Search results for "kunta"
showing 10 items of 2870 documents
Yhteiskunnan moottori vai kivireki? : suuret ikäluokat ja 1960-lukulaisuus
2004
Turvallinen koulu : suomalaisten näkemyksiä koulutuspalvelujen kansallisesta ja kunnallisesta priorisoinnista
2005
Veikko Vilmi tarkasteli tutkimuksessaan kuntalaisten arvostuksia koulutuspalveluja kohtaan ja sitä, kuinka tyytyväisiä he ovat palvelu- ja rahoitusjärjestelyihin. Koulutuspolitiikan suunnittelun ja päätöksenteon menettelyillä on merkitystä kuntalaisten koulutuspalveluja kohtaan tuntemaan arvostukseen, esimerkiksi miten turvallisena koulu nähdään hyvinvoinnin kannalta. Veikko Vilmin tutkimus käsittelee koulutuspalveluja peruskoulun ala-asteelta aikuiskoulutukseen saakka. Kansallisella tasolla Vilmi tarkasteli koulutuspalveluja tuottamisen ja rahoittamisen näkökulmasta, jossa yhteydessä maksukyvyllä on merkitystä suunnattaessa koulutuspolitiikkaa hyvinvointia edistävästi. The aim of this stud…
"Kielenkäytöllisiä hämäysyrityksiä" ja "kestämättömiä väitteitä" : uudelleenmäärittely EU-jäsenyyttä koskevassa eduskunnan lähetekeskustelussa 6.-7.9…
2016
Tutkielma käsittelee Suomen EU-jäsenyydestä käytyä eduskunnan lähetekeskustelua 6.– 7.9.1994 ja siinä käytettyä retoriikkaa. Lähtökohdan keskustelussa käytetyn retoriikan tutkimiselle antaa paradiastole-figuuri, joka merkitsee uudelleenmäärittelyn tekniikoita. Tutkielman tehtävänä on arvioida lähetekeskustelun argumentteja ja niissä tapahtuvaa uudelleenmäärittelyä parlamentaarisen retoriikan tutkimisen näkökulmasta. Paradiastole-figuurin käsitteellistämisessä ovat keskeisessä osassa muun muassa Quentin Skinnerin tutkimukset. Työn tavoite on myös osoittaa, että parlamentaarisen puheen sisältämät uudelleenmäärittelyt avaavat mahdollisuuden vaihtoehdoille ja erilaisille poliittisesti merkittäv…
Hälsotrender bland elever i svensk- och finskspråkiga grundskolor 1994-2014 : WHO:s skolelevsstudie (HBSC-Study)
2016
WHO:s skolelevsstudie (Health Behavior in School-aged Children (HBSC) Study) är internationellt en av de mest omfattande, långvariga och betydelsefulla undersökningarna om levnadsvanor bland skolungdomar. Undersökningen startade för drygt 30 år sedan och i detta nu deltar över 40 länder i Europa och Nordamerika. Nästa internationella datainsamling, som är den tionde i ordningen, genomförs år 2018. Nytt forskningsmaterial insamlas vart fjärde år. Forskare vid Jyväskylä universitets Forskningscenter för hälsofrämjande (Terveyden edistämisen tutkimuskeskus) ansvarar för WHO:s skolelevsstudie i Finland. För ungefär 20 år sedan började det givande samarbetet mellan Jyväskylä universitet och Samf…
Velka on totaalinen sosiaalinen fakta
2015
Maailmantaloudessa kriisistä on tullut uusi normaalitila. 1990-luvun lopun Aasian ja Etelä-Amerikan taantumien logiikka toistuu 2000-luvulla Yhdysvalloissa ja vanhalla mantereella. Nämä kaikki kriisit ovat kehkeytyneet finanssitalouden keskeisimmän elementin, velan, logiikan mukaan. Velka ei ole kuitenkaan yksinomaan taloudellinen ilmiö. Pikemminkin se on valtasuhde, joka selittää esimerkiksi julkista keskustelua sosiaaliturvasta ja jäsentää ihmisten ajallisuutta. nonPeerReviewed
Korkeakoulutuksesta liikunta-alan muuttuville työmarkkinoille : liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutusohjelmasta vuosina 2000-2014 valmistuneiden ma…
2015
