Search results for "kerhotoiminta"
showing 10 items of 16 documents
Näkökulmia koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan kehittämistarpeisiin ja ongelmiin : koululaisten aamu- ja iltapäivähoidon tila vuonna 2002
2003
Ilmiöitä ja ihmeaineita : kerho-ohjaajaopas
2017
Kerho-opas on tarkoitettu toisaalta toimimaan materiaalina luonnontieteiden kerho-ohjaajakoulutuksessa mutta toisaalta se toimii hyvin myös kerho-ohjaajan käsikirjana.
Latina- ja kreikkakerho esimerkkinä kielellis-kulttuurisen kompetenssin edistämisestä harrastustoiminnalla
2020
Käsittelemme kirjoituksessamme Turun yliopiston tiloissa toimivan Latina- ja kreikkakerhon toimintaa sekä sen hyödyllisyyttä kielten ja kulttuurien opiskeluun liittyen. Näkemyksemme on yhteydessä kielellis-kulttuurisen kompetenssin ajatukseen (ks. Guilherme 2013 ja Risager 2013), jonka ymmärrämme kattavan ne alati kehittyvät kielelliset ja kulttuuriset kyvyt ja taidot, joita tarvitaan muun muassa historiallisten tekstien sekä aiempien ja nykyisten kulttuurien ymmärtämiseen. Tuomme samalla näkökulman harrastustoiminnan avulla tapahtuvaan vapaamuotoisempaan kielten ja kulttuurien opiskeluun. nonPeerReviewed
On the impact of computer science outreach events on K-12 students
2016
Many countries have begun to adopt computer science (CS) and computational thinking (CT) into national curricula of compulsory education and upper secondary education. It is argued that learning rigorous CS concepts not only secures a workforce for the future’s digital industries but also benefits all students by improving their problem-solving and logical reasoning skills. However, the popularity of CS as a university major declined in the beginning of the 21st century, resulting in the development of a range of student outreach activities to engage young students in the study of computing. This thesis originated from this need to attract and retain students in the CS field. The focus of thi…
Pyhää melua? : ortodoksisten seurakuntien 3-6 -vuotiaiden kerhotoiminta
2014
Suomessa varhaiskasvatustyötä tekevät valtion, kuntien ja yksityisten palvelujentarjoajien lisäksi myös seurakunnat. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon toteuttamaa varhaiskasvatustoimintaa on tutkittu Suomessa jonkun verran, mutta Suomen toisen valtionkirkon, Suomen ortodoksisen kirkon varhaiskasvatustoiminnasta on tehty hyvin vähän tutkimusta. Ortodoksisten seurakuntien varhaiskasvatustoiminnan keskeisin muoto on lapsille suunnattu kerhotoiminta. Tutkimukseni tarkoitus oli tutkia ortodoksisten seurakuntien 3–6 –vuotiaille suunnattua kerhotoimintaa sekä kerho-ohjaajien ja kerholasten vanhempien välistä kasvatusyhteistyötä. Tutkimukseni ote oli fenomenologis-hermeneuttinen. Tutkimusaineist…
"Elämyksellisiä hetkiä lasten kanssa" : liikuntakerho Asperger-lapsen oppimis- ja opetusympäristönä
2003
Tunteet tutuksi - toimintatutkimus tunnetaitopainotteisesta liikuntakerhosta 1.-2. luokille
2004
Turvapaikanhakijanaisten kokemuksia naisille suunnatun kerho-toiminnan vaikutuksista kotoutumiseen
2016
Tutkielman tavoitteena on selvittää, millä tavoin naisille suunnattu SPR:n kerhotoiminta on tärkeää turvapaikanhakijanaisille varhaisen kotoutumisen näkökulmasta. Aihetta lähestytään kielenoppimisen, kulttuurintuntemuksen ja sosiaalisten suhteiden näkökulmasta. Tutkimuskysymyksiä ovat: Mitä asioita turvapaikanhakijanaiset nostavat esille puhuttaessa suomen kielen oppimisen vaikutuksista heidän elämäänsä? Mitä asioita turvapaikanhakijanaiset nostavat esille puhuttaessa suomalaisen kulttuurin tuntemuksen ja verkostoitumisen vaikutuksesta heidän elämäänsä? Mitä merkitystä naisille on sillä, että kerhotoiminta on naisille suunnattua? Millaista tukea tutkijan havainnot antavat edellisiin asioihi…
Innostava koulupäivä : ehdotus joustavan koulupäivän rakenteen vakiinnuttamiseksi
2015
Selvitystyön tehtävänä oli koota tutkimukseen ja toimiviin käytänteisiin perustuvaa tietoa joustavan koulupäivän hyvinvointivaikutuksista sekä tehdä kehittämisehdotuksia siitä, miten joustava koulupäivä on tarkoituksenmukaista rakentaa kytkien kokonaisuuteen myös aamu- ja iltapäivätoiminnan. Selvitystyö on johtanut havaintoon vahvasta koulupäivän muutospaineesta. Painetta tulee (1) YK:n lapsen oikeuksien yleissopimuksesta, joka korostaa lapsen oikeutta tulla kuulluksi ja yhtäläisten mahdollisuuksien tarjoamista kulttuuri-, taide-, virkistys- ja vapaa-ajan toimintoihin, (2) Euroopan komission suosituksesta investoida lapsiin heidän hyvinvointinsa edistämiseksi, (3) Euroopan muissa maissa tap…
Mä haluun oppia kieliä! Innostus kieliin herää kielikerhossa
2012
Kielikerhotoiminta on tärkeä osa koulun kielikulttuuria ja tarjoaa oppilaille uuden tavan tutustua eri kieliin. Toiminta tähtää oppilaiden kielellisen innostuksen heräämiseen ja uskallukseen valita eri kieliä jo varhaisessa vaiheessa alakoulussa. Olen ohjannut kielikerhoja kahdessa eri alakoulussa ja tehnyt tutkivan opettajan roolissa pro gradu -tutkielman kielikerhoista ja niiden vaikutuksesta kielelliseen heräämiseen sekä tutkinut, kuinka kielikasvatusta voi toteuttaa kielikerhossa. Tuloksista ilmenee hyvin vahvasti kielikerhojen positiivinen vaikutus oppilaiden kielellisen innostuksen heräämiseen ja leikin varjolla oppimiseen. Tutkielmani otsikossa on lause ”Leikin, siis opin”, ja se kuv…