Search results for "asiantuntijat"
showing 5 items of 65 documents
Asiakasosallistuminen ja sen johtaminen lapsi- ja perhepalveluiden johtajien kuvaamana
2022
Tutkimuksessa tarkastellaan lapsi- ja perhepalveluiden johtajien ja esimiesten näkemyksiä asiakasosallistumisesta ja sen johtamisesta. Asiakasosallistumisen käsitteeseen sisällytetään kokemusasiantuntijuus ja vertaistuki sekä muut asiakkaiden tai potilaiden osallistumisen muodot. Tutkimuksessa kysytään, miten lapsi- ja perhepalveluiden johtajat ja esimiehet kuvaavat asiakasosallistumista ja perustelevat asiakkaiden mukaanottoa palvelun tuottamiseen. Lisäksi tarkastellaan, millaista on asiakasosallistumisen johtaminen lapsi- ja perhepalveluissa haastateltujen kuvauksen perusteella. Aineisto koostuu 25 teemahaastattelusta, jotka tehtiin järjestöjen sekä kunnallisten sosiaali- ja terveyspalvel…
Vuorovaikutusosaaminen taloushallinnon asiantuntijatyössä
2017
Tämän laadullisen tapaustutkimuksena toteutetun maisterintutkielman tutkimustehtävänä oli kuvata ja ymmärtää taloushallinnon asiantuntijan vuorovaikutusosaamista osana työtä ja ammattiosaamista. Tutkielman aineistokeruumenetelmänä hyödynnettiin fokusryhmähaastatteluja. Haastateltavana oli seitsemän kohdeorganisaation asiantuntijaa, jotka oli jaettu kahteen fokusryhmään. Keskusteluaineiston analyysimenetelmänä oli teemoittelu, jota tehtiin teoriasidonnaisesti. Tulosten mukaan asiantuntijat hahmottavat vuorovaikutusosaamisen yksilön ominaisuutena, kyvykkyytenä ja taitoina sekä myös vuorovaikutussuhteeseen liittyvänä ja siinä kehittyvänä osaamisena. Lisäksi vuorovaikutusosaaminen voidaan nähdä…
Viestintätoimijuuden edellytykset ja tukeminen asiantuntijatyössä
2016
Toimijuus on noussut viime aikoina keskeiseksi kiinnostuksen kohteeksi työssä oppimista ja ammatillisia identiteettejä koskevassa keskustelussa sekä laajemminkin aikuiskasvatustieteissä. Tässä artikkelissa keskitytään tarkastelemaan toimijuutta työyhteisöviestinnän näkökulmasta ja pohditaan, mitä viestintätoimijuus on tai voisi olla asiantuntijatyössä. Artikkelissa pyritään näin ollen valottamaan asiantuntijoiden viestinnällisen toimijuuden edellytyksiä ja tukemista. Artikkeli perustuu eräässä Väli-Suomen julkishallinnollisessa asiantuntijaorganisaatiossa tehtyyn haastattelututkimukseen. Tutkimusaihetta lähestyttiin laadullisen tutkimusotteen avulla asiantuntijoiden itsensä kokemana ja kuva…
Kuntouttava arki lapsen tueksi : kasvatuksen ja kuntoutuksen yhteistoiminnan rakentuminen asiantuntijoiden keskusteluissa
2008
Paljon erityistä tukea tarvitsevat lapset ovat monenlaisten kasvatus- ja kuntoutuspalvelujen käyttäjiä. Lapsen ja perheen näkökulmasta kasvatuksen ja kuntoutuksen tulee muodostaa mielekäs kokonaisuus, jolloin arki järjestetään kuntouttavaksi lapsen tueksi. Arjen järjestämistä kuntouttavaksi edistää toiminnan perusteiden määrittely. Tällöin eniten kehitettävää on paikallisen tason suunnitelmassa.- Asiantuntijaverkoston tai hoitoketjun sijaan lapselle tulisi rakentaa toiminnallinen verkosto, aihetta väitöskirjassaan tutkinut Salla Sipari sanoo.Sipari havaitsi, että hyvää kasvatusta ja kuntoutusta ei välttämättä ennusta ammatillinen osaaminen, vaan yksilöllinen työorientaatio, tahto ja asenne …