Search results for "inkluusioasenne"
showing 2 items of 2 documents
Erityiskasvatus ja -opetus inklusiivisessa varhaiskasvatuksessa, inkluusioasenteet ja työssä jaksaminen varhaiskasvatuksen konsultoivien erityisopett…
2017
Varhaiskasvatuksessa on isoja muutoksia, koska se on saanut kaksi uutta ja aiempaa huomattavasti tarkemmin toimintaa ohjaavaa asiakirjaa: varhaiskasvatuslaki annettiin 2015 ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2016. Tuen osuus jäi vielä näistä asiakirjoista puuttumaan ja siksi inklusiivisen varhaiskasvatuksen tuen käsitteet ja käytännöt ovat vaihtelevia ja kuntakohtaisia. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään kiertävien erityisopettajien käsityksiä inklusiivisen varhaiskasvatuksen erityiskasvatuksesta ja -opetuksesta, siihen vaikuttavista tekijöistä sekä tuen keskeisistä käsitteistä. Lisäksi selvitetään heidän suhtautumista inkluusioon sekä työssä jaksamista inklusiivisen varhaiskas…
Kohti inklusiivista opettajuutta ja musiikkioppilaitosta
2016
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää Musiikin erityispedagogiikan osaamiskeskittymä (MEOK) -hankkeen täydennyskoulutukseen osallistuneiden musiikkipedagogien näkemyksiä inkluusiosta. Pedagogien näkemyksiä inkluusiosta tarkasteltiin kolmen teeman kautta: asenne erilaisia oppijoita kohtaan, kokemukset täydennyskoulutuksesta inklusiivisen opettajuuden vahvistajana sekä näkemykset musiikkioppilaitoksen tarpeesta kehittyä inklusiiviseksi. Tutkimus on laadullinen fenomenografinen tapaustutkimus, jonka tutkimusmateriaali kerättiin puolistrukturoiduilla yksilöhaastatteluilla. Haastateltavia pedagogeja oli neljä. He työskentelivät kaikki samassa musiikkioppilaitoksessa ja osallistuivat MEOK-t…