Search results for "asennekasvatus"
showing 2 items of 2 documents
Asiaa ja asennekasvatusta
2011
Monikielisyys on nykyisin osa jo hyvin monien suomalaisten arkea. Olen asunut, opiskellut ja työskennellyt sekä Suomessa että ulkomailla monikielisissä ja -kulttuurissa yhteisöissä. Tämänhetkisessä työyhteisössäni puhutaan jatkuvasti vähintään viittä eri kieltä (ja jos mukaan lasketaan opiskelijoiden äidinkielet, nousee kielten lukumäärä noin 20:een), tosin työyhteisön yhteisenä kielenä on suomi. Olen opettanut suomea vieraana kielenä vuodesta 2006 yliopistossa sekä vasta-alkajille että edistyneemmille suomenoppijoille. nonPeerReviewed
Kestävä kehitys -aiheisen projektityön vaikutus 8.-luokkalaisten ympäristöasenteisiin ja käyttäytymiseen
2017
Ihmisen ja luonnon hyvinvoinnin kannalta on tärkeää, että ihmiset oppivat elämään kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti. Nuorten asenteet ympäristöä kohtaan ovat myönteisiä, mutta asenteet eivät heijastu suoraan käyttäytymiseen. Ympäristökasvatuksen tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle ihmiselle kestävään elämään tarvittavien tietojen, taitojen ja asenteiden omaksuminen. Kestävään elämäntapaan kuuluu yksilötason toiminta, kuten kulutustottumukset, sekä yhteiskunnallinen osallistuminen ja vaikuttaminen. Kestävän elämäntavan opetuksen tulisi sisältää oman lähiympäristön asioihin vaikuttamisen harjoittelemista omassa oppilaitoksessa sekä yhteistyössä muiden yhteiskunnan toimijoiden ka…