Search results for "henkilönnimet"

showing 10 items of 19 documents

Suomalaisen perheen yhteisen sukunimen lyhyt historia

2016

Viimeistään 1900-luvulta lähtien on ajateltu, että yhteinen sukunimi symboloi suomalaista perhettä julkisissa yhteyksissä ja muodostaa perheenjäsenten yhteisen identiteetin perustekijän. Suomen lainsäädännön mukaan naiset olivat kuitenkin velvollisia ottamaan aviomiehensä sukunimen vain lyhyen aikaa, 1930-luvulta 1980-luvulle ulottuvalla ajanjaksolla. Pohdin artikkelissani, miksi 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenten ajatusmaailma vaikutti hyvin pitkään suomalaisten sukunimistöön. peerReviewed

Christian namesmarried women's surnameslcsh:History of educationlainsäädäntökollektiivibiografiatnimeämiskäytännötnaming practiseshenkilönnimetnorthern Central Finlandaviovaimojen sukunimetsukunimetpohjoinen Keski-Suominimistöntutkimussurnameslcsh:LA5-2396historical onomasticshistoriallinen nimistöntutkimusnimilaitname lawscollective biographiesKasvatus & Aika
researchProduct

Tavoitteena vahva ja yhtenäinen kansa : historia ja kieli kansallisen identiteetin rakentamisen välineinä Pätsin aikakauden Virossa 1934-1940

2018

In this dissertation, I study national campaigns aimed at constructing Estonian national identity in 1934–1940. The campaigns were organized through the cooperation of Konstantin Päts’ authoritarian government and civil society. I focus on the folk art campaign and on the name changing campaign. The name changing campaign was the largest national project in Estonia, aiming at the Estonification of names. Initially, the campaign focused on changing individuals’ surnames and first names, but later also on changing the names of places, streets and properties. The name changing campaign had history political and language political dimensions. Through the folk art campaign, the state tried to af…

EstonianimenmuutoksethistoriapolitiikkaLaidoner Johankansanperinnesymbolitestonification of namesnational identitykansankulttuuriidentiteettiPäts Konstantinkansantaidepolitics of historyvirolaistamiskampanjatpolitics of identityhistorialliskvalitatiivinen menetelmähenkilönnimetpropagandaViron sivistysliittopolitics of language1930-lukuyhtenäisyyskielipolitiikkakansallinen identiteettisanomalehdetnational campaignsfolk art campaignvirolaisuusEenpalu Kaarellaadullinen sisällönanalyysi
researchProduct

Henkilönnimistä suomalaisessa kirjallisuudessa : tarkastelussa Sillanpään, Waltarin ja Joenpellon teokset

2000

Sillanpää F. E.tyylintutkimussanastoteoksessakielimuodotetunimetsuomenkielinen kirjallisuusnimistön tutkimushenkilönnimetyksittäiset kirjoittajatsukunimetkielentutkimuksen alueetJoenpelto EevaWaltari MikanimetsuomenkielisetSillanpää F. Epuhuttelunimet
researchProduct

The royal heritage of names

2023

etunimetmonarchyonomasticskulttuurinen pääomamonarkiakuninkaallisethenkilönnimetperinnenimistöntutkimussuvutnamesroyal housesroyaltypersonal namesperheetkuningashuoneet
researchProduct

An inherited name as the foundation of a person's identity: How the memory of a dead person lived on in the names of his or her descendants

2012

A personal name has always played a central role in the formation of an individual’s identity. In addition to the surname, the forename also defined his or her place within the family community, which for most people was the most important target in the identification process, especially in the early modern period. The identities of the persons in rural families were also to a great extent based on personal names inherited from forebears and the images thus created. In this article, I examine to what extent the naming practices of the population in the hinterland Finnish countryside and the identities created by them were connected with ancestors. The study spans a quite long period, from t…

kaimatperintönimetidentiteetitetunimetKeski-Suominamesakeshätäkasteethenkilönnimetkuolemafamily networksidentitiessymbolitemergency baptismssukulaisuusforenamesCentral Finlandnaming practicesnimenantokäytännötsukuverkostotinherited names
researchProduct

Etunimien herättämät mielikuvat

2012

kansanlingvistiikkanimistöntutkimusmielikuvatetunimethenkilönnimet
researchProduct

Ysi, Päänsärky ja Kuiskaaja : eri sukupuoliryhmien käyttämiä peitenimiä

2008

lempinimetköllinimetpeitenimetnimistöntutkimushaukkumanimethenkilönnimetepäviralliset nimet
researchProduct

Oskarinkokoinen ovimikko : etunimien appellatiivistuminen suomalaisissa ja unkarilaisissa slangiyhdyssanoissa

2012

Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani suomen- ja unkarinkielisten etunimien appellatiivistumista eli yleisnimistymistä slangiyhdyssanoissa. Tutkimuskohteeni ovat suomalaiset ja unkarilaiset slangiyhdyssanat, joiden perus- tai määriteosana on etunimen homonyymi, siis appellatiivistunut etunimi. Esimerkkejä etunimen homonyymin sisältävistä yhdyssanoista ovat suomenkieliset slangisanat parkkipirkko, jolla viitataan ’pysäköinninvalvojaan’, ja isoiita, joka tarkoittaa ’isokokoista naista’. Unkarinkielinen slangisana lólujza (sananmukaisesti ’hevoslujza’), jonka perusosana on appellatiivistunut naisen nimi Lujza, tarkoittaa niin ikään ’isokokoista naista’. Tutkielmani on kontrastiivista nimistönt…

lisänimetappellatiivistuminenunkarin kielinimistöntutkimussuomen kielietunimetslangihenkilönnimetyhdyssanat
researchProduct

Using the concept of onomastic literacy as an analytical tool : A methodological examination of the names of European royal families

2022

Onomastic literacy (the skills needed to interpret the cultural and social phenomena and meanings related to name-giving) are part of a person’s cultural capital. I use this concept, which I have developed, to study personal names in family networks and in royal families in particular. This research combines the approaches and methodologies of collective biography, microhistory and the history of mentalities. The concept of onomastic literacy helps us to contextualize the lives of the research objects more closely as part of the cultures and local communities of their times, thereby revealing the deep-rooted motives behind name choices and the slow change in mentalities affecting naming. pe…

multiliteraciesname-givingElizabeth IInimenantokulttuurinen pääomahenkilönnimetkuninkaallisethallitsijatidentitiessymbolitcultural capitalonomastic literacynimistöntutkimussosiaaliset verkostotnetworkssymbolsroyal familiesidentiteettimikrohistoriamentaliteettihistoriapersonal namesmentalities
researchProduct

Suomalaisten hiphopmuusikoiden artistinimien muoto ja merkitys

2013

muusikotrakennenimistöntutkimussemantiikkahenkilönnimethip hop
researchProduct