Search results for "aikakauslehdet"

showing 10 items of 103 documents

"Lehtemme on puolueeton, eikä harrasta politiikkaa" : suomalaisten puolueiden ja niiden poliitikkojen käsittely Uusi Maailma -lehdessä 1963-1979

2017

1960- ja 1970-luku olivat aikakauslehtimarkkinoilla kovan kilpailun aikaa. Ilmari Turjan luotsaama Uusi Kuvalehti oli joutunut taloudellisiin vaikeuksiin sillä seurauksella, että se myytiin Uuden Suomen lehtitalolle 1960-luvun alussa. Lehtitalo päätti ratkaista omistansa Naisten Maailma –lehden menekkiin liittyvät ongelmat yhdistämällä sen hankkimansa Uuden Kuvalehden kanssa. Seurauksena vuonna 1963 syntyi kokonaan uudenlainen aikakauslehti, joka nimettiin Uudeksi Maailmaksi. Monipuolisten sisältöjen avulla se pyrki houkuttelemaan lukijoita erilaisista viiteryhmistä. Lehti pyrki sopeutumaan alusta alkaen ajan politisoituneeseen ilmapiiriin. Ensimmäisessä numerossa päätoimittaja Jussi Talvi …

1960-lukupoliitikotsuhtautumisindeksiUM. Uusi maailmaaiheet1970-lukuDiskurssianalyysihistoriapuolueettomuuslehdistökirjoittelupolitiikkalehdistöUusi maailmaaikakauslehdet
researchProduct

"Painettua kauneutta" : Kaunis koti -lehden kansikuvat aikansa kuvastajina 1948-1971

2018

Tässä maisterintutkielmassa käsitellään Kaunis koti -sisustuslehden kansikuvia. Kaunis koti -sisustuslehti ilmestyi vuosina 1948–1971, 4–8 kertaa vuodessa ja se oli ensimmäinen ainoastaan sisustukseen keskittyvä aikakauslehti Suomessa. Kansikuvia on kaikkiaan 146, mutta tarkempaan analyysiin on valittu neljätoista kansikuvaa. Kansikuvien analysoinnin pohjustuksena käsittelen suppeasti naislehdistön ja Kaunis koti -lehden historiaa sekä käsittelen taideteollisuuden ja Milanon triennaaleiden merkitystä Suomessa ja maailmalla. Historiallinen aikaperspektiivi auttaa ymmärtämään, millaisessa yhteiskunnassa tulkittavat kansikuvat ovat syntyneet. Analysoitavat kansikuvat valikoituivat sisällönanal…

1960-lukusisustuslehdetnaistenlehdettaideteollisuus1970-lukuvalokuvaajatmuotoilukulttuuriympäristötaidehistoriaKaunis koti (aikakauslehti)1940-luku1950-lukuaikakauslehdetkansitaide
researchProduct

Sarjakuva suomalaisen yhteiskunnan peilinä : Ola Fogelbergin Pekka Puupää-sarjakuva Kuluttajain Lehdessä 1925-1952

2001

Fogelberg OlayhteiskuntaaikakauslehdetsarjakuvatPekka Puupää
researchProduct

Digimerestä arkistoon

2014

InternetKansalliskirjastotekijänoikeudetarkistotelektroninen arkistointisähkökirjatmusiikkitelevisio-ohjelmate-kirjatsanomalehdetaikakauslehdet
researchProduct

Kollokationen in Leserbriefen der Wochenzeitschrift Die Zeit

2020

Im Rahmen der Phraseologieforschung haben Kollokationen traditionell nur wenig Beachtung gefunden. Im Gegensatz zu Idiomen sind sie in der Regel semantisch transparent und bereiten daher Fremdsprachenlernern selten rezeptive Schwierigkeiten. Bei der Textproduktion muss jedoch die Problematik der Kollokationen beachtet werden. Aus diesem Grund halten wir Kollokationen für einen wichtigen Bereich der Phraseologie. Im vorliegenden Beitrag wird die Aufmerksamkeit auf die syntaktische Struktur, den Gebrauch und die Funktion von Kollokationen in 243 Leserbriefen der Zeitschrift Die Zeit gerichtet. Nach Heranziehung zweier Kollokationswörterbücher sowie einiger anderer Quellen konnten 278 Kollokat…

