Search results for "Sky"
showing 10 items of 1603 documents
Tulospalkkaus Jyväskylän kaupunkikonsernissa
2004
Kokoelmien aatelia
2016
Jyväskylä vallankumousvuoden keskellä : Jyväskylän työväestön ja porvariston toiminta vuoden 1917 maaliskuun vallankumouksesta tammikuussa 1918 alkan…
2009
Venäjältä helmi-maaliskuun vaihteessa 1917 alkanut vallankumous levisi nopeasti Suomeen. Jyväskylässä ensimmäiset tiedot tsaari Nikolai II kukistumisesta saatiin maaliskuun 16. päivänä paikkakunnalla ilmestyvästä sanomalehti Sorretun Voimasta. Venäjän väliaikainen hallitus kumosi Suomea koskeneet ankarat määräykset, ja työläisväestö alkoi eri puolilla Suomea vaatia itselleen parempia työoloja, kunnallislakiuudistusta sekä ”vanhan vallan” aikaisten poliisien erottamista. Jyväskylässä työväestö seurasi Suomen yleistä kehitystä, jonka seurauksena puhkesi lakkoja. Jyväskylän työväestö ja kaupunginvaltuusto neuvottelivat monista erimielisyyttä aiheuttaneista kiistoista ja saivat aikaan molempia …
Työn vaatimus- ja voimavaratekijöiden, työhyvinvoinnin ja työmotivaation muutokset ja keskinäiset yhteydet Jyväskylän yliopiston työntekijöillä : vuo…
2010
Job security provisions, wage setting and unemployment persistence
1998
Personal use of technology at work : a literature review and a theoretical model for understanding how it affects employee job performance
2021
Employee personal use of technology at work (PUTW)—defined as employees’ activities using organisational or personal IT resources for non-work-related purposes while at work—is increasingly common in organisations. Our review of existing PUTW studies (n = 137) suggests that previous studies widely discussed PUTW outcomes, antecedents, and policies. The literature review also indicates that previous studies have proposed opposing viewpoints regarding the effect of PUTW on employee job performance, but few studies offered empirical evidence. Consequently, the conditions under which PUTW can increase or decrease employee job performance have not been discussed. We develop a theoretical model (…
Jyväskylän ulkoilureittien muutos, nykytila ja kehitystarpeet
2011
Tutkimuksessa selvitettiin Jyväskylän ulkoilureiteissä viimeisten noin kymmenen vuoden aikana tapahtunutta muutosta sekä reittien nykytilaa ja kehittämistarpeita. Muutostarkasteluun sisältyi yleisen muutoksen kuvaamisen lisäksi vuoden 2009 alussa tapahtuneen Jyväskylän kaupungin, Jyväskylän maalaiskunnan ja Korpilahden kunnan kuntaliitoksen vaikutuksien arviointi. Tutkimuksessa kartoitettiin sekä kaupungin viranhaltijoiden, kolmannen sektorin että kuntalaisten näkemyksiä. Ulkoiluasioista vastaaville kaupungin viranhaltijoille ja kolmannen sektorin edustajille järjestettiin syyskuussa 2010 keskustelutilaisuus, jossa he kertoivat näkemyksiään kaupungin ulkoiluolosuhteista. Kuntalaisten kokemu…
Ulkomaiset opiskelijat Suomessa : kokemuksia opiskelusta ja oppimisesta, elämästä ja erilaisuudesta
2005
Puistossa juokseminen juoksumattoa mielekkäämpää jopa testauksessakin
2022
60 tunnin valvomisen vaikutus aerobiseen suorituskykyyn
2006
Jani Vaara, 2006. 60 tunnin valvomisen vaikutus aerobiseen suorituskykyyn. Liikuntafysiologia. Johdatus omatoimiseen tutkimustyohon. Jyväskylän yliopisto, liikuntabiologian laitos. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää 60 tunnin valvomisen ja sen aikana toteuttavan esikuntatyyppisen harjoituksen vaikutuksia aerobiseen suorituskykyyn. Koehenkilöinä tutkimuksessa oli 10 Maanpuolustuskorkeakoulun kadettioppilasta (26 ± 3 v.). Valvomisjakson aikana koehenkilöt eivät nauttineet piristäviä aineita sekä heidän fyysinen aktiivisuutensa oli minimaalista. Koehenkilöt suorittivat maksimaalisen polkupyöräergometritestin 2 vuorokautta ennen valvomisjakson alkamista sekä heti sen päätyttyä. Mitat…