Search results for "isä"
showing 10 items of 1004 documents
Ajan suunnan juutalaiskuva 1932-1944
2014
Tutkimuksen tavoite on avata Isänmaallisen kansanliikkeen pää-äänenkannattajan, Ajan Suunnan, lukijoilleen välittämää juutalaiskuvaa selvittämällä minkä verran ja millaisia juutalaisia käsitteleviä kirjoituksia lehdessä ilmestyi. Ajan Suunta aloitti ilmestymisensä neljällä näytenumerolla vuoden 1932 joulukuun alusta. Se jatkoi ilmestymistä kuusi kertaa viikossa ilmestyvänä iltapäivälehtenä vuoden 1937 joulukuuhun saakka, jolloin siitä tuli päivittäin ilmestyvä aamulehti. Lehti lopetti toimintansa vuoden 1939 lopussa, jatkaen ilmestymistään heinäkuun puolenvälin jälkeen vuonna 1940. Vuoden loppuun saakka lehti ilmestyi kaksi kertaa viikossa. Seuraavan vuoden alusta Ajan Suunta ilmestyi kuute…
Paikallinen itsehallinto uhattuna : kuntien hallinnon lisätty valvonta vuosina 1933-1936
1999
Todeksi uskottua : kansandemokraattinen Neuvostoliitto-journalismi rajapinnan tulkkina vuosina 1964-1973
2008
Aimo Ruususen väitöstutkimus paljastaa, miten ideologiset ja muut riippuvuudet näkyivät suomalaisten kansandemokraattisten toimittajien työssä kylmän sodan vuosina ja Neuvostoliiton historian mielenkiintoisena ajanjaksona 1960-luvun puolivälistä alkaen.- Kansandemokraattisissa sanomalehdissä vaiettiin joistakin Neuvostoliiton kannalta epäedullisista asioista, vaikka sellaisistakin eräissä kriisitapauksissa kerrottiin, Ruusunen kertoo.Tämän lehtiryhmän toimittajat olivat kahden erilaisen kulttuurin välisellä rajapinnalla ja sen tulkkeina erikoisessa asemassa. Toisaalta heillä oli paljon mahdollisuuksia tiedon saantiin, toisaalta heillä oli ideologisia esteitä asioiden julkiseen pohdintaan. K…
Kirkko ja kaupunki -lehden puhe Jumalasta ja uskosta vuonna 2009
2011
Suomalaiset lukevat seurakuntalehtiä. Vuonna 2007 tehdyn Gallup Ecclesiastican mukaan puolet suomalaisista luki seurakunta- tai muuta kristillistä lehteä muutaman kerran vuodessa ja kaksi kolmasosaa vähintään kerran vuodessa. Kristilliset lehdet eivät kuitenkaan ole olleet kovin suosittuja tutkimuskohteita varsinkaan viestintätieteissä. Tässä tutkielmassa tehdään siksi sisällönanalyysia Suomen suurimman seurakuntalehden Kirkko ja Kaupungin artikkeleista vuodelta 2009. Pyrkimyksenä on ottaa selvää, millaista kuvaa ne tuottavat Jumalasta ja uskosta. Pääkaupungissa ilmestyvä seurakuntalehti ei voi olla ottamatta huomioon seurakuntalaisten individualistista arvomaailmaa. Suomalaiset ovat maalli…
Enabling Sociability When Using Virtual Reality Applications : A Design Science Research Approach
2019
Immersive virtual reality applications aim at providing an all-encompassing spatial experience where a user can feel like being in another world or dimension. The systems are inherently designed for individual use as the devices disconnect the user from the physical environment. However, the applications are seldom used alone. Specifically, when used for sales and marketing, the user often needs help from other people but also benefits from social interaction as a part of the experience. Design research methodology is applied to three iterative development versions of a virtual-reality application. The focus of the evaluation of the artifacts is in the social use emphasizing three sociabili…
Soil fungi invest into asexual sporulation under resource scarcity, but trait spaces of individual isolates are unique
2022
