Search results for "USLE"
showing 10 items of 290 documents
Naismuusikkokuvia Soundi-lehden levyarvioissa
2007
Perhe 1941-1944 pula-ajan mainoksissa
2015
Tiivistelmä – Abstract Tässä tutkielmassa tarkoituksena on tarkastella perheen kuvaamista pula ja sota-ajan mainoksissa. Ihmisiä kuvataan mainoksissa paljon ja samalla ne heijastavat oman kulttuurinsa ihanteita. Työn tarkoituksena onkin selvittää millainen oli 1941–1944 lukujen ihanteellinen perhe eli millainen perhe oli tavoittelemisen arvoinen. Jatkosota ja jo sitä edeltänyt pula-aika muuttivat suomalaisia perheitä suuresti. Sodan keskellä ihmisiltä vaadittiin aivan erilaisia ponnisteluita ja arkirutiineita kuin rauhan aikana. Miesten ollessa sotilaina rintamalla jäi kotirintaman tehtävän naisten tehtäviksi. Tämä jo itsessään muutti perheen rakennetta ja sen erijäsenten tehtäviä. Aikaisem…
"Se mikä ihmiset pitää pystyssä tai kaataa, on tunne siitä, että voi itse toteuttaa sellaista, mitä pitää tärkeänä ja arvokkaana" : laadullinen tutki…
2013
Tämä pro gradu –tutkielma tarkastelee työn ja perheen suhdetta naisnäkökulmasta Gloria-lehden artikkeleiden kautta. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, kuinka työn ja perheen suhde representoituu artikkeleissa. Lisäksi tarkastelun kohteena ovat työn, perheen ja vapaa-ajan suhde, sukupuoli sekä työn ja perheen yhdistäneisiin naisiin liitetyt ominaisuudet. Tutkimusaihe valikoitui aiheen ajankohtaisuuden ja ilmiöön liittyvien moninaisten yhteiskunnallisestikin merkittävien seurausten vuoksi. Tutkimus on kvalitatiivinen eli laadullinen ja tutkimusmenetelmä muistuttaa eniten aineistolähtöistä sisällönanalyysia, mutta siinä on piirteitä myös diskurssianalyysista. Tutkimuksen empiirinen aineisto…
Naisten yrittämisen merkitykset Yrittäjä-lehden artikkeleissa v. 1991-1997 : diskurssiteoreettinen tarkastelu
1999
Kauniiksi leikattu ruumis? : kosmeettinen kirurgia yhteiskuntapoliittisena kysymyksenä
2006
"India fighting with itself" : discourses on the Naxalite movement in Indian news media
2015
Eräs Intian lähihistorian merkittävimmistä selkkauksista on ollut jatkuva konflikti maoistikapinallisten ja Intian valtion välillä. Maoistiliike syntyi 1960-luvun lopulla Länsi-Bengalin osavaltiossa ja sai nimensä Naxalbari-kylässä tapahtuneiden väkivaltaisuuksien myötä. Nykyään naksaliitit vaikuttaa lähinnä Intian köyhimmissä osavaltioissa, varsinkin hyvin metsäisillä alueilla, jotka ovat intialaisten alkuperäiskansojen asuttamia. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia tätä konfliktia intialaisen uutismedian representaatioiden kautta. Miten naksaliittejä kuvataan maan suurimmassa englanninkielisessä sanomalehdessä? Minkälaisia diskursseja heihin kytkeytyy? Toisekseen tutkimuksen tarkoit…
"Ei orgasmi kolahda kuin limupullo automaatista" : seksuaalisuuden ilmentymiä Bees & Honey palstalla 1974-1993
2017
Tutkielmassa tarkastellaan Suosikki-lehdessä ilmestyneen Bees & Honey -palstalle lähetettyjä seksuaaliterveydellisiä kysymyksiä sekä niissä tapahtuneita muutoksia 1974-1993. Suosikki oli aikansa suosituin nuorten lehti ja sillä ilmestynyt Bees & Honey -palsta Suomessa ensimmäisiä nuorille suunnattuja lääkäripalstoja, jonne nuoret saattoivat anonyymisti lähettää kysymyksiä liittyen terveydellisiin asioihin. Palsta ei ollut erityisesti seksuaaliterveydellisille kysymyksille tarkoitettu, vaikkakin sen 1985 muuttunut nimi ”Bees & Honey” saattaa siltä kuulostaakin. Olen kuitenkin rajannut tutkimukseni koskettamaan ainoastaan ”yhdyntään” liittyviä kysymyksiä. Analyysitapana olen soveltanut aineis…
Räminäpojista historialliseksi käsitteeksi : suomalaisten aikakauslehtien suhtautuminen Beatles-ilmiöön vuosina 1963-1970
1998
"Ensin oli dirty dancing. Nyt tulee dirty fighting!" : uses of English in the Finnish teenage magazine Suosikki from 1969 to 2009
2016
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on saada selville, miten paljon englannin kieltä on käytetty Suosikki- nuorisolehdessä. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, onko englannin kielen määrä lehdessä lisääntynyt, vähentynyt vai pysynyt samana vuosikymmenten kuluessa. Tutkimuksessa selvitettiin myös englannin kielen symbolista arvoa eli millaisissa tilanteissa englannin kieltä käytettiin. Tutkimusta varten Suosikki- lehteä tutkittiin viiden vuosikymmenen ajalta. Jokaiselta vuosikymmeneltä valittiin yksi vuosikerta, jonka kaikki numerot sisällytettiin tutkimukseen. Vuosikerroiksi valittiin 1969, 1979, 1989, 1999 ja 2009. Näiden vuosikertojen lehdet tutkittiin tarkoin ja englantia sisältävät ilmaukset…