Moni liikunnan yhteiskuntatieteiden opiskelija joutuu opintojensa aikana pohtimaan, minkälaisiin työtehtäviin he voivat koulutuksensa myötä päätyä, ja tulevaisuuden suunta on mahdollisesti vielä valmistumisen jälkeenkin epäselvä. Myös nykyisten työmarkkinoiden luonne saattaa herättää epävarmuutta työllistymistä ajatellen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutusohjelmasta vuosien 2000–2014 aikana valmistuneet maisterit ovat sijoittuneet työelämään. Lisäksi tutkittiin, miten liikunnan yhteiskuntatieteiden koulutus vastaa työelämän vaatimuksia ja minkälaiset edellytykset koulutus on luonut liikunta-alan asiantuntijuudelle. Tutkimus toteutett…
Rethinking children’s physical activity interventions at school: A new context-specific approach
2023
Physical activity is important for children’s health. However, evidence suggests that many children and adults do not meet international physical activity recommendations. Current school-based interventions have had limited effect on physical activity and alternative approaches are needed. Context, which includes school setting, ethos, staff, and sociodemographic factors, is a key and largely ignored contributing factor to school-based physical activity intervention effectiveness, impacting in several interacting ways.ConceptualizationCurrent programs focus on tightly-constructed content that ignores the context in which the program will be delivered, thereby limiting effectiveness. We prop…
A dual process model to predict adolescents’ screen time and physical activity
2021
OBJECTIVE: Many adolescents report a lack of physical activity (PA) and excess screen time (ST). Psychological theories aiming to understand these behaviours typically focus on predictors of only one behaviour. Yet, behaviour enactment is often a choice between options. This study sought to examine predictors of PA and ST in a single model. Variables were drawn from dual process models, which portray behaviour as the outcome of deliberative and automatic processes. DESIGN: 411 Finnish vocational school students (age 17-19) completed a survey, comprising variables from the Reasoned Action Approach (RAA) and automaticity pertaining to PA and ST, and self-reported PA and ST four weeks later. M…
Hyvinvointivaltiokansalaisuusdiskurssit neljän suurimman puolueen eduskuntavaaliohjelmissa 1991–2019
2020
Tutkimuksen tavoitteena on tehdä näkyväksi millaisia ideologisia valintoja Suomen neljä suurinta puoluetta ovat tehneet eduskuntavaaliohjelmissaan suhteessa hyvinvointivaltiokansalaisuusdiskursseihin 1991 vuodesta alkaen. Tarkastelemme erityisesti vaaliohjelmissa tuotettuja kansalaisen poliittisia ja sosiaalisia oikeuksia ja velvollisuuksia sekä kansalaisen ja valtion välistä oikeudellinen sidettä ja sen legitimointia. Tarkastelemme puolueiden hyvinvointivaltiokansalaisuusdiskursseja pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista käytävän kamppailun viitekehyksessä. Kansalaisuustulkinnat ohjaavat yhteiskuntapolitiikkaa ja esimerkiksi määritelmät kansalaisten tarpeista vaikuttavat palvelurakentee…
Suomen tiedontuotannon regiimi : yksi vai monta?
2021
Poliittisen talouden tutkimuksessa tapahtui 1990-luvulla niin kutsuttu ideakäänne. Viimeisen reilun vuosikymmenen aikana on alettu systemaattisesti tutkia ideoiden tuotantoa ja kanavointia poliittis-taloudelliseen päätöksentekoon. Vertailevan poliittisen talouden tutkimuksen piirissä on kehitetty tiedontuotannon regiimin teoria, joka tarkastelee tiedontuotannon institutionaalisia ja organisatorisia koneistoja, jotka tuottavat ideoita ja asiantuntijatietoa poliittis-taloudellista päätöksentekoa varten. Tämä artikkeli esittelee ja problematisoi tiedontuotannon regiimien tutkimusta. Artikkeli problematisoi tutkimuksen taustaoletusta regiimiin kuuluvien tiedontuottajien muodostaman organisaatio…