During the last few decades, a plethora of sequencing studies provided insight into fungal community composition under various environmental conditions. Still, the mechanisms of species assembly and fungal spread in soil remain largely unknown. While mycelial growth patterns are studied extensively, the abundant formation of asexual spores is often overlooked, though representing a substantial part of the fungal life cycle relevant for survival and dispersal. Here, we explore asexual sporulation (spore abundance, size and shape) in 32 co-occurring soil fungal isolates under varying resource conditions, to answer the question whether resource limitation triggers or inhibits fungal investment…
Liiketoimintaprosessin kuvaaminen transaktiona eri transaktiomallien avulla
2009
Malinen, Mikko Tietojärjestelmätieteen kandidaatintutkielma / Mikko Malinen Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 2009, 41 s. Kandidaatintutkielma Yrityksen liiketoimintaprosessia tarkasteltaessa voidaan siinä huomata olevan transaktiolle ominaisia piirteitä. Tässä tutkielmassa liiketoimintaprosessilla tar-koitetaan sitä tehtävien ketjua, joka yrityksen täytyy suorittaa saavuttaakseen tietyn liiketoiminnallisen lopputuloksen. Vastaavasti transaktiolla tarkoitetaan toimintojen ketjua, joka suoritetaan tietyn lopputuloksen saavuttamiseksi esi-merkiksi tietokannassa. Transaktion ACID -ominaisuudet (jakamattomuus, ris-tiriidattomuus, erillisyys ja pysyvyys) nousevat keskeisiksi tekijöiksi käsitteide…
Lisätty todellisuus vähittäiskaupan markkinointiviestinnässä
2017
Lisätty todellisuus eli AR (englanniksi augmented reality) lisää todellisuuteen virtuaalisen elementin. Vähittäiskaupan markkinointiviestinnässä lisättyä todellisuutta on käytetty useiden vuosien ajan vahvistamaan brändikokemusta. Lisätty todellisuus mahdollistaa mukaansatempaavan markkinoinnin ja lisää asiakkaiden uskollisuutta. Lisättyä todellisuutta voi hyödyntää neljän paradigman kautta, jotka ovat aktiiviset painotuotteet ja pakkaukset, virtuaalipeilit, virtuaali-ikkunat ja paikannusta käyttävät AR-sovellukset. Lisätyn todellisuuden sisältö, käyttäjät, kohdeyleisö, sivulliset ja taustatekijät ovat viisi asiaa, joiden pohjalta suunnitellaan optimaalinen AR-kampanja. Esimerkiksi vaatteid…
Vaalirahoituskohu Aamulehden, Helsingin Sanomien ja Keskisuomalaisen pääkirjoituksissa
2011
Tässä tutkielmassa kuvataan, mistä ja miten Aamulehti, Helsingin Sanomat ja Keskisuomalainen kirjoittivat vaalirahoitusta käsittelevissä pääkirjoituksissaan aikavälillä 7.5.2008–17.9.2010. Tutkielmassa kiinnitetään huomiota siihen, mitä aiheita lehdet vaalirahoituksen yhteydessä käsittelivät, keitä toimijoita lehdet nostivat esiin ja mihin lähteisiin nojaten lehdet kirjoittivat pääkirjoituksensa. Tutkielman pääasiallisena tutkimusmenetelmänä on käytetty määrällistä sisällön erittelyä, jonka avulla kirjoitukset on luokiteltu sisältöluokkiin aihe-, toimija- ja lähdeulottuvuuksien mukaan. Tulosten analyysivaiheessa apuna on käytetty laadullista kehysanalyysia. Vaalirahoituskirjoittelun yhteyde…
Täpläravun (Pacifastacus leniusculus) vaikutus särjen (Rutilus rutilus) loisiin Päijänteellä
2013
Täplärapu (Pacifastacus leniusculus) on Suomen vesistöissä verrattain uusi vieraslaji, joka leviää sekä suunnitelluin istutuksin että suunnittelematta uusille alueille. Täplärapu on alun perin tuotu Suomeen korvaamaan rapuruton turmelemia jokirapukantoja, mutta sitä on istutettu myös alueille, joissa ei alkuperäistä rapukantaa ole aiemmin ollut. Kotoperäiseen jokirapuun verrattuna täplärapu on paitsi vastustuskykyisempi rapurutolle, myös nopeampi kasvamaan ja lisääntymään. Täplärapu kasvaa jokirapua suuremmaksi ja on luonteeltaan aggressiivisempi. Vieraslajina täplärapu voi muuttaa uuden elinympäristön rakennetta ja toimintaa. Täplärapu käyttää ravintonaan muun muassa selkärangattomia pohja…