Search results for "kulttuurihistoria"

showing 10 items of 121 documents

Kaverisuhteet muutoksessa

2022

lapset (ikäryhmät)lapsuuskulttuurihistorialastenkulttuurisosiaaliset suhteetystävyyskirja-arvostelutnuoretsosiaalihistoriaSuominuorisokulttuurinuoruusyhteiskunnallinen muutosvertaissuhteet1900-luku
researchProduct

Lapsuuden löytämisestä toimijuuden tutkimukseen : lapsuuden historian kuusi vuosikymmentä

2022

Luvussa esitellään lapsuuden historiaa tutkimusalana ja tarjotaan välineitä ymmärtää tutkimusalan traditioita, erityispiirteitä ja lähestymistapoja. Luvussa pohditaan, millaisista lähtökohdista tutkimus on versonut 1960-luvulta lähtien, millaisia paradigmamuutoksia alalla on tapahtunut ja millaisia painopistealueita siitä voidaan havaita. Samalla pohdittavaksi asettuu tieteidenvälisen keskustelun merkitys menneisyyden lapsia koskevan tutkimuksen lähestymistapojen ja menetelmien muutokselle. Teksti perustuu aiemman lapsuuden historian tutkimuksen syntetisoivaan luentaan. Huomion kohteena ovat erityisesti tutkimusalaa eri aikoina määrittäneet ja tuloksia yhteen koonneet kokoomateokset, vaikut…

lapsuuden tutkimusmuistitietolapset (ikäryhmät)tieteen historiatoimijuushistorialapsuuskulttuurihistorialapsuuden historiahistoriantutkimusresearch methodshistory of sciencesosiaalihistoriatutkimusmenetelmätchildhood studiesmentaliteettihistoriahistorical researchhistory of childhood
researchProduct

Mitä on kulttuurihistoria ja miten sitä tehdään?

2015

Raportti: V Premods-workshop, Turku 23. –25.9.2015.

lcsh:Folklorelcsh:GN1-890lcsh:History (General) and history of Europelcsh:DPremods-konferenssilcsh:Anthropologylcsh:GR1-950lcsh:History (General)kulttuurihistorialcsh:D1-2009konferenssit
researchProduct

Toksisuuden ytimessä : myrkkyjen kulttuurihistoriaa luonnontieteilijän silmin

2018

Arvio teoksesta Vuento, Matti. Myrkkyjen maailma. Nuolimyrkystä sariiniin. Helsinki: Gaudeamus. 2017. 400 s. ISBN 978-952-495-449-5. Book review: Vuento, Matti. Myrkkyjen maailma. Nuolimyrkystä sariiniin. Helsinki: Gaudeamus. 2017. 400 s. ISBN 978-952-495-449-5.

lcsh:GN1-890lcsh:History (General) and history of Europelcsh:Anthropologylcsh:GR1-950lcsh:History (General)historiakulttuurihistorialcsh:D1-2009lcsh:Folklorekirja-arvostelutlcsh:Dbook reviewmyrkyt
researchProduct

Lapsen vuorovaikutuksellisuus ja leikin ominaislaatu - polkuja ihmisen optimaaliseen kehittymiseen?

1997

lähikehityksen vyöhykeleikkivuorovaikutuksellisuusintersubjektiivisuuskulttuurihistoriallinen teoria
researchProduct

Perinteentutkija hulluuden lankarullaa auki kerimässä

2021

Esittelyssä Johtolankoja hulluuteen (Anna Kinnunen 2020)

marginaalihistoriaperinteentutkimustulkintakulttuurihistoriamielenterveysongelmathulluustutkimusnormaaliuskirja-arvostelutmielenterveyspoikkeavuusmielenterveyshäiriötkäsityksethulluusmikrohistoriaKirjaesittelyt
researchProduct

Transmission of knowledge in Venetian fourteenth-century chronicles

2017

The doctoral thesis analyzes eight Venetian chronicles written c. 1340–1390. It looks into the transmission of these texts by examining their mutual relationships and by reconstructing the textual tradition of individual works. The research was conducted by using the book historical method in which an individual volume is examined from the perspective of textual history, its physical features and ownership history to give a global view of its genesis and functions. The method combines textual criticism and comparative textual analysis with codicological and palaeographical research. The results show that Venetian fourteenth-century chronicles generally had a limited early circulation. This …

medievallatinan kielikodikologiaVenetsiahistoriankirjoituskäännöksetchronicleshistoriakulttuurihistoriade'Ravagnani Benintendikeskiaikakäsikirjoituksetkronikatuuden ajan alkupaleografiatextual transmissionkirjallisuuskansankielikirjalliset lähteetDandolo Andreahistory writingVenicepaikallishistoriabook historykirjahistoria1300-luku
researchProduct

Johdanto : Avantgarde yhteiskuntahistoriallisena, poliittisena ja taiteellisena kysymyksenä

2021

modernismikansainvälisyysavantgardekulttuuripolitiikkaaikalaiskritiikkikulttuurihistoriakansallinen kulttuuri
researchProduct

Alvar Aalto, avantgarde ja politiikka

2021

modernismikonstruktivismikansainvälisyysavantgardekulttuuripolitiikkakosmopolitismifunktionalismiarkkitehtuurikulttuurihistoriaarkkitehditideologiatkansallinen kulttuuri
researchProduct

Modernin unelma suomalaisessa pukeutumisessa 1920-luvulla

1997

modernismimuodin teoriamuotipukeutuminenkulttuurihistoria1920-luku
researchProduct