Search results for "etunimet"
showing 9 items of 19 documents
Katsaus 2000-luvun suomalaisiin etunimiin
2018
Kirja-arvostelu teoksesta Saarelma-Paukkala, Minna: Etunimikirja. Suomalaiset nimitrendit 2000-luvulla. SKS, 2017. 268 sivua. ISBN 978-952-222-831-4. Minna Saarelma-Paukkalan Etunimikirja jatkaa edeltäjiensä viitoittamalla tiellä. Se tarkastelee aiemmista vastaavista teoksista tuttuja teemoja 2010-luvulle päivitettyinä. Ajankohtaista etunimitutkimusta esittelevästä teoksesta jää puuttumaan historiantutkimuksen näkökulma aiempien vuosikymmenten nimistöön, samoin kuin viimeaikaisen pohjoismaisen tutkimuksen tuloksia. Omimmillaan tekijä on kuvatessaan nimipäiväkalenterin uudistamisen viimeisimpiä vaiheita, joissa hän on ollut itsekin aktiivisesti mukana, ja tästä uudistustyöstä olisi ollut kii…
Puhuttelut nuortenkirjojen dialogeissa : tarkasteltavana Tuija Lehtisen romaanit Siskokullat ja Kundi kesätukkainen
2000
Estelle, nimimuodit ja suvun perintönimet
2012
Henkilönnimet suomalaisessa rocklyriikassa.
2002
Tytön, pojan vai kenen tahansa nimi? : harvinaisten etunimien sukupuolen kokeminen
2015
Tutkielmani käsittelee sukupuolineutraaleja nimiä, eli nimiä, joita voidaan antaa sukupuolesta riippumatta. Kiin-nostukseni kohteena on erityisesti se, luokitteleeko kuulija joka tapauksessa tällaisetkin nimet tietylle sukupuolelle kuuluviksi, vai voidaanko sukupuolineutraalit nimet todella kokea neutraaleiksi. Tutkin myös iän vaikutusta kokemukseen. Tutkimuskysymykseni ovat: 1) Koetaanko niin sanotut sukupuolineutraalit nimet oikeasti kaikille sukupuolille sopiviksi? Herättävätkö nämäkin nimet selvän mielikuvan siitä, onko kyseessä tytön vai pojan nimi? 2) Miksi herättävät tai eivät herätä? Onko jokin tietty tekijä erityisen merkittävä? 3) Vaikuttaako vastaajan ikä nimen tulkintaan? Tutkim…