Search results for "lapset"

showing 10 items of 1199 documents

Lasten osallisuus päiväkodin toiminnassa Suomessa ja Saksassa

2007

varhaiskasvatuspäiväkoditSuomiosallisuustoimijuuslapsetSaksa
researchProduct

Tutkimus Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen ydinprosessin arviointikohteesta "Lapsi ilmaisee toiveitaan"

2006

varhaiskasvatuspäiväkoditTampereosallisuuskuuleminentoimintaympäristöoikeustiedelapsikeskeisyyslapset
researchProduct

Lapsiperheiden hyvinvointi koronapandemian aikana: Osaraportti 2: Noin viisivuotiaiden hoito- ja varhaiskasvatusjärjestelyt

2021

Tämä osaraportti esittelee Jyväskylän yliopiston yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa toteuttaman Varhaiskasvatus ja koronapandemia -hankkeen kyselytutkimuksen perusteella noin viisivuotiaiden lasten hoito- ja varhaiskasvatusjärjestelyitä vuoden 2020 aikana. Hanketta rahoittaa Jyväskylän yliopiston osalta Opetus ja kulttuuriministeriö. THL:n osalta rahoitus perustuu lisämäärärahaan, jonka eduskunta myönsi THL:lle koronaepidemian yhteiskunnallisten vaikutusten tutkimukseen. Kysely ajoittui vuosien 2020–2021 vaihteeseen, ja sen kohderyhmänä olivat 1.10.2014–30.9.2015 välisenä aikana syntyneiden lasten vanhemmat. Kyselyssä tarkasteltiin lasten hoito- ja varhaiskasvatus…

varhaiskasvatuspäiväkoditchildren (age groups)hyvinvointiCOVID-19lapset (ikäryhmät)päivähoitopandemicspandemiatearly childhood education and careday carelapsiperheetwell-beingpoikkeusolotunusual conditionsfamilies with children
researchProduct

Lasten yhteisöllisyys ja yhteisöllinen oppiminen päiväkodissa

2010

varhaiskasvatuspäiväkoditcollaborative learningchild care centersearly childhood educationTapaustutkimuspäivähoitoyhteisötyhteisöllinen oppiminencooperative learningKvalitatiivinen tutkimuslapset
researchProduct

Kohti sosioemotionaalisia taitoja ja lasten osallisuutta tukevaa toimintakulttuuria – ProVaka-toimintamallin pilottivaiheen analyysi

2021

Kaikkien lasten osallisuuden tukeminen edellyttää tarvittavan kehityksen ja oppimisen tuen järjestämistä varhaiskasvatukseen. Osallistavan varhaiskasvatuksen toimintakulttuurin kehittämisellä tuetaan koko lapsiryhmän kanssa toteutettavia toimintatapoja tukemaan kaikkien lasten käyttäytymistä ja sosioemotionaalisia taitoja. Käyttäytymispsykologinen Positiivisesti ryhmässä oppiva varhaiskasvatus (ProVaka) -toimintamalli edistää tutkimusnäyttöön pohjautuvien menetelmien käyttöönottoa sosiaalisen käyttäytymisen tukemisessa. ProVaka-toiminnassa korostuvat yhteisesti sovitut ja selkeät käyttäytymisodotukset, toivotun käyttäytymisen systemaattinen opettaminen ja käyttäytymiseen kohdennetulla posit…

varhaiskasvatuspäiväkoditkehittäminenlapset (ikäryhmät)Vertaisarvioidut artikkelitfideliteettihyväksyttävyyssocio-emotional skillssosioemotionaaliset taidotpedagogiikkafidelityProVakaacceptabilityparticipationosallisuusPW-PBSJournal of Early Childhood Education Research
researchProduct

Implementing positive behaviour intervention and support in Finnish early childhood education and care : leadership team’s perspective

