Search results for "korkea-asteen koulutus"
showing 10 items of 246 documents
Kilvoittelusta kilpailuun?: artikkelikokoelma korkeakoulututkimuksen juhlasymposiumista 25.-26.8.2008
2009
Avoimella keskustelulla ja yhteistyöllä kohti kansainvälisten maisteriohjelmien laadukasta opetusta
2018
Tuore väitöskirjatutkimukseni (Konttinen, 2018) tuo esille kansainvälisten maisteriohjelmien opiskelijoiden opintopolkujen ja uranäkymien valtavan kirjon ja sen ääripäät. Toisille kv-maisteriohjelma on hedelmällinen ponnahduslauta kohti kansainvälistä uraa, toisille puolestaan kompastuskivi, kun valmistuminen viivästyy jopa vuosilla ja suomalaisen työelämän ovet eivät tunnu aukeavan. Tutkimukseni mukaan opiskelijoiden viestintä- ja kieliosaaminen, kuten akateemisen englannin taidot sekä mahdollinen suomen kielen taito, ovat suuressa roolissa opiskelumenestyksen ja tulevan uran kannalta. nonPeerReviewed
Innovaatiot ja yrittäjyys osana yliopisto-opintoja : opiskelijakyselyn tulokset
2014
First year physics students' perceptions of studying foreign languages
2015
Työelämän kansainvälistyessä työnantajat odottavat työntekijöiltään hyvää kielitaitoa. Vaikka korkeakouluopiskelijat olettavat tarvitsevansa joitakin vieraita kieliä tulevassa työssään, heillä saattaa olla väärä kuva työpaikkojen todellisista kielivaatimuksista. Väärät oletukset työelämästä voivat haitata opiskelijoiden motivaatiota opiskella viestintää ja kieliä. Korkeakoulujen kielten opettajat opettavat yhä kirjavampia opiskelijaryhmiä, eivätkä he voi aina vastata opiskelijoiden tarpeisiin. Jyväskylän yliopiston kielikeskus tarttui tähän haasteeseen ja toteutti uusimuotoisten viestintä- ja kieliopintojen ensimmäisen pilottijakson ensimmäisen vuoden fysiikan opiskelijoiden kanssa lukuvuon…
Från nykomling till etablerat ansökningssätt : idéer för utvecklande av öppna universitetsleder : sammanfattning av Alternativ väg till universitetet…
2021
Marginaalista vakiintuneeksi valintatavaksi : ideoita avoimen väylän kehittämiseen
2020
Esittelemme tässä julkaisussa Toinen reitti yliopistoon -hankkeessa (2018–2021) tehtyä avoimen väylän kehittämistyötä, joka on osa korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistusta. Mukana kehittämistyössä on ollut 11 suomalaista yliopistoa. Jaamme kirjassa kokemuksia sekä hyviksi havaittuja käytänteitä, joista on hyötyä avoimen väylän uudistamisessa. Lopussa annamme myös suosituksia avoimen väylän kehittämiseksi. Kirja on tehty avoimen väylien suunnittelun tueksi yliopistojen tutkintokoulutuksesta vastaaville yksiköille ja avoimille yliopistoille sekä muille väylien kanssa työskenteleville tahoille, kuten vapaan sivistystyön oppilaitoksille. Kyseessä on käsikirjamainen julkaisu, josta on help…
From a Limited Option to an Established Admissions Method : ideas for developing the Open University Path : Summary of the Alternative Path to Univer…
2021
Pedagogical Perspectives in Higher Education Research
2017
Higher education pedagogy is a fairly young research field, stemming from early research during the 1970s and growing widely since the 1990s. The following sections present firstly main research lines focusing on student learning and secondly those examining teaching and teachers. peerReviewed
Tohtoriopiskelijan yksilöllinen ja elämänkulullinen asiantuntijuus
2019
Tohtorikoulutukseen, eli korkeimpaan asiantuntijakoulutukseen, sekä tohtoreihin kohdistuu globaalisti suuria ja jatkuvasti uudistuvia odotuksia. Myös suomalainen koulutus- ja yliopistokenttä asemoituu uudelleen laajempia jatkuvan oppimisen mahdollisuuksia luotaessa (esim. OKM 2017a). Jo pitkään on tavoitteena ollut, että tohtorikoulutuksen pitäisi tuottaa yhä tehokkaammin yhä jalostetumpaa asiantuntijajoukkoa, jolla on digitaalisen ja globaalin ajan vaatimuksia vastaavat asiantuntijan tiedot ja taidot sekä tulevaisuutta ennakoivia innovatiivisia visioita. Toisaalta samaan aikaan tohtorit kohtaavat työelämässä epätietoisuutta asiantuntijuutensa luonteesta ja jopa työllistymishaasteita. Myösk…
Co-sensing and co-shaping as shared and relational practices in bringing about relational leaders in higher education
2021
AbstractThe aim of this article is to investigate how and what kinds of relational and shared practices were co-created within a multicultural team in a higher education collaborative learning environment. The students interacted while working towards the shared goal of co-constructing knowledge. The study provides insight into how student teams can actively build collaboration in learning spaces through manifesting relational leadership. Shared and relational practices refer broadly to all the knowledge, attitudes and skills that emerge from team interaction. A compound theoretical framework combining relational leadership and leadership trichotomy was adapted to study what particular fact…