Search results for "anoreksia"

showing 7 items of 7 documents

Anorektinen teksti : anoreksian esittämiskeinot Kira Poutasen romaanissa Ihana meri

2011

Käsittelen tutkimuksessani Kira Poutasen romaania Ihanaa merta (2001) anoreksian kuvaajana. Hypoteesini on, että Ihanassa meressä sekä sisältö että tekstinrakenne esittävät anoreksiaa. Tästä ajatuksesta on lähtöisin myös työn nimi ”anorektinen teksti”. Kun teksti esittää anoreksiaa, se muuttuu sen kaltaiseksi – siitä on siis löydettävissä anoreksian käyttäytymismalleja. Tällainen anorektinen käyttäytymismalli on esimerkiksi pyrkimys niukkuuteen, joka anorektisessa käytöksessä tulee esiin syömisen vähentämisenä ja laihtumisen maksimoimisena. Tekstin tasolla niukkuus esiintyy puolestaan tekstimateriaalin vähenemisenä. Tärkeitä lähtökohtia tutkimukselleni ovat päiväkirjafiktiotutkimus, toiston…

Poutanen Kiraintertekstuaalisuuspäiväkirjaromaanitanoreksia
researchProduct

6-luokkalaisten anorektiset asenteet : ihannenainen: "laiha, ei liian pitkä, pitkät hiukset, ei roikkuvat rinnat"

2002

bulimianuoruusnaiskuvaasenteetsyömishäiriötlapsuusanoreksiaihmiskuva
researchProduct

Sara Saarelan teoksen "Mun on pakko" soveltuminen kirjallisuusterapian materiaaliksi

2014

kirjallisuusterapiaanoreksiasyömishäiriöanorexia nervosa
researchProduct

Tapaustutkimus nuorten naisten syömishäiriö- ja liikuntakokemuksista

2007

naisettapaustutkimusbulimianuoretsyömishäiriötliikuntaanoreksia
researchProduct

Jokseenkin toisenlainen Nälkämaanlaulu : kauneuskulttuurin anorektisen asenteen tarkastelua suhteessa uskonnolliseen itsekieltäymykseen ja yleiseen m…

1999

pietismiinitiaatiorituaalitilaitsekieltäymysihanteetkauneuskulttuurianoreksiakauneusmoderni ego
researchProduct

"Lievästi alipainoinen läski" : diskurssianalyyttinen tutkimus laihdutus- ja syömishäiriöpuheesta pro ana-blogeissa

2014

Mari Makkonen (2014). Lievästi alipainoinen läski: Diskurssianalyyttinen tutkimus syömishäiriö- ja laihduttamispuheesta pro ana-blogeissa, Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, Terveyskasvatus, pro gradu – tutkielma, 96 sivua, 2 liitettä. Tämän työn tarkoituksena on tutkia millaisia merkityksiä laihduttamiselle ja syömishäiriölle sekä syömishäiriöstä parantumiselle rakentuu pro ana-blogeissa. Aineistona on ollut kymmenen suomenkielistä pro ana-blogia, jotka olen kerännyt suosiojärjestyksessä Blogilista-palvelusta keväällä 2011. Tutkimusmenetelmänä käytän aineistolähtöistä diskurssianalyysia, joka sopii luonnollisen kielenkäytön vaihtelevuuden tutkimiseen. Olen nimennyt aineistosta …

puhetapalukijatlaihdutuspro anablogiDiskurssianalyysisyömishäiriötanoreksiasyömishäiriöblogitlaihduttaminen
researchProduct

Kulttuurisia tapoja tulkita syömishäiriöitä, syömistä ja syömättömyyttä

2012

This Pro-gradu thesis is a research about eating disorders and more widely about binging and dieting in our current Western culture. Eating disorders and the problematic relationship between women and food has become more common in our culture. Nowadays media is filled with food programs and commercials where women are shown to have certain obsessive relation with food. The base of this study is in cultural sciences but the discovery of the subject itself is multidisciplinary. Culture itself is viewed as something which defines, re-defines and shapes our understanding about food, accepted and idealized representations of female body and healthy ways of living. The meanings of wanted or non-…

taidekasvatusruokabulimiaruumiillisuus ja diskurssi.diskurssidigestive oral and skin physiologyterveyssosiologiaPro-Gradusyömishäiriötanoreksiaruumiillisuuskulttuurintutkimus
researchProduct