Search results for "analyysi"
showing 10 items of 1950 documents
"Mitä tehää?" : oppilas aloitteentekijänä luokkahuoneessa
2012
Tämän tutkimuksen lähtökohtana oli ajatus siitä, etteivät oppilaat ole luokkahuoneessa enää pelkästään tiedon passiivisia vastaanottajia vaan pikemminkin aktiivisia aloitteentekijöitä. Tavoitteena oli selvittää, miten ja millä kielellisillä keinoilla oppilaat saavat oman äänensä kuuluviin nykyajan oppitunneilla. Tarkastelin tutkimuksen taustoitukseksi aineistostani myös opettajan aloitteesta syntyneitä oppilaiden vuoroja, mutta tutkimuksen keskiössä olivat erityisesti oppilaiden oma-aloitteiset vuorot. Oppilaan oma-aloitteisilla vuoroilla tarkoitan puheenvuoroja, jotka oppilas tuottaa ilman, että kukaan on edellä pyytänyt häntä siihen. Aloitteelliseksi luen vuoron lisäksi vain, jos siihen o…
Yrittäjyyden lyhyt oppimäärä : tapaustutkimus yrittämisestä Suomessa vuosina 1987-1994
2008
Tutkin pienyrittämistä ja pienyrittäjää vuosina 1987-1994, jolloin Suomi nousi kasinotalouden aallonharjalle, viipyi siellä hetken ennen syöksymistään laman kurimukseen. Toimin tuona aikana yrittäjänä ja kirjoitin kokemuksistani omaelämkerrallisen tarinan. Tarinani on osa aineistoani. Käyn sen avulla dialogia yrittäjyystutkimuksen, aikaa koskevan tutkimuksen ja kirjoittelun kanssa. Tarkastelen yrittäjyyttä sen sisältä näkökulman kuitenkin avautuessa ulos yhteiskuntaan. Koska omaelmäkerrallisen tarinani rooli on tutkimuksessa keskeinen, tarkastelen aluksi omaelämäkerrallisen kirjoittamisen ehtoja ja pohdin miten voin asettua omaksi tutkimuskohteekseni. Tämän jälkeen tarkastelen yritykseni pe…
"–jokainen taulu on omakuva!" : Tove Janssonin Juhlat maalla ja Juhlat kaupungissa -freskot taiteilijan omakuvina
2017
Tutkimuksen aiheena on Tove Janssonin Juhlat maalla ja Juhlat kaupungissa -freskot, joita analysoitiin käyttämällä ikonologista ja narratiivista analyysimenetelmää. Menetelmien avulla freskoista löydettiin Tove Janssonin kokemusmaailmaan viittaavia omakuvallisia piirteitä. Tulosten perusteella teoksia ei voida mieltää täysin omakuvallisiksi teoksiksi, vaan niissä on nähtävissä myös taiteilijan rakkaudenosoitus rakastetulleen.
