Search results for "ajattelu"
showing 10 items of 236 documents
Valistunutta taikauskoa?
2022
Lastentarhanopettaja toimintansa perusteita jäsentämässä : reflektio toiminnan perusteiden jäsentämisen välineenä
2000
Kasvatusajattelun ja -käytänteiden tarkastelua Suomen ja Japanin varhaiskasvatuksessa
2011
Tiivistelmä. Sutinen, Jenni. 2011. Kasvatusajattelun ja - käytänteiden tarkastelua Suomen ja Japanin varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatustieteen pro gradu - tut-kielma. Kasvatustieteiden laitos. Jyväskylän yliopisto. 105 sivua + liitteet. Tässä laadullisessa vertailevassa tutkimuksessa tarkasteltiin Suomen ja Japanin varhaiskas-vatusta dokumenttiaineistojen avulla. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia eroja ja yhtäläisyyksiä kahden eri maan varhaiskasvatuksesta voidaan nähdä. Tutkimuksessa tar-kasteltiin varhaiskasvatuksen ja lastentarhanopettajakoulutuksen opetussuunnitelmia sekä aiempaa tutkimustietoa japanilaisesta ja länsimaisesta varhaiskasvatuksesta laadun, asian-tuntijuu…
Lastentarhanopettaja lasten autonomian tukijana varhaiskasvatuksessa
2018
Pyrkimys autonomisuuteen on yksi ihmisen psykologisista perustarpeista, joka alkaa kehittyä noin kahdesta ikävuodesta eteenpäin. Autonomiaa on kuitenkin tutkittu empiirisesti hyvin vähän varhaiskasvatuksen kontekstissa. Tarkastelemme tässä laadullisessa tutkimuksessa 4–5-vuotiaiden lasten autonomiaa päiväkodissa lastentarhanopettajien näkökulmasta havainnointien ja haastatteluiden sekä lastentarhanopettajien päiväkirjojen ja kirjoitelmien kautta. Tutkimustehtävänämme on selvittää, miten lastentarhanopettajat ymmärtävät lapsen autonomian ja mitä pedagogisia keinoja he käyttävät autonomian tukemisessa. Tutkimusaineisto on analysoitu laadullista sisällönanalyysia ja narratiivista analyysia hyö…
Voiko representaatioilla olla kahta vastaavuuden suuntaa?
2013
Yhteiskunnallinen liike verkostona : Degrowth-liikkeen verkostomainen toiminta Suomessa
2017
Degrowth tarkoittaa talouskasvuun kriittisesti suhtautuvaa ajattelua sekä elämäntapaa, joka on sosiaalisesti oikeudenmukaista ja ekologisesti kestävää. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millaista degrowth-liikehdintää Suomessa on. Tavoitteeni on tarkastella, millaisia toimijoita Suomen degrowth-aktivistit ovat, mitä degrowth heidän mielestään tarkoittaa ja miten he toimivat kasvukriittistä ajattelua edistääkseen. Pyrin myös selvittämään millaisia degrowth-liikkeen toiminnan ominaispiirteet ovat, miten liike on verkostoitunut ja millaiset tulevaisuuden visiot sillä on. Olen koonnut tutkimusaineistoni haastattelemalla viittä degrowth-liikkeen aktiivista jäsentä eri puolilta Suomea.…
Kohti elävää kuvaa : visuaalinen ajattelu kertovan elokuvan näyttämöllepanon hahmotus- ja suunnitteluprosessissa
2011
Tutkimuksessa tarkastellaan visuaalista ajattelua sekä sen merkitystä kertovan elokuvan näyttämöllepanon suunnittelu- ja hahmotusprosessissa. Visuaalisella ajattelulla käsitetään mielikuvat, visuaalisen havaitsemisen Rudolf Arnheimin teorian mukaan sekä visuaaliseen kerrontaan liittyvän luovan, produktiivisen ajattelun. Tutkimus on osa kognitiivista elokuvatutkimusta ja pohjaa vahvasti hahmopsykologiaan sekä Rudolf Arnheimin visuaalisen havaitsemisen teoriaan. Tutkimuksen alussa perehdytään hahmoteoriaan, jonka perusajatuksena on, että mieli hahmottaa kokonaisuuksia pikemminkin kuin osia, joista kokonaisuudet rakentuvat. Tutkimuksessa käydään läpi Rudolf Arnheimin havaitsemisen teoriaa sekä…
Sähköpostin avulla perustelevaan keskusteluun?
1997
Vuorovaikutus muiden ihmisten kanssa edistää argumentointitaitojen ja kriittisen ajattelun kehittymistä. Entä kun vuorovaikutus tapahtuu sähköpostin avulla? – Kirjoittaja väitteli kasvatustieteiden tohtoriksi 7.6.1997 Jyväskylän yliopistossa. Väitöskirjan aiheena oli Studying argumentation in higher education by electronic mail.