Search results for "lapset"
showing 10 items of 1199 documents
Mistä on hyvä liikuntatunti tehty? : hyvä liikuntatunti lasten kokemana
2004
Lisää liikettä koulupäivään ja sen yhteyteen : katse kohti vähän liikkuvien oppilaiden, viihtyvyyden ja henkilökunnan tukemista
2018
LIITU 2018 -tutkimus : liikunnan merkitysten kirjo on kaventunut
2019
Hieman reilu kolmasosa suomalaislapsista ja -nuorista liikkui suosituksen mukaan – toimintarajoitteita kokevista joka neljäs. Lasten ja nuorten liikunnalle antamien merkitysten kirjo oli kaventunut ja esteet vahvistuneet, vaikka koettu pätevyys ja liikuntamotivaatio olivat korkealla. Suurin osa lapsista ja nuorista kannatti urheilun eettisten sääntöjen noudattamista. Säännöllinen liikkuminen oli myönteisesti yhteydessä koettuun terveyteen. Säännöllisesti liikkuvilla oli myös vähemmän yksinäisyyden kokemuksia. nonPeerReviewed
Asuinalueen vaikutus lasten koulutaitoihin ja ongelmakäyttäytymiseen 1-4.luokalla
2014
Tutkimuksessa tarkasteltiin asuinalueen ominaisuuksien ja lasten koulutaitojen sekä ongelmakäyttäytymisen välisiä yhteyksiä 1-4. luokalla. Erityisesti oltiin kiinnostuneita siitä, missä määrin asuinalue ja sen ominaisuudet ennustavat koulutaitoja ja ongelmakäyttäytymistä 1. luokalla ja niiden kehittymistä 1-4.luokalla. Tutkimus on osa Alkuportaat-tutkimushankkeen ensimmäistä vaihetta, jossa seurattiin lapsia esikoulusta neljännelle luokalle. Tässä tutkimuksessa oli tutkittavana 2258 lasta vanhempineen neljältä eri paikkakunnalta. Tarkempaan yksilöseurantaan valittiin jokaiselta luokalta 4-6 lasta, yhteensä noin 550 lasta. Aineisto kerättiin vuosina 2006–2011. Lasten koulutaitoa arvioitiin l…
Lapsen ääntä etsimässä : kouluteatterin kehitys draamakasvatuksen rinnalla
2007
Yksilön varhaiskehitys koulunkäynnin perustana
1993
Kouluaan aloittavan lapsen emootiot epäonnistumisen ja onnistumisen oppimistilanteissa ja niiden mittaaminen
2006
Osallisena Suomessa : kokeiluhankkeiden satoa = Delaktig i Finland : skörden från försöksprojekten
2013
Lasten ja vanhempien osallisuuden kokemuksia lastenpsykiatrisen kriisi-lyhythoitojakson aikana
2011
TIIVISTELMÄ Lasten ja vanhempien osallisuuden kokemuksia lastenpsykiatrisen kriisi-lyhythoidon aikana Hakkarainen Paula JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, terveystieteiden laitos Terveyskasvatus Pro gradu- tutkielma, 70 sivua, 5 liitesivua Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia lastenpsykiatrisessa kriisi-lyhythoidossa olevien lasten ja vanhempien kokemuksia osallisuudesta hoitoprosessin aikana. Tutkimuskysymykset olivat seuraavat: miten vanhemmat kokevat osallisuutensa kriisi-lyhythoitoprosessin aikana? millaisia osallisuuden tekijöitä tulee esille lasten kriisi-lyhythoitoprosessia koskevassa haastattelussa? Tutkimukseen osallistui kaksi vanhempaa ja kaksi lasta v…
Koronapandemia on johtanut monien vanhempien ylikuormittumiseen – uupuneiden vanhempien kriisi on myös lasten kriisi
2022
Koronapandemia on lisännyt vanhempien uupumusta. Varsinkin jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olleet vanhemmat ovat olleet erityisen suuressa vaarassa uupua. Uupumuksen on osoitettu lisäävän vanhempien päihteiden käyttöä, itsetuhoisia ajatuksia sekä lapsiin kohdistuvaa kaltoinkohtelua. Siksi uupuneiden vanhempien kriisi on vääjäämättä ollut myös lasten kriisi, sanoo Matilda Sorkkila, hyvinvoinnin psykologian dosentti Jyväskylän yliopistosta. nonPeerReviewed