Multilevel Latent Profile Analysis With Covariates : Identifying Job Characteristics Profiles in Hierarchical Data as an Example
2018
Latent profile analysis (LPA) is a person-centered method commonly used in organizational research to identify homogeneous subpopulations of employees within a heterogeneous population. However, in the case of nested data structures, such as employees nested in work departments, multilevel techniques are needed. Multilevel LPA (MLPA) enables adequate modeling of subpopulations in hierarchical data sets. MLPA enables investigation of variability in the proportions of Level 1 profiles across Level 2 units, and of Level 2 latent classes based on the proportions of Level 1 latent profiles and Level 1 ratings, and the extent to which covariates drawn from the different hierarchical levels of the…
Seizure Prediction Using EEG Channel Selection Method
2022
Seizure prediction using intracranial electroencephalogram (iEEG) is still challenging because of complicated signals in spatial and time domains. Feature selection in the spatial domain (i.e., channel selection) has been largely ignored in this field. Hence, in this paper, a novel approach of iEEG channel selection strategy combined with one-dimensional convolutional neural networks (1D-CNN) was presented for seizure prediction. First, 15-sec and 30-sec iEEG segments with an increasing number of channels (from one channel to all channels) were sequentially fed into 1D-CNN models for training and testing. Then, the channel case with the best classification rate was selected for each partici…
"Taitaa olla vika niin syvällä luonteessa" : opettajien antamat merkitykset internetin keskustelupalstoilla oppilaiden ei-toivotulle käyttäytymiselle
2017
Tutkimuksessa tarkasteltiin opettajien internetin keskustelupalstoilla käymää keskustelua oppilaiden ei-toivotusta käyttäytymisestä. Tarkoituksena oli selvittää, miten opettajat selittävät oppilaiden ei-toivottua käyttäytymistä ja millaisia laajempia merkityksiä ei-toivotulle käyttäytymiselle rakennetaan. Tutkimusaineistoksi otettiin internetin julkisten keskustelupalstojen keskusteluketjuja, joissa oli opettajaksi tunnustautuvia osallistujia. Tutkimusaineisto analysoitiin diskursiivisen psykologian periaatteiden mukaisesti. Opettajien antamista selityksistä muodostui kahdeksan merkityksenantoa oppilaiden ei-toivotulle käyttäytymiselle: ei-toivottu käyttäytyminen yksilöpsykologisena ilmiönä…
Neulanreiästä panoraamaksi : Ruotsin kulttuurikuvan ainekset eräissä keskikoulun ja B-ruotsin vuosina 1961-2002 painetuissa oppikirjoissa
2003
Väitöskirjan tutkimusmateriaali koostuu kahdeksasta keskikoulun ruotsin tai peruskoulun B-ruotsin kirjasarjasta. Kalle Karjala nostaa tutkimuksessaan esiin kulttuurien välisten suhteiden vaikutuksen oppikirjoissa esitettyyn kuvaan. Kulttuurien välisen toiminnan kompetenssi edellyttää aina myös oman kulttuurin tuntemista, lingvistisen tason kielitaitoa ja vieraaseen kulttuuriin perehtymistä, samoin kuin lajikohtaisten ajattelutapojen kuten stereotypian, rasismin, etnosentrisyyden ja ennakkoluuloisuuden hallitsemista. Jokaista sukupolvea on Karjalan mukaan kouluopetuksessa ohjattava haluun ymmärtää muita kulttuureita. The aim is to bring into awareness the quality of the manipulation which Fi…
Lapset ja aikuiset yhdessä ideaalikoulua luomassa : tutkimus oppilaiden toiveiden ja opetussuunnitelman perusteluonnoksen yhteisistä teemoista
2015
Vuonna 2016 voimaan astuvien perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistamisen yhtenä keskeisenä päämääränä oli oppilaiden osallistaminen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena olikin tuoda esille oppilaiden toiveita koulua kohtaan, peilaten niitä perusopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnokseen. Lopulliseksi tutkimustehtäväksi muodostui ideaalikoulun hahmotteleminen oppilaiden toiveiden ja perusteluonnoksen yhteisten piirteiden pohjalta. Tutkimuksen oppilasaineisto on osa erään koulun opetussuunnitelmatyötä varten kerättyä aineistoa, josta puolet annettiin minulle tutkimuskäyttöön. Tutkimuskohteena olivat erään keskisuomalaisen alakoulun oppilaat, ja graduaineistoni osalta tutkimuks…
Teknologiakompetenssi : teknologiakasvatuksen uudistamishaasteita peruskoulussa ja lukiossa
1998
A Validation Study of Classroom Assessment Scoring System-Secondary in the Finnish School Context
2018
This study examined the reliability and validity of the Classroom Assessment Scoring System–Secondary (CLASS-S) in Finnish classrooms. Trained observers coded classroom interactions based on video recordings of 46 Grade 6 classrooms (450 cycles). Concurrent associations were investigated with respect to teacher self-ratings (e.g., efficacy beliefs and teaching-related stress). Confirmatory factor analysis showed that the hypothesized three-factor structure of the original CLASS-S (Emotional Support, Organizational Support, and Instructional Support), with some modifications, provided a better fit for the data compared with one- and two-factor structures. Structural validity was demonstrated…