Studier av enskilda språkcontentskollokaatiotInhaltcollocateBasisSpecific LanguagesfraseologiaWertungletter to the editorLeserbriefvaluessaksan kielisisältöKollokatorphraseologyaikakauslehdetPhraseologie
researchProduct

Vuorovaikutus ja sen merkitys aikakauslehden verkkoyhteisössä : "kykenen vaikuttamaan vaikka olenkin pelkkä opiskelija ja siivoan laittioita työkseni"

2014

Tämän tutkielman tavoitteena oli tarkastella aikakauslehden verkkoyhteisön toimintaa, sekä lukijoiden keskinäistä että lukijoiden ja lehden tekijöiden välistä vuorovaikutusta, ja sen merkitystä molemmille osapuolille. Tutkimuksella haluttiin myös selvittää verkkoyhteisön toimintaan osallistumisen motiiveja ja lehden toimituksen syitä lukijoiden osallistamiseen. Tutkimuksessa lähestyttiin asiaa sekä lukijoiden että lehden toimituksen näkökulmasta. Tutkittava aikakauslehti oli suomalainen, muotiin ja tyyliin keskittyvä naistenlehti Costume, joka lanseerattiin Suomen markkinoille syksyllä 2012. Tutkimuksessa yhdistettiin kvantitatiivisia sekä kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksen ain…

bränditosallistaminenvuorovaikutuskäyttäjälähtöisyysosallistumisen motiivitverkkoyhteisötBrändiyhteisökäyttäjälähtöinen sisällönluontimotiivitsitoutuminenverkkoviestintäaikakauslehdetyhteiskehittäminen.
researchProduct

Electronic literature publishing and distribution in Europe

2012

electronic literaturekausijulkaisutelektroniset julkaisutELMCIPlevitystiedejulkaisutkustannustoimintaportaalitinnovative practicespublishingsähköinen aineistosähköinen taideelektroninen julkaisutoimintaEurooppaaikakauslehdet
researchProduct

Työn eetos, vapaus, onnellisuus : perheyrittäjien arvojen kuvauksen rakentuminen eräiden suomalaisten lehtien reportaaseissa

2014

family entrepreneuryrittäjätyrittäjyystyödiskurssianalyysitekstintutkimuslehdistökirjoitteluworknew reportfamily enterprisereportaasitvalueshappinessfreedomsanomalehdetarvotonnellisuusaikakauslehdetvapausperheyrityksetmenestyminen
researchProduct

Faktan ja fiktion rajamailla : kaunokirjallisen journalismin poetiikka suomalaisissa aikakauslehdissä

2009

Maria Lassila-Merisalo kartoitti väitöstutkimuksessaan suomalaista kaunokirjallista journalismia, joka perustuu faktapohjaisen materiaalin esittämiseen fiktiolle tyypillisten kerrontakeinojen avulla. Hän havaitsi, että lajin kriteerit täyttävää journalismia on harjoitettu maassamme hyvinkin mainitsemisen arvoisesti, mutta ei kovin yhtenäisesti saati organisoidusti. Lajityyppi tunnetaankin heikosti.- Esimerkkejä kaunokirjallisesta journalismista voi löytää vaikkapa Helsingin Sanomien Kuukausiliitteestä tai sanomalehtien sunnuntaisivuilta, Lassila-Merisalo kertoo.Kaunokirjallisen journalismin elkeitä ilmestyi suomalaisiin lehtiin Lassila-Merisalon mukaan 1900-luvun taitteessa, ensimmäisten re…

fiktiokerrontanonfictionpoeticskaunokirjallisuusliterary journalismmagazineaikakauslehdetnarratologiatekstianalyysitietokirjallisuus
researchProduct

iPro user : a case study of pro-am photographers in Malaysia travel magazine

2012

In the digital era, centralized media is moving towards de-centralized and globalized network. This development changes the relationship between mass media and their audiences, remodels the connection among media users and expands traditional roles of consumers. Consumer behavior changes blur the distinction between producer-consumer, professional-amateur, and work-leisure. With a title of ‘iPro User’ which refers to ‘I am a productive and professional user’, this paper is applying ‘pro-am’ model with a framework of ‘prosumer’ to investigate why and how a group of professional amateurs are networked together and utilize digital devices to participate as content contributors. This prosumptio…

harrastajatComputingMilieux_THECOMPUTINGPROFESSIONvalokuvaajatTravelmate (aikakauslehdet)ammattilaisetkuluttajatuusmediaMalesiamatkailulehdet
researchProduct