrid organizationsArtikkelitmanagerialismihybridit organisaatiotkansalaistoimintalegitimaationuorisojärjestötSosiologia
researchProduct

Exploring Obutyamye as Material Citizenship in Busoga Subregion, Uganda

2022

This article explores how being a citizen is inexorably bound up with the resources individuals own and deploy to support livelihoods in the rural locations of postcolonial states. Drawing on the works of Kabeer (2006) and Baglioni (2016), the article zooms in on how citizenship is manifestly and inescapably material in the Busoga subregion of eastern Uganda. Data for the article were collected using qualitative methods among beneficiaries of antipoverty programmes implemented by Action for Development (ACFODE), a national non-governmental organization (NGO). Findings show that, locally, citizenship is understood as obutyamye, connoting an (un)equal experience of being in, for and with the …

obutyamyeantipovertyafrikkalaisuushyvinvointiNGOkansalaisuusyhteisötBusogaomaisuusUgandamaterial citizenshiptoimeentulokansalaisjärjestötköyhyys
researchProduct

Ohjausalan toimijoiden käsityksiä tieto- ja viestintätekniikan käyttöönoton haasteista

2019

Tieto- ja viestintätekniikan (TVT) integrointi TNO-palveluihin ja niihin liittyviin käytäntöihin on edennyt merkittävästi, mutta kehittämisen varaa on yhä. Tämä tutkimus pyrkii osaltaan vastaamaan tähän tarpeeseen tarkastelemalla, millaisia haasteita TVT:n käyttöönotossa on havaittu. Tutkimus pohjautuu 16:n eri maan ohjausalan edustajille tehtyyn kyselyyn, joka toteutettiin elinikäisen ohjauksen toimintapolitiikkaa käsittelevän symposiumin (ICCDPP) yhteydessä. nonPeerReviewed

ohjausalatieto- ja viestintätekniikkaohjaus (neuvonta ja opastus)käyttöönotto
researchProduct

"Koska halusin toteuttaa ohjausta." : fenomenologis-hermeneuttinen tapaustutkimus Saaran ohjausfilosofiasta ja uratarinasta lukion opinto-ohjaajasta …

2016

Tutkimukseni aiheena on tarkastella erään ohjausalan ammattilaisen, Saa-ran (nimi muutettu), tarinaa lukion opinto-ohjaajasta ohjausalan yrittäjäksi, se-kä tarkastella Saaran ohjausfilosofiaa, jolla on keskeinen rooli hänen työssään. Tutkimukseni on aineistolähtöinen fenomenologis-hermeneuttinen tapaustut-kimus, joten se on toteutettu seuraten aineistolähtöisen tapaustutkimuksen toteuttamisen periaatteita ja fenomenologis-hermeneuttista tutkimusotetta. Ai-neistoni koostuu kolmesta eri teemaisesta tutkimushaastattelusta. Teemat oli-vat: elämänviiva, ohjausfilosofia ja ohjausalan yrittäjyys. Eri teemojen kautta pyrin tutkimaan aihettani mahdollisimman monipuolisesti. Tutkimuksessa paljastui s…

ohjausalan yrittäjyysFenomenologialukioTapaustutkimusyrittäjyyskohtaaminenopinto-ohjaajalukiokoulutusopinto-ohjaajatohjausfilosofiahermeneutiikkatapaustutkimus.filosofiaOhjaustyöohjaus (neuvonta ja opastus)ohjaus
researchProduct

Habits of contributing citizenship : Self-help groups in rural Tanzania

2020

The chapter examines self-help groups in rural Tanzania as practices in which citizenship habits are formed. Self-help groups are referred as locally organized groups established to address the needs and challenges of the members. From the point of view of pragmatism, self-help groups provide concrete examples of a specific form of associated life and of a general human activeness in addressing shared problems. Based on interviews and focus-group discussions conducted in Kondoa district with local self-help groups, the characteristics of these practices are analyzed through three themes: the kinds of shared problems the groups address, the governance of internal interaction of the groups, a…

oma-apuryhmätmaaseutuyhteisötTansaniavertaistoimintakansalaisuusTanzaniakansalaisyhteiskuntaosallistuminen
researchProduct

Omaelämäkerran kirjoittamisen prosessista

2013

Tiivistelmä Tässä tutkimuksessa perehdytään omaelämäkerran uudelleenkirjoittamisen prosessiin. Aineistona ovat vanha ja uusi omaelämäkerta sekä päiväkirja. Tavoitteena on selvittää, mitä tapahtuu uudelleenkirjoittamisen prosessissa ja miten aikaväli on vaikuttanut muistamiseen. Tutkimuksen kuluessa pohditaan uudelleenkirjoittamisen aikana pidetyn päiväkirjan merkintöjä ja reflektoidaan sen avulla niitä tunnetiloja, jotka kirjoittamisen prosessi nosti esiin. Tutkimusmenetelmänä käytetään psykologista ja narratiivista lähestymistapaa. Tutkimusote on väistämättä subjektiivinen, koska tutkimus perustuu kahteen henkilökohtaiseen tarinaan, joiden kirjoitusväli on seitsemän vuotta. Aineistona on m…

omaelämäkertamuistelmatterapeuttinen kirjoittaminenmuistaminensalamavalomuistikuvaterapeuttinen kirjoittaminen ja narratiivi. 
distanssikirjoittamisen prosessikirjoittaminen
researchProduct

Från mål till interaktion : skolpedagogiken i Svenskfinland och övriga Finland

2008

opetustavoitteetperusopetuspedagogiikkaoppiminensuomenruotsalaisetruotsinkielisetopetusmenetelmätopetusarviointi
researchProduct

Yhteiskunnan jäsenyyteen kasvattamassa : aineenopettajaopiskelijoiden käsitykset kansalaiskasvatuksesta

2017

Pro gradu -tutkielmani tarkastelee aineenopettajaopiskelijoiden käsityksiä kansalaiskasvatuksesta, joka on yksi kouluopetuksen keskeisistä tehtävistä. Tutkielmassani tarkastelen, kuinka tulevat aineenopettajat kokevat vaikuttamisen ja osallistumisen taitojen opettamisen osana omaa opetustaan ja miten he kokevat vastuun yhteiskunnan jäsenyyteen kasvattamisesta jakautuvan eri aineiden opettajien kesken. Tarkastelen myös aineenopettajaopiskelijoiden käsityksiä aktiivisesta kansalaisuudesta, kiistatilanteista osana aineenopetusta ja sitä millaisia politiikka-käsityksiä aineenopettajaopiskelijoilla on. Tutkielmani aineistona hyödynnän kyselyaineistoa, joka kerättiin Jyväskylän yliopiston aineeno…

opiskelijatvaikuttaminenaineenopetuskansalaiskasvatuskiistelyopettajankoulutusosallistuminenopettajaopiskelijat
researchProduct

Helsingin Saksalaisen koulun suomenkieliset oppilaanohjauksen kotisivut yläluokille

2007

oppilaanohjausitsearviointiHelsingin Saksalainen kouluWWW-sivut
researchProduct