Search results for "Sky"

showing 10 items of 1603 documents

Kaupunkikuvan tallentajat : Tampereella, Jyväskylässä ja Kankaanpäässä

2016

Tutkimus käsittelee kaupunkikuvan tallentamista kaupunkien päättäjien, museoiden ja kaupunkilaisten näkökulmas-ta. Tutkimuskysymyksiä ovat: mikä on kaupunkikuvan tallentamisen työnjako, miksi kaupunkikuvaa tulee tallentaa sekä mitä ja miten kaupunkikuvaa on tallennettu. Verrokkikaupunkeina ovat Tampere, Jyväskylä ja Kankaanpää. Tutkimuksessa esitetään kaupunkikuvan tallentamisen nykytilannetta sekä fyysisen kaupunkikuvan tallentamisen että siitä tehtyjen representaatioiden tallentamisen valossa. Tutkimusaihe on aina ajankohtainen, sillä kaupunkikuva on jatkuvasti muutoksessa. Tallentamalla kaupunkikuvaa tavoitellaan mm. muiston säilymistä. Kaupunkikuvan tallentamisen työnjakoa määritellään …

tallentaminenkaupunkiJyväskyläkaupungitKankaanpääkaupunkikuvakaupunkilainenkulttuuriympäristömuseotTamperemuseokaupunkiväestökaupunkisuunnittelu
researchProduct

Myrskylä

talotMyrskylän kirkkokirkot
researchProduct

Ylävartalon voimantuotto-ominaisuuksien ja hiihtosuorituskyvyn kehittyminen harjoittelukauden aikana kansallisen tason mieshiihtäjillä

2016

Johdanto. Ylävartalon merkitys hiihdossa on kasvanut, mikä näkyy hiihtäjien suurempana panostuksena ylävartalon voima- ja kestävyysharjoitteluun. Jatkuvasti kasvavat hiihtovauhdit asettavat hermo-lihasjärjestelmän entistä suuremman haasteen eteen, kun erityisesti ylävartalolla on pystyttävä tuottamaan eteenpäin vievää voimaa yhä tehokkaammin. Tämän tutkimuksen tarkoitus oli selvittää, minkälaisia muutoksia hiihtosuorituskyvyssä ja ylävartalon voimantuotto-ominaisuuksissa tapahtuu hiihtäjillä harjoittelukauden aikana, ja onko näiden muutosten välillä yhteyttä. Menetelmät. Suomalaisia kansallisen tason mieshiihtäjiä (n = 12, ikä 22,7 ± 3 v, pituus 1,83 ± 0,05 m, paino 74,8 ± 6,1 kg, VO2max 65…

taloudellisuusmaastohiihtokestävyyssuorituskykyylävartalon voimantuotto
researchProduct

Opinnäytteiden verkkojulkaiseminen uudistuu

2003

tekijänoikeusverkkojulkaisemineJyväskylän yliopiston kirjastoopinnäytteet
researchProduct

Digitaalinen tekijänoikeuksien hallinnointi osaksi opinnäytteiden verkkojulkaisujärjestelmää

2005

tekijänoikeusyliopistokirjastotJyväskylän yliopiston kirjastoopinnäytteet
researchProduct

An Autonomous System to Take Angular Thermal-Infrared Measurements for Validating Satellite Products

2015

An autonomous system for field land surface temperature (LST) measurements taken at different observation angles was developed to be deployed easily at any conventional meteorological tower station. The system permits ground-truth data to be acquired on a continuous basis, and angularly scans land and sky hemispheres with a single thermal-infrared (TIR) radiometer. This paper describes the autonomous angular system and the methodology to assess ground-truth LST and relative-to-nadir emissivity data from system measurements. Ground-truth LSTs were used to validate satellite-retrieved LST products at two experimental sites (rice crop and shrubland areas). The relative-to-nadir emissivity valu…

thermal-infrared; land surface temperature; angular system; emissivity; satellite product Validation; emissivity anisotropyThermal infraredRadiometerMeteorologyLand surface temperaturesatellite product Validationmedia_common.quotation_subjectthermal-infraredScienceQland surface temperatureangular systemSkyemissivityEmissivityGeneral Earth and Planetary SciencesEnvironmental scienceemissivity anisotropySatelliteAutonomous system (mathematics)Anisotropymedia_commonRemote sensingRemote Sensing
researchProduct

Tietotekniikan kandidaattiseminaarin kehityspolkuja 2012-2015

2017

Jyväskylän yliopiston Informaatioteknologian tiedekunnan Tietotekniikan laitoksella selvitettiin kandidaatintutkielmien tehokkaamman edistymisen mahdollisuuksia kandidaattiseminaaria kehittämällä ja ohjausresursseja keskittämällä. Aiemman toteutustavan analysoinnin ja tutkimusongelman muotoilun pohjalta suunniteltiin ja toteutettiin useita tutkimus- ja kehitystoimenpiteitä, joiden tuloksena syntyi vaiheistamiseen ja tiedeviestinnän entistä saumattomampaan integrointiin perustuva KandiX-malli. Tässä raportissa kuvataan mallin iteratiivista kehittämistä ja vuosien 2012-2015 aikana saatuja tuloksia, joiden mukaan kandidaatintutkielman työstämiseen kuluva aika on lyhentynyt muutamaan kuukauteen…

tiedeviestintävaiheistaminenJyväskylän yliopisto2012-2015äidinkielitietotekniikan kandidaattiseminaariKandiX-mallitietotekniikkakandidaatintutkielmat
researchProduct

Linkkilistasta virtuaalikirjastoksi : Internet-aihehakemiston rakentaminen ja ylläpito kirjastossa

2000

tiedonlähteetaihehakemistotvirtuaalikirjastotInternetCSC - Tieteelinen lasketaViikin tiedekirjastosuunnitelmatkirjastotOulun yliopiston kirjastoKuopion yliopiston kirjastoTeknillisen korkeakoulun kirjastoJyväskylän yliopiston kirjastotiedonhaku
researchProduct

Avoin lehti : Jyväskylän avoimen yliopiston asiakaslehti

2008

tiedotuslehdetAvoin yliopisto [Jyväskylän yliopisto]
researchProduct

Tiedonjyvä 2015/2

2015

tiedotuslehdetJyväskylän yliopisto
researchProduct