Search results for "ammunta"
showing 10 items of 13 documents
Ampumahiihdon lajianalyysi ja valmennuksen ohjelmointi kansainvälisellä tasolla
2016
Lajin ominaispiirteet. Ampumahiihdossa kilpaillaan luistelutekniikalla, jonka alalajit kuokka, wassberg ja mogren eroavat keskenään erityisesti työntöjen ja potkujen ajoituksesta sekä suksikulmasta. Ampumahiihtokilpailussa syke on kilpailumuodosta riippumatta keskimäärin yli 90 % maksimisykkeestä. Ammuntaan tullessaan kilpailijat laskevat hieman intensiteettiä, mutta tämä tapahtuu myöhemmin kuin esimerkiksi 20 vuotta sitten. Hiihtovauhti on sovitettava niin, että hyvä ammuntasuoritus on mahdollinen. Aseen kantaminen tekee hiihtämisestä raskaampaa ja korostaa jalkojen lihaskestävyyden merkitystä maastohiihtoon verrattuna. Kilpailuvauhdit ovat kasvaneet ampumahiihdossa selvästi 2000-luvulla, …
Pienoiskiväärin polviammuntaan vaikuttavat tekijät ja niiden muutokset kilpailunomaisen ammuntasarjan aikana
2013
Ammunnan perustan muodostavat ampuma-asennon rentous, tasapaino, tähtäys ja liipaisu. Ampuma-asennon vakauteen vaikuttaa massakeskipisteen korkeus ja tukipinta-ala. Kehon yksilölliset mittasuhteet vaikuttavat varsinkin polviasennon statiikkaan. Aseen vakaanapito on onnistuneen laukauksen perusedellytys. Tasapaino on suorasti yhteydessä tarkkuuteen asennon huojunnan kautta ja epäsuorasti aseen heilunnan kautta. Myös ampujan ja aseen väliset voimat sekä ampuma-asento vaikuttavat suoritukseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata näiden tekijöiden vaikutuksia ammuntasuoritukseen ja niiden muutoksia ammunnan aikana. Tutkimuksessa 10 maajoukkueampujaa suoritti kilpailunomaisen ammuntasarjan…
Fluctuations in muscle strength, shooting accuracy and serum hormone concentrations in conscripts during a 3-week combat training period
2015
Conscripts and soldiers have to perform their duties in a multistressor environment. During prolonged periods of combat training, fluctuations in strength levels and hormone concentrations have been noted. However, there is limited information regarding the changes in shooting performance and whether changes in strength and hormonal concentrations are correlated with it. This study examined strength levels, shooting performance and hormonal fluctuations during a 3-week combat training period. Possible correlations between the variables were examined and investigated. This study lasted for 37 days and involved 49 Finnish male conscripts as subjects. The subjects acted as their own controls d…
Which technical factors explain competition performance in air rifle shooting?
2017
The purpose of this study was to analyze whether the same shooting technical components determining performance in testing situation also affect performance in competition situation and how the technical skill level of these components changes from training to competition. Thirteen Finnish national (10) and junior national (3) rifle team members participated in the study. Participants were measured in competition and training situation within a five-day period. Shooting score, aiming point trajectory and postural balance were measured from both situations. Shooting performance decreased from training to competition situation (10.31 ± 0.13 vs. 10.14 ± 0.17, p < 0.05), accompanied by a de…
The effects of augmented feedback on motor skill learning in shooting : a feedback training intervention among inexperienced rifle shooters
2007
The present study focused on examining the effects of knowledge of performance (KP) on motor skill performance and learning within the context of precision rifle shooting. KP was based on the on-target trajectory of the alignment of the rifle, accompanied by visual or auditory feedback. The effects of KP were evaluated in terms of shooting accuracy, rifle stability, and postural balance. For this purpose, male conscripts (n=58) with limited shooting experience were randomly assigned to the one of the following five groups: a group receiving knowledge of results (KR) with visual KP after each trial, a group receiving KR with visual KP after 50% of the trials, a group receiving KR with audito…
