Search results for "TEE"
showing 10 items of 8497 documents
Kahden opettajan kokemuksia auktoriteetista
2017
TIIVISTELMÄ Soiro, N. 2017. Kahden opettajan kokemuksia auktoriteetista. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, liikuntapedagogiikan pro gradu – tutkielma, 79 sivua, 1 liite. Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvailla pitkään opettaneiden naisopettajien kokemuksia omasta auktoriteetistaan, mahdollisista muutoksista niissä vuosikymmenien aikana ja auktoriteettiin vaikuttaneista tekijöistä. Tutkimus tehtiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimusmenetelmänä käytettiin fenomenologis-hermeneuttista tutkimusmetodia. Aineisto koostui kahdesta puolistrukturoidusta teemahaastattelusta, jotka toteutettiin 2010. Valikoin tutkimukseeni kaksi erittäin kokenutta naisopettajaa, joilla koin olev…
Lasten viestintäkäyttäytyminen ja vertaissuhteet : kirjallisuuskatsaus
2011
Tutkielma on kirjallisuuskatsaus, jossa perehdyttiin lasten viestintäkäyttäytymiseen sekä heidän vertaissuhteissaan ilmenevään vuorovaikutukseen. Tavoitteena oli löytää ja analysoida lasten viestintäkäyttäytymistä käsitteleviä tutkimuksia eri tieteenaloilta. Erityisesti haluttiin tarkastella lasten vertaissuhteita ja niissä ilmeneviä vuorovaikutusilmiöitä. Lasten viestintäkäyttäytymistä on tutkittu runsaasti psykologian alalla. Lisäksi tutkimustietoa löytyi jonkin verran puheviestinnän, kasvatustieteen sekä sosiologian alalta. Kirjallisuuskatsaus on toteutettu noin 100 tieteellisen artikkelin tai tiivistelmän pohjalta. Tutkielma osoitti, että lasten vanhemmilla on merkittävä rooli lasten vu…
Eriarvoisuus ja luottamus 2000-luvun taitteen Suomessa : bourdieulainen näkökulma
2006
Taloudelliset, kulttuuriset ja sosiaaliset resurssit jakautuvat Suomessa epätasaisesti. Suomalaiset sijoittuvat pääomiensa suhteen, niin pääomalajeittain kuin kaikkien pääomien kokonaisomistuksessa, eriarvoisiin asemiin, eriarvoisuutta ja luottamuksen käsitteitä tutkinut Sanaksenaho toteaa.Huono-osaisuus on kaikkien pääomien yhtäaikaisen hallinnan näkökulmasta hyväosaisuutta selvästi kasautuvampaa. Sosiologisissa keskusteluissa viime vuosina esiin nostettuja ajatuksia luokkien kuolemasta tai niiden merkityksen suuresta vähenemisestä, ei Sanaksenahon mukaan voida pitää vakavasti otettavina luokkateoreettisina kysymyksinä.Tulojen muodossa olevaa taloudellista pääomaa on miehillä ja lapsettomi…
Onko urbanisaatio maaseudun turma? : kaupunkien väestönkasvun vaikutukset erityyppisen maaseudun väestökehitykseen Suomessa ajanjaksolla 1990-2015
2018
Kaupungistuminen on edennyt nopeasti Suomessakin, ja samalla maaseutu on menettänyt väestöään ja aktiviteettejaan. Miten urbanisaation eteneminen on vaikuttanut maaseudun kehitykseen? Artikkelin mukaan urbanisaatio levittää kaupunkien ympäristöön sekä ”varjoa” että ”valoa”, mutta ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun negatiiviseen kehitykseen se ei ole vaikuttanut. peerReviewed
Historiaa, politiikkaa ja historiapolitiikkaa Italiassa : taistelu Vastarinnan ja ”natsifasismista” vapautumisen muistamisesta toisen maailmansodan j…
2022
Lähihistorian merkkipaalut ja niiden kansalliseen muistamiseen liittyvät kiistat kietoutuvat Italiassa toistuvasti päivänpolitiikkaan. Artikkelissa kysytään, miksi varsinkin ”natsifasismista” vapautumisen muistopäivä 25. huhtikuuta on Italiassa toisaalta valtiollisesti merkittävä mutta toisaalta erittäin kiistelty juhlapäivä. Ketkä muistopäiväkiistaa käyvät ja mihin kiistelijät pyrkivät? Mihin muistopäiväkiistaa poliittisesti tarvitaan? Näihin kysymyksiin vastaamiseksi artikkelissa mennään syvälle Italian lähihistoriaan ja tarkastellaan, miten toisen maailmansodan loppuaikojen ristiriitaisia kokemuksia on kollektiivisesti työstetty ja kuinka niistä on kiistelty. Artikkelissa luetaan ja anal…
Superdiversiteetti ja muuttoliikkeet
