Search results for "kuoro"
showing 5 items of 35 documents
Valonpaisumus : oman sävellysprosessin tutkiminen
2016
Tapaustutkimukseni testasi kahden eri sävellysprosessimallin soveltuvuuttaa oman sävellysprosessini tutkimiseen. Nämä mallit olivat Yrjö Heinosen (1995) yleinen sävellysprosessimalli, sekä Ulla Pohjannoron (2013) väitöskirjassaan muotoilema sävellystoiminnan malli, joiden käsityksiä tämä tutkimus yleisesti ottaen tuki. Tutkittavana sävellyksenäni oli Jyväskylän Yliopiston tilaama Promootiosävellys vuodelle 2016, joka oli sävellys sekakuorolle ja triangelille. Käytin sävellysprosessini tutkimiseen omia sävellyspäiväkirjojani, joista tein sekä laadullisen että määrällisen analyysin valitsemieni mallien pohjalta. Analysoin myös karkeasti valmiin sävellyksen musiikillisen muodon ja sisällön. He…
Suomalaisten aikuiskuorojen organisaation ja työnjaon rakentuminen
2006
"Kun tullee ihmisten ilimoille, ni ei sitä sitten sitä kipuakkaan tunne" : kuorolaulun vaikutus ikäihmisten hyvinvointiin
2013
Ikäihmisten hyvinvointi ja sen tukeminen ovat tämän hetken tärkeitä puheenaiheita yhteiskunnallisella tasolla. Musiikin on monissa eri yhteyksissä todettu tuottavan myönteisiä tuntemuksia ja kokemuksia harrastajalleen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin kuorolaulun vaikutusta ikäihmisten hyvinvointiin. Lisäksi haluttiin tietoa kuoroharrastuksen syistä.
Tiny Citizenship, Twisted Politics, and Christian Love in a Ugandan Church Choir
2022
In 1977, the Archbishop of the Church of Uganda, Janani Luwum, was killed under orders from President Idi Amin following his public criticism of Amin’s reign of terror. This article offers an ethnographic case study of a choir named in Luwum’s honour to extend existing research on the interrelations of Christianity, citizenship, and politics in contemporary Uganda. To do so, I draw a number of conceptual tools – tiny citizenship, authentic citizenship, twisted politics, and love – from work by and referencing Hannah Arendt, James Baldwin, and Gary Alan Fine. First, analyzing the choir’s participation in the national commemoration of Janani Luwum Day at Uganda’s State House in 2021, I argue …
Lasten laulujuhlat : Kala- ja Pyhäjokilaaksojen juhla Haapavedellä 21.4.2016
2016
Maisterintutkielmani on projektikuvaus, jossa kuvataan laulujuhlien järjestämisprosessi suunnittelusta toteutukseen ja toteutuksen arviointiin. Kuvaan juhlaideaa, suunnittelua ja toteutusta. Lasten laulujuhlien idean lähtökohtana on Oulussa vietetyt Lasten laulujuhlat vuosina 2010 ja 2013. Laulujuhlille mukaan kutsuttiin 13 kuntaa, joista 11 vastasi haasteeseen. Juhlat kokosivat Haapavedelle 21.4.2016 yli 800 7-12- vuotiasta lasta. Tutkielmani on sekä tapaus- että toimintatutkimus. Tapaustutkimuksena työni kuvaa yhtä juhlaprosessia. Toimintatutkimuksen tunnusmerkit täyttyvät työssäni mm. käytännön hyödyn ja toiminnan kehittämisen muodossa. Yhdessä tekeminen, yhteen tuleminen, laulun ilon tu…