Search results for "deindustrialisaatio"
showing 4 items of 4 documents
Paperiliitto ja kilpailukyky-yhteiskunta : Paperilitto suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutoksen vuosina 1985-2009
2010
Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, miten Paperiliitto on toiminut suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutoksen vuosina 1985-2009. 1980-luvulla tehtiin poliittisia päätöksiä, jotka avasivat kotimaisia markkinoita ulkomaiselle kilpailulle ja omistukselle. Suomi otti ensiaskeleita kohti globalisaatiota. Metsäteollisuudessa se johti perinteisten vientiyhdistysten hajoamiseen ja toimialan kansainvälistymiseen. Samalla paperiteollisuuden kotimaiset työpaikat ovat vähentyneet lähes puoleen 1970-luvulta tähän päivään mennessä. Teollisuustyöpaikkojen katoamista voidaan kutsua deindustrialisaatioksi. 1980-luvun puolivälissä myös Suomessa parikymmentä vuotta käynnissä ollut hyvinvointivaltion laajenemin…
Tehtaan varjosta uusiokäytön valoon : Mikkelin Graani - entisestä teollisuusalueesta palveluiden ja asumisen kaupunkiympäristöksi
2017
Tässä tutkielmassa tarkastellaan Mikkelin Tuppuralan kaupunginosan Graanin alueen muutosta entisestä teollisuusalueesta asumisen ja palveluiden kaupunkiympäristöksi. Tutkielman aikajänne alkaa vuodesta 1986, jolloin alueella toiminut mekaanisen metsäteollisuuden yritys, Oy Grahn Ltd, ajautui konkurssiin ja alue vapautui uusiokäytölle. Käsittelyssä huomioidaan deindustrialisaation ja jälkiteollisen yhteiskunnan aiheuttamat monisäikeiset vaikutukset sekä viime vuosikymmenten lähihistoriallisia tapahtumia, jotka ovat vaikuttaneet ratkaisevasti alueen kehitykseen. Tutkimuksen analyysi perustuu tutkimuskirjallisuuden kautta luotuun katsaukseen teollisuusalueiden uusiokäyttömuodoista, sekä entist…
Deindustrialisaatio ja muutoksen hallinta Kouvolassa
2015
Globaalien markkinoiden ja digivallankumouksen myötä Suomen metsäteollisuus on jo pidemmän aikaa käynyt läpi rakenteellista muutosta. Kansainvälinen kilpailu, tehostamisvaatimukset sekä painopaperin kysynnän lasku ovat johtaneet ylikapasiteetin poistoon, joka yhdessä Suomen sisäisen talouden ja elinkeinojen rakennemuutoksen kanssa on vaikuttanut merkittävästi paperiteollisuuden työpaikkojen vähenemiseen. Metsäteollisuuden historia Suomen viennin veturina on oikeuttanut sellu- ja paperiteollisuuden edun ajamista metsä-, energia- ja talouspolitiikassa. Paperiteollisuutta kohdannut rakennemuutos noudattelee myös muita länsimaita kohdannutta perinteisen teollisuuden katoa, mutta onko muutokseen…
Mäntän kaupungin muutos tehdaskaupungista taidekaupungiksi
2011
Metsäteollisuuden deindustrialisaatio on aiheuttanut uudelleen rakenteistumista, mikä vaikuttaa pieniin asutuskeskuksiin jotka aiemmin ovat olleet riippuvaisia paperi- ja selluloosatehtaista. Pro gradu –työssäni olen kuvaillut ja analysoinut tapoja joilla Mänttä, pieni paperiteollisuuskaupunki, on selvinnyt suurista muutoksista. Mänttä on vastannut muutoksiin pyrkimällä investoimaan kulttuuriin ja taiteeseen. Mänttä pyrkii nykyään profiloitumaan ”taidekaupunkina”, sillä siellä järjestetään lukuisia taidenäyttelyitä ja kulttuuritapahtumia. Vuonna 2006 Mänttä haki Euroopan kulttuuripääkaupungin titteliä mutta ei saanut sitä. Olen analysoinut Mäntän muutosprosessia tehdaskaupungista taidekaupu…