2023

The effective implementation of positive behaviour intervention and support (PBIS) requires both organisational and professional change. This means that the whole community including all educators and children commit to shared principles, practices, and structures to create a safe and supportive social climate. In this article, we investigate the initial implementation of the Finnish PBIS ProVaka in eighteen early childhood education and care (ECEC) centres. Our inductive qualitative analysis of longitudinal progress diary data focuses on roles, responsibilities and communication among the ECEC communities. The results show that successful ProVaka development is a matter of successfully exp…

varhaiskasvatuspäiväkoditlapset (ikäryhmät)kehittäminenorganisational changetoimintamallitHealth Professions (miscellaneous)early childhood education and care (ECEC)Educationdiskurssianalyysipositive behaviour interventions and support (PBIS)Developmental and Educational Psychologydiscourse analysiskäyttäytymineninterventio
researchProduct

Kokonaisvaltaisista toimintahetkistä oppia ja elämyksiä kaikille : konduktiivisen opetuksen sovellus liikuntavammaisten lasten päiväkodissa

2005

varhaiskasvatuspäiväkoditliikuntavammaisetkokonaisvaltaisuustyöryhmätmoniammatillisuustoimintaohjelmatkonduktiivinen opetuslapset
researchProduct

The effectiveness of the HIPPA intervention in the sociocultural environment of ECEC physical activity

2023

Studies have shown that, on average, children’s physical activity (PA) levels in early childhood education and care (ECEC) environments are low, thus opening up the possibility of interventions. We examined the effect of the teacher-implemented one-year long ‘home-and-childcare-based intervention to promote physical activity’ (HIPPA) study on children’s PA in ECEC settings in Finland. Participating four-year-old children (N = 128) were cluster-randomised into two groups, intervention (seven childcare centres) and control (seven childcare centres), in autumn 2011. The children were observed directly during their ECEC times. Multilevel linear analysis was used to test the PA differences betwe…

varhaiskasvatuspäiväkoditmonitasoinen lineaarianalyysiPhysical activityVertaisarvioidut artikkelitlapset (ikäryhmät)leikkimineninterventiotutkimusMulticomponent intervention researchterveyden edistäminenliikuntakasvatusmulticomponent intervention researchEarly childhood education and careChildrenfyysinen aktiivisuus
researchProduct

Sukupolvisuhteet, hallinta ja subjektifikaatio : etnografinen tutkimus lasten ja aikuisten suhteista vuorohoitopäiväkodissa

2018

This ethnographic study examines intergenerational relations in a day-care center with extended opening hours. The theoretical starting points of the study draw on Michel Foucault’s concept of governmentality. Therefore, this dissertation aims to generate insights into intergenerational relations in a day care with extended hours from the viewpoint of governance. The data for the study were collected from one Finnish day-care class through observation and half- structured interviews. The day-care class was part of a municipal day-care center with extended hours; the center was open from 5.30 am to 10.30 pm. Children would be present depending on the working hours of their parents. There- fo…

varhaiskasvatuspäiväkoditvuorovaikutusintergenerational relationsvuorohoitolapset (ikäryhmät)daycare with extended hoursethnographygovernmentalitypedagogiikkasubjectificationhenkilöstöchildhood studiesopettaja-oppilassuhdeaikuisetlapset
researchProduct

Lapsen toimijuus päiväkodin fyysisessä ja kulttuurisessa ympäristössä : eteisympäristö lapsen paikkana

2011

Hokkanen, Pauliina. Lapsen toimijuus päiväkodin fyysisessä ja kulttuurisessa ympäristössä. Eteisympäristö lapsen paikkana. Varhaiskasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitos, 2011. 124 sivua. Tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella, millainen päiväkodin fyysinen ja kulttuurinen eteisympäristö on, ja millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa 4–6-vuotiaan lapsen omaehtoiselle toiminnalle. Lisäksi tutkimuksessa haluttiin selvittää, miten lapset hyödyntävät konkreettisesti tätä ympäristöä oman aktiivisen toimijuutensa toteuttamisessa. Tutkimalla lapsen ja ympäristön välistä vastavuoroista suhdetta saadaan esiin, millaista lapsena oleminen on päiväkotikontekst…

varhaiskasvatuspäiväkoditympäristöleikkipaikatvarhaiskasvatusikäinen lapsipäiväkotitoimijuustulkittu paikkalapseteteistilat
researchProduct