Search results for "kielelliset häiriöt"
showing 10 items of 37 documents
"Se on kumminki et ku tietäs niinku seurata ja muuta" : kielellisten vaikeuksien ennusmerkit ja varhainen tuki lasten vanhempien kuvaamana
2016
TIIVISTELMÄ Kankkio, Maria. 2016. ”Se on kumminki et ku tietäs niinku seurata ja muuta”. Kielellisten vaikeuksien ennusmerkit ja varhainen tuki lasten vanhempien kuvaamana. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteen laitos. Erityispedagogiikan yksikkö. Kevät 2016. 103 sivua. Lapsen kielellistä vaikeutta voivat ennakoida vähäinen ääntely, konsonanttien puuttuminen jokeltelusta tai vastavuoroisuuden puute. Lapsen kehitys on kontekstisidonnaista, joten lapsi ja ympäristö vaikuttavat toinen toisiinsa. Geneettisiä riskitekijöitä lapsen kielelliselle kehitykselle ovat esimerkiksi suvussa esiintyvät lukivaikeudet. Myös ympäristöstä johtuvat riskitekijät saattavat vaikuttaa epäsuotuisasti lapsen kehityk…
Puheärsykkeen foneemin keston muutokseen liittyvät herätevasteet kielellisessä erityisvaikeudessa : ERP-tutkimus 4-7 -vuotiailla lapsilla, joilla on …
2012
Kehityksellinen kielihäiriö (kielellinen erityisvaikeus, lapset ja nuoret) : Käypä hoito -suositus
2019
Kielellistä kehitystä tukevan intervention yhteys lasten lukemisen valmiuksien kehittymiseen
2014
Minä kierrän pientä ympyrääni, lähtisitkö kanssain jonnekin? : laadullinen tutkimus psykodynaamisesta musiikkiterapiaprosessista
2010
Discriminatory Brain Processes of Native and Foreign Language in Children with and without Reading Difficulties
2022
The association between impaired speech perception and reading difficulty has been well established in native language processing, as can be observed from brain activity. However, there has been scarce investigation of whether this association extends to brain activity during foreign language processing. The relationship between reading skills and neuronal speech representation of foreign language remains unclear. In the present study, we used event-related potentials (ERPs) with high-density EEG to investigate this question. Eleven- to 13-year-old children typically developed (CTR) or with reading difficulties (RD) were tested via a passive auditory oddball paradigm containing native (Finn…
Ei-kielellisen auditiivisen harjoittelun vaikutus kuullunerotteluun ja kielellisiin taitoihin lapsilla, joilla on kielellinen erityisvaikeus
2013
Tämä Pro gradu -tutkielma on osa Oulun yliopiston, Oulun yliopistollisen sairaalan Neurokognitiivisen yksikön ja Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen vuosina 2005–2010 toteutettua yhteistyöprojektia, jossa tutkittiin kielihäiriöisten lasten kuullun prosessointia ja siihen liittyvien ongelmien kuntoutuvuutta. Tässä työssä tutkittiin ei-kielellisen auditiivisen harjoittelun vaikutuksia kuullunerottelun taitoihin sekä kielellisiin ja kognitiivisiin taitoihin 4–6-vuotiailla lapsilla, joilla on kielellinen erityisvaikeus. Tutkimuksessa oli kolme ryhmää: SLI-kuntoutusryhmä, SLI-kontrolliryhmä ja tyypillisesti kehittyneiden kontrollilasten ryhmä, joissa kaikissa oli 12 tutkittavaa. SLI-kunt…
Nimeäminen ja lukemisvaikeus : kehityksen ja kuntoutuksen näkökulma
2008
Paula Salmi selvitti väitöstutkimuksessaan, miten lasten nimeämistaidot kehittyvät 3,5 vuoden iästä toisen luokan loppuun asti. Hän arvioi nimeämistaitoa nopean sarjallisen nimeämisen testillä, jossa esitetään toistuvia tuttuja ärsykkeitä, kuten esineiden kuvia ja mitataan tehtävään kulunutta kokonaisaikaa ja virheiden määrää.Nimeämisvaikeus tarkoittaa vaikeutta palauttaa mieleen kielellisiä nimikkeitä nopeasti ja tarkasti. Kyseessä ei ole sanavaraston ongelma. Kun lapsi ei löydä haluamaansa sanaa, hän saattaa käyttää merkitykseltään (”kampa” po. harja) tai äänneasultaan (”agodiili” po. krokotiili) kohdesanaa muistuttavia sanoja. Lapsilla voi myös esiintyä kertovan puheen ongelmia.Salmi tut…
Kielen kehitykseltään viivästyneiden viisivuotiaiden luku- ja kirjoitustaito ensimmäisen luokan keväällä
2005
Luistelutaidon oppiminen : erityiskoulun oppilaiden luistelutaidon kehittyminen kahden lukuvuoden tehostetun teränkäyttö- ja oheisharjoittelujakson a…
2014
Mika Hakasaari (2014). Luistelutaidon oppiminen: erityiskoulun oppilaiden luistelutaidon kehittyminen kahden lukuvuoden tehostetun teränkäyttö- ja oheisharjoittelujakson aikana. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma, 73 s., 7 liitettä. Tutkielman tarkoituksena oli selvittää erityiskoulun oppilaiden luistelutaidon kehittymistä kahden lukuvuoden tehostetun teränkäyttö- ja oheisharjoittelujakson aikana sekä harjoitusten vaikutusten pysyvyyttä harjoittelujakson jälkeen. Päätavoitteenani oli tutkia kuinka määrätietoiseen teränkäyttö- ja oheisharjoitteluun osallistuvien kahden lapsen luistelumotoriikka kehittyi seurantajakson aikana. Lapsilla …