Search results for "kuntaliitokset"
showing 10 items of 18 documents
Käymme yhdessä ain, käymme aina rinnakkain : analyysi kuntaliitosretoriikan käsitteistön muuttumisesta 1960- luvulta 2000-luvulle
2010
Tutkimukseni aiheena on selvittää kuntaliitoskeskusteluun kuuluvien käsitteiden vaikutusta kuntaliitosten toteuttamiseen ja kuinka käsitteet ovat vaikuttaneet poliittiseen diskurssiin ja toimintaan kuntaliitoksissa viimeisen noin 40 vuoden aikana virallisten tahojen ja tekstien kautta. Tutkimuksessa kuntaliitoskeskustelua tarkastellaan 1960-luvulta 2000-luvulle. Varsinainen analyysi jakautuu kolmeen päälukuun. Ensimmäinen käsittää ajanjakson 1960- ja 1970-luvut, toinen 1980-luvun ja osan 1990-luvusta. Kolmannessa luvussa käsitellään edellisten vuosikymmenten keskustelujen vaikutuksia kahden kuntaliitoksen toteutumisen 2000-luvulla. Tutkimuksessa kysytään miten käsitteet ovat muuttuneet tai …
Millaista demokratiaa? : diskurssianalyysi tavoitellun kuntaliitoksen (Oulainen-Vihanti) keskusteluista vuosina 2011-2014
2014
Demokratian kehitys on huolestuttanut suomalaisia pitkään. Alenevat äänestysprosentit ja vaisu osallistuminen yhteisten asioiden hoitoon ovat saaneet aikaan sen, että Suomen valtiohallinnossa on paneuduttu voimakkaasti demokratian ongelmien kartoittamiseen ja suotuisan kehityksen aikaansaamiseen. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää kuntaliitosargumentaatiota vuosien 2011–2014 ajalta entisen Vihannin kunnan valtuuston pöytäkirjoista, paikallislehdistä ja kuntalaisten kommenteista sosiaalisessa mediassa. Ensiksi tarkastelun kohteena ovat argumentaatiot puolesta ja vastaan, kun kyseessä on Vihannin eteläosien liittäminen Oulaisten kaupunkiin. Toiseksi pureudutaan siihen, millaisena dem…
Open strategizing on social media: A process model of emotional mechanisms and outcomes from un-orchestrated participation
2023
This study extends the discussion on open strategizing by following the development of unlimited participation in an ex-ante city merger case where participation was not orchestrated. The findings unravel how the aggregation of emotional expressions on social media results in an escalating conflict, and initiates attempts to mitigate grounded in decision-makers’ reflexiveness of social becoming(s). We theorize three emotional mechanisms – acceleration of emotional interaction, reinforcement of hostility as a discursive norm, and emotional empowerment – and outcomes originating from uncontrolled dynamics of inclusion and transparency. As such, we theorize open strategy as emerging organicall…
Kotikunta kaupunginosaksi : Säynätsalon kunnan ja Jyväskylän kaupungin kuntaliitos kulttuurisena ilmiönä
2007
Suur-Jyväskylää rakentamassa : sanomalehti Keskisuomalaisen rooli Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntaliitoskeskustelussa
2007
Tutkielman tavoitteena on selvittää, mikä on sanomalehti Keskisuomalaisen rooli Jyväskylän kaupungin ja Jyväskylän maalaiskunnan kuntaliitoskeskustelussa, ja kuinka Keskisuomalainen tuossa roolissaan vaikuttaa demokratian toteutumiseen. Tutkielman poliittinen aspekti löytyy kysymyksinä tiedotusvälineiden vallasta ja niiden vaikutuksista päivän politiikkaan ja demokratian toteutumiseen. Työ yhdistää valtioopilliseen tutkimukseen mediatutkimusta. Tutkielman aineiston muodostaa 66 Keskisuomalaisessa vuonna 2006 ilmestynyttä artikkelia, jotka käsittelevät kuntaliitosta edellä mainittujen kuntien välillä. Joukossa on pääkirjoituksia ja mielipidekirjoituksia yhteensä 33 kappaletta sekä uutisartik…
Kuntaliitokset muutoksessa : Säynätsalon ja Korpilahden liitokset Jyväskylään 1990-2000-lukujen toimintaympäristön muutosten valossa
2008
Tässä tutkielmassa käsitellään kuntaliitosten luonteen muutosta kuntien toimintaympäristön muutoksissa 1990–2000-luvuilla. Tutkimuksen tavoitteena on kuvata tutkimuksen tapauskuntaliitosten eroja ja yhtäläisyyksiä sekä pyrkiä selittämään niitä kuntien toimintaympäristössä tapahtuneilla muutoksilla. Kunnat ovat kohdanneet tutkittavalla aikavälillä voimakkaita taloudellisia suhteita koskevia muutoksia, muuttoliikkeen voimistumisen, kansainvälistymisen ja Euroopan integraation kehityksen sekä laajojen julkishallintoa koskevien uudistusprosessien vaikutuksia. Yksi merkittävimmistä kuntien toimintaympäristöä muuttaneista tekijöistä on vuonna 2005 käynnistetty maamme suurin hallinnollinen uudistu…
Mikä kunnalle nimeksi? : etnologinen tutkimus kunnan nimen merkityksestä kuntalaisille Kouvolan kuntaliitoksen toteuttamisen aikana
2016
Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani kunnan nimen merkitystä kunnan asukkaille. Tarkoituksenani on syventää ymmärrystä siitä, miksi kunnan nimi aiheuttaa paljon keskustelua kuntaliitoksen toteuttamisen aikana. Tutkielmaani varten keräsin Kouvolan seudun uuden kunnan nimeä käsitteleviä tekstiviestikommentteja Kouvolan Sanomien Napakat-mielipidepalstalta. Viestien analysoinnissa käytin lähilukua sekä tulkitsevaa diskurssianalyysia. Teoreettisena viitekehyksenä tutkielmassani toimivat kuntasamaistumisen ja psykologisen omistajuuden käsitteet. Aineistosta käy ilmi, että kunnan asukkaille merkityksellisessä kunnan nimessä yhdistyvät kuntalaisten kokemukset kunnasta sekä nimen paikannettavuus ni…