Search results for "USLE"
showing 10 items of 290 documents
Modernista postmoderniin : tutkijaliittolaisen marxismin kehityslinjoja 1970-luvulta 1990-luvulle
1997
Sotilaskäskyllä ei voi kieltää itkemästä : diskurssitutkimus Ruotuväki-lehden mieskuvasta
2012
Puolustusvoimat on yhteiskunnallinen, totalitaarinen instituutio, joka toteuttaa yhteiskunnallista kasvatus- ja sosiaalistamistehtävää miesten ja nykyisin myös naisten keskuudessa. Tässä sosiaalityön näkökulmasta tehdyssä tutkimuksessa mielenkiinto kohdistuu miehisyyden ja isyyden sosiaalisiin representaatioihin, jotka muodostuvat armeijan sisäisen viestintälehden Ruotuväen sivuilla. Erityisenä kiinnostuksen kohteena on niin sanotun sotilasmallin muotoutuminen armeijassa. Tutkimus asettaa kriittisen tarkastelun kohteeksi maskuliinisuuden erilaiset representaatiot suhteessa isyyteen, ja sen tausta-ajatuksena on väkivallan miehinen ilmentymä sotilaiden keskuudessa. Tarkoitus on myös tunnistaa…
Suomalaisten matka-aikakauslehtien maailma
2014
Matkailujournalismia on Suomessa tutkittu vähän. Maailmalla matkailujournalismin tutkimus on kuitenkin lisääntynyt koko ajan. Matkajournalismin katsotaan ulkomaanuutisten tapaan kehystävän meitä ja muita, eli kertovan lukijoille maailmasta ja näin luovan myös lukijoiden identiteettiä. Turistien määrä kasvaa koko ajan, joten matkailujournalismilla on yhä enemmän lukijoita. Se myös kiinnostaa mainostajia. Matkailujournalismin kuvataankin olevan mielenkiintoisesti informaation ja viihteen, mainonnan ja journalismin välissä. Samalla se kehystää vieraita kulttuureja. Siksi matkailujournalismin tutkimus olisi tärkeää. Tässä tutkimuksessa tutkitaan kolmea suomalaista matka-aikakauslehteä: Matkaleh…
Lehtien keskittyminen muutamalle omistajalle on riski
2019
Naisten mies : mieheyden diskursiivinen rakentuminen Me Naiset -lehden henkilökuvissa
2012
Sukupuolen rakentaminen ja esittäminen miehille ja naisille suunnatuissa elämäntapalehdissä : tarkastelussa Trendin ja Velin pääkirjoitukset ja kolum…
2012
Siinä missä naistenlehtien perinne on Suomessa pitkä, miesten elämäntapalehdet eivät ole saaneet suurta suosiota osakseen. Yrittäjiä on ollut, mutta edes viime vuosina uudet lehdet ovat jääneet varsin lyhytikäisiksi. Koska nämä elämäntapalehdet ovat selvästi eri sukupuolille suunnattuja, on selvää, että ne tarjoavat jonkinlaista nais- tai mieskuvaa lukijalleen. Millä tavalla näitä naiseuksia tai mieheyksiä rakennetaan lehden sivuilla? Tarkasteluun otin saman kustantajan sisarlehdet, edelleen ilmestyvän Trendin ja vuonna 2008 lopetetun Velilehden. Tarkemman analyysin kohteeksi valitsin molempien lehtien vuoden 2008 pääkirjoitukset ja kolumnit, sillä ne puhuttelevat lukijaa suoraan. Taustalla…
Analysis of the way the reader of FHM is invited to relate to women
2012
Miesten lifestyle -lehtien negatiiviset naisrepresentaatiot ovat herättäneet huolta tutkijoiden ja feministien keskuudessa jo muutaman vuosikymmenen ajan. Lehtien sukupuolten välille rakentamia suhteita on kuitenkin tutkittu verrattain vähän, ja niiden lukijapositiot ovat jääneet yleisemmän maskuliinisuuden tarkastelun varjoon. Näiden tarkastelu täydentäisi ja syventäisi sukupuolirepresentaatioiden tutkimusta ja antaisi paremman pohjan lehtien kulttuuristen vaikutusten arviointiin. Tämän tutkielman tarkoituksena on täyttää aukko ja selvittää, miten miesten lifestyle -lehdet kutsuvat lukijaansa suhtautumaan lehdessä representoituihin naisiin. Tutkielman teoreettinen viitekehys tulee kriittis…
Yhden Demin sukupuoli : sukupuolen rakentuminen tyttöjenlehti Demissä
2009
Nuoruus on myllerryksen ja etsimisen aikaan. Nuoruus on myös sukupuoli-identiteetin ja minäkuvan muotoutumisen kannalta keskeistä aikaa, sillä silloin omaksumme sukupuolirooleja ja kiinnitymme niihin. Tässä tutkimuksessa halusin tutkia, miten tyttöjenlehdessä rakennetaan sukupuolta. Tarkastelin ja analysoin sitä, miten sukupuoli rakentuu ja minkälainen kuva sukupuolesta välittyy Suomen luetuimman tyttöjenlehden Demin jutuissa, kuvissa ja mainoksissa. Median tutkiminen sukupuolen näkökulmasta on mielestäni tärkeä tutkimusaihe, koska uskon, että medialla on keskeinen rooli sukupuolen määrittelyssä. Ajattelen, ettei ole olemassa objektiivista todellisuutta, jota media tuotannossaan heijastaisi…