Search results for "fenomenologis-hermeneuttinen"
showing 6 items of 16 documents
Fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus itsetuntemuksen merkityksestä opinto-ohjaajan työssä
2014
”Se, että jotenki saa toteuttaa itteänsä; tuntee, että on hyvä olla”. Fenomenologis-hermeneuttinen tutkimus itsetuntemuksen merkityksestä opinto-ohjaajan työssä. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Kasvatustieteen pro gradu 2014, 111 s. Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella, minkälaisten merkitysten pohjalta opinto-ohjaajat kuvaavat tuntevansa itsensä ohjaajina ja miten nämä merkitykset vaikuttavat heidän työhönsä. Tutkimustehtävänä on selvittää, mikä merkitys opinto-ohjaajan itsetuntemuksella on työssä. Tutkimus on kvalitatiivinen tutkimus, joka toteutetaan fenomenologis-hermeneuttisella tutkimusotteella. Tutkimukseen osallistui eri kouluasteilta yhteensä kuusi opint…
Pelastaako pelaaminen matematiikan? : pelillisyys osana kuudennen luokan matematiikan opetusta
2015
TIIVISTELMÄ Danschu, P. & Salminen, M. 2015. Pelastaako pelaaminen matematiikan? Pelillisyys osana kuudennen luokan matematiikan opetusta. Jyväskylän yliopisto. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. 105 s. ja 5 liitettä. Tarkasteltaessa kansallisten sekä kansainvälisten matematiikan oppimiseen liittyvien tutkimusten tuloksia on todettu, että oppilaiden asenne matematiikkaa kohtaan on heikentynyt Suomessa 2000-luvulla. Yhtenä ratkaisuna asenteiden muuttamiseen on nähty pelien ja pelillisyyden tuominen osaksi matematiikan opetusta. Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia opettajien käsityksiä pelillisyydestä ja sitä, millaisia vaikutuksia pelillisyyden toteuttam…
Tunne- ja vuorovaikutustaidot liikuntatunnilla : opettajien ja oppilaiden kokemuksia tunne- ja vuorovaikutustaitojen käytöstä yläkoulun liikuntatunni…
2017
Tämän fenomenologis-hermeneuttiseen menetelmään perustuvan haastattelututkimuksen tarkoituksena oli tutkia liikunnanopettajien ja yläkouluikäisten tunne- ja vuorovaikutustaitoja sekä niiden käyttöä liikuntatunnilla. Tavoitteena oli tarkastella tunne- ja vuorovaikutustaitojen yhteys ryhmän kiinteyteen, miten taitoja käytetään ja toisaalta myös tunne- ja vuorovaikutustaitojen käytön haasteet. Liikuntatuntiin liittyy usein paljon vaihtelevia vuorovaikutustilanteita. Oleellista on, että tunne- ja vuorovaikutustaidot ovat opetettavissa, opittavissa ja kehittyvät harjoittelemalla – aivan kuten muutkin taidot. Tutkimuksen teoreettisessa osassa perehdyttiin aluksi ryhmän käsitteeseen sekä ryhmän pe…
Kun perusopetuksen oppilaat oireilevat psyykkisesti : opettajien kokemuksia
2017
The aim of this study was to examine and interpret teachers’ experiences of pupils with emotional and behavioural disordres in comprehensive schools in Finland. The term ‘pupils with emotional and behavioural disorders’ refers here to children who either cannot or do not want to act according to the general expectations in a school climate. Children live in several social settings that affect their development, of which the most important ones are home and the school. It is known that positive teacher-pupil interaction has an advantageous effect on student adaptation, performance and behavior. However, behavior-related problematics affect the forming of interactive relationships. Educationa…
Journalistisen osaamisen soveltuminen viestinnän työtehtäviin
2017
Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitettiin, miten journalistinen osaaminen soveltuu viestinnän työtehtäviin. Tutkimusongelman taustalla oli journalistien siirtyminen viestinnän töihin muun muassa mediamaiseman murroksen seurauksena. Alanvaihto näkyi myös ammattijärjestöjen luvuissa; Journalistiliitossa jäsenmäärä oli laskenut, ProComissa ja Viesti ry:ssä puolestaan noussut. Tutkimuksen teoreettisena pohjana toimi Bourdieun kenttäteoria, jonka avulla pyrittiin ymmärtämään, mitä tapahtuu, kun journalistinen ja viestinnällinen kenttä risteävät. Kenttäteoria auttoi myös havainnollistamaan, miten entiset journalistit kerryttivät kulttuurista pääomaa, tässä tapauksessa viestinnällistä osaamistaan…
Voimasta seitsemän veljen : Jukolan viesti kansalaisten liikuttajana
2010
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikuntatieteiden laitos/ liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta VILJANEN, TERO: Voimasta seitsemän veljen. Jukolan viesti kansalaisten liikuttajana. Pro gradu -tutkielma, 124 sivua, 10 liitesivua Liikunnan yhteiskuntatieteet 2010 Jukolan viesti on kehittynyt 60 vuodessa muutaman sadan suunnistajan viestikilpailusta yhdeksi Suo-men merkittävimmistä urheilutapahtumista. Tänä päivänä kilpailuun ottaa osaa lähes 15 000 suunnistajaa yli 20 maasta ja yhteensä tapahtuma kerää paikalle 30 000–35 000 suunnistuksen ystävää kesäisenä viikonloppuna. Kilpailun järjestäminen vaatii noin 1500 vapaaehtoisen työpanoksen ja yhteensä Jukolan viestin järjestämiseen kilpailun historian a…