The effects of user interface type on player immersion in first-person shooter games
2017
Videopelien vaikutuksia pelaajien käyttäytymiseen on tutkittu laajasti, kuten myös niitä tekijöitä jotka vaikuttavat pelaajien tyytyväisyyteen ja kiinnostukseen videopelejä kohtaan. Tästä huolimatta on puutetta julkisesti saatavilla olevasta empiirisestä tutkimuksesta, joka keskittyisi käyttöliittymän vaikutukseen pelaajan kokemaan immersioon pelin aikana sekä siihen, mikä käyttöliittymissä vaikuttaa immersion kokemuksen syntymiseen. Käyttöliittymät ensimmäisen persoonan kuvakulmasta olevissa videopeleissä voidaan jakaa kahteen eri tyyppiin, diegeettisiin ja epädiegeettisiin käyttöliittymiin. Nämä kaksi eri käyttöliittymätyyppiä saattavat vaikuttaa pelaajan kokemukseen eri tavoin. Parempi y…
Rifle and aiming point accelerations do not differ between the most and least accurate shots in biathlon shooting within an athlete
2023
Abstract Study aim: As studies from shooting disciplines other than biathlon have observed associations between weapon accelerations and shooting performance, this study investigated whether accelerations of the rifle stock and aiming point (the point on the target where the rifle is aimed at) are associated with shooting performance, and differences in rifle and aiming point accelerations between the most and least accurate shots. Further, associations between rifle and aiming point accelerations were studied. Materials and methods: Shooting performance (HitDist, hit point distance from the center of the target) along with rifle and aiming point accelerations were measured from nine biathl…
Fyysinen rasitus ampumahiihdossa ja sen vaikutukset ammuntasuoritukseen
2013
Ampumahiihdon lajit. Ampumahiihdossa yhdistyy luisteluhiihto ja pienoiskivääriammunta. Kilpailuissa miehet kilpailevat 20 km normaalikilpailussa, 15 km yhteislähtökilpailussa, 10 km pikakilpailussa, 12.5 km takaa-ajokilpailussa ja 4 x 7.5 km viestikilpailussa. Ampumaosuuksia on matkasta riippuen neljä tai kaksi, puolet makuuasennosta ja puolet pystyasennosta. Ampumaosuuksilla ammutaan 50 metrin matkalta viiteen maalitauluun (osuma-alue makuulta 4.5 cm ja pystystä 11.5 cm). Ohilaukauksen sattuessa kilpailija joutuu hiihtämään sakkokierroksen tai hänen kilpailuaikaansa lisätään sakkominuutti kilpailumuodosta riippuen. Ampumahiihdon fysiologia. Ampumahiihdon hiihto-osuuksilla tärkeimmät kilpai…
Kivääriammunnan liipaisuvoimien mittausmenetelmän kehittäminen, testaus ja validointi
2013
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskuksen (KIHU) ammuntaprojektin käytössä ei ole tähän mennessä ollut käytössä luotettavaa liipaisuvoimien mittausmenetelmää. Ensim-mäisenä tarkoituksena oli kehittää yhdessä KIHU:n kanssa uusi menetelmä, jolla voi-daan luotettavasti mitata liipaisuvoimia ensisijaisesti kiväärilajien ampujilla. Toiseksi uusi menetelmä oli tarkoitus testata ja validoida toistomittausten avulla. Uutta menetelmää varten testattiin monia erilaisia mittausvaihtoehtoja, kuten venymä-liuskoja ja paineantureita. Liipaisinten pienen koon ja matalien liipaisuvoimien vuoksi lopulta päädyttiin paineantureihin. Useita erilaisia paineanturimalleja testattiin ja näistä parhaimmaksi osoit…
Naisampumaurheilijan julkisuuskuva : ampumaurheilun uutisointi ja Satu Mäkelä-Nummelan julkisuuskuva Helsingin Sanomissa ja Etelä-Suomen Sanomissa Pe…
2013
Urheilu voidaan nähdä julkisuudessa ihmiskehon voimankoetuksina, saavutuksina, menestysmahdollisuuksina, spketaakkelinomaisena viihteenä, voiton ja häviön taisteluna, jännitysnäytelmänä ja kasvattavana voimana. Urheilun julkisuuskuva rakentuu tulostiedotuksien, viihteen, markkinoiden, sponsorien ja draaman käsikirjoitukseen. Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani ampumaurheilun uutisointia ja ampumaurheilija Satu Mäkelä-Nummelan julkisuuskuvaa Helsingin Sanomissa ja Etelä-Suomen Sanomissa Pekingin 2008 ja Lontoon 2012 olympialaisten aikana. Satu Mäkelä-Nummela voitti Pekingissä 2008 olympiakultaa ja piti Lontoon olympialaisiin 2012 asti ainoana suomalaisurheilijana hallussaan maailmanennätys…