2019
Väestöjen moninaistumista kuvaava käsite “superdiversiteetti” on viime vuosikymmenen ajan lisääntyvästi toiminut lähestymistapana muuttoliikkeiden tutkimuksessa. Superdiversiteetti on tarkoitettu viittaamaan eri tekijöiden vuorovaikutukseen, jolla on merkitystä niin yksilökuin yhteiskuntatasollakin. Käsite kyseenalaistaa perinteiset käsitykset niin “valtaväestöstä” kuin “maahanmuuttajaryhmistä”, ja johtaa uusiin tulkintoihin muun muassa maahanmuuton ja integroitumisen havainnollistamisessa. Tässä artikkelissa esittelemme käsitettä ja sen merkitystä marraskuussa 2018 järjestetystä Argumenta-seminaarista poimittujen esimerkkien avulla. nonPeerReviewed
Stressi ja terveys väestöllisissä ryhmissä : tutkimus ihmisten stressi- ja sairastuvuusalttiudesta
2003
Tämän tutkielman aiheena on stressin ja terveyserojen mittaaminen väestöllisissä ryhmissä. Tutkimuksen lähtöasetelma on varsin psykologinen. Aluksi pyritään erittelemään ihmistyyppejä persoonallisuuden piirteiden perusteella Antonovskia (1987) ja Kobasaa (1979) mukaillen. Tämän jälkeen tutkitaan löydettyjen ryhmien asenteita ja tuntemuksia sellaisten mentaliteetin ominaisuuksien kanssa, joilla on todettu olevan yhtäläisyyksiä stressiin ja sairastuvuuteen. Mentaliteetin osa - alueet kuvastavat Williamsin ja Huberin (1986) luokittelemia sisäisiä stressinaiheuttajia. Lopuksi testataan, onko stressinsietokyvyllä ja koetulla stressillä eroja demografisten ryhmien kesken. Nämä ryhmät ovat tavanom…
Sveriges irredenta : försvenskningen av de finskspråkiga i Norrbotten 1888-1921 ur identitetsbyggandets synvinkel
2009
In this study the task is to point out the key features in the making of a Swedish nation from the perspective of a minority language, i.e. the Finnish speaking minority in the region of Norrbotten, Sweden. Swedish historians usually list the fear of Russia (Russia, the arch-enemy -topos) and the Laestadian movement as main reasons for the policy of cultural assimilation of the Finnish-speaking minority. In this study the main task is to use the post modern discourse analysis (especially Michael Shapiro) in reading texts between the years 1888 and 1921. For this purpose I have gone through material of the period, i.e. debates in the Swedish Parliament, the newspaper Haparandabladet, pamflet…
Kunnian hallitsema karoliinien sotilaskulttuuri Ruotsin valtakunnassa 1680-1740
2007
"Kunnian hallitsema karoliinien sotilaskulttuuri Ruotsin valtakunnassa 1680-1740" Lisensiaattityössäni tarkastelen suuren Pohjan sodan (1700-21)kokeneiden suomalaisten ja ruotsalaisten karoliinisotureiden maailmankuvaa ja sen vaikutusta heidän elämäänsä. Aikakauden ihmisistä erityisesti sotilaiden koko elämänkulku määrittyi vahvasti kunnian ja kunniallisuuden kautta. Ideaalien ja lähes universaalien soturihyveiden sävyttämä kunniakoodisto ja toisaalta karu sotilaan elämä muodostivat ristiriitaisen sotilaskulttuurin, jonka normien mukaisesti karoliinit elivät usein lyhyeksi jääneen elämänsä. Tutkimukseni selvittää, mistä asioista sotilaiden kunniakeskeinen maailmankuva koostui ja miten alitu…
H&E Multi-Laboratory Staining Variance Exploration with Machine Learning
2022
In diagnostic histopathology, hematoxylin and eosin (H&E) staining is a critical process that highlights salient histological features. Staining results vary between laboratories regardless of the histopathological task, although the method does not change. This variance can impair the accuracy of algorithms and histopathologists’ time-to-insight. Investigating this variance can help calibrate stain normalization tasks to reverse this negative potential. With machine learning, this study evaluated the staining variance between different laboratories on three tissue types. We received H&E-stained slides from 66 different laboratories. Each slide contained kidney, skin, and colon tissue sampl…