Search results for "liike"
showing 10 items of 784 documents
Tommonen yhdistystoiminta - se on ihmistyyppi- ja luonnekysymys : tutkimus vapaaehtoisista ammattiyhdistysliikkeessä
2018
Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mikä motivoi ammattiyhdistysliikkeen vapaaehtois-toimijoita eli ammattiliittojen jäsenyhdistysten aktiiveja. Tarkoituksena oli tarkastella myös heidän sitoutumistaan ammattiliittoonsa, ammattiyhdistysliikkeeseen ja sen arvoihin. Tutkimukseni motivaatiota kartoittavassa osassa vertasin ammattiliittojen yhdistysaktiivien motiivikirjoa Yeungin (2005) luomaan vapaaehtoistoiminnan motivaatioiden timanttimalliin. Tutkimuksen aineistona käytin kahdeksaa ammattiyhdistysaktiivin teemahaastattelua. Haastatelluista neljä toimi yhdistystehtävän lisäksi myös työpaikka-aktiivina, joten pystyin vertaamaan myös näitä kahta erilaista yhdistysaktiivityyppiä toisiinsa. T…
Kahdentoista markan kapina? : vuoden 1956 yleislakko Suomessa
2004
Tomi Mertanen tarkasteli väitöstutkimuksessaan vuoden 1956 yleislakon poliittista tapahtumahistoriaa. Kyseessä on ensimmäinen tieteellisesti laadittu kuvaus yleislakon tapahtumahistoriasta. Mertanen selvitti lakon eri osapuolten keskinäistä vallankäyttöä lakon muodostaman poikkeustilanteen aikana. Lähtökohtana tutkimuksessa oli weberiläinen valtakäsitys, jossa valtio käsitetään pakkoyhteisöksi, jonka olemassaolon kansalaiset tunnustavat. Poliisi on tällöin yksi valtion vallankäytön elin. The thesis at hand is the very first one which deals with the general strike of 1956 in Finland. It has not yet been studied beyond the level of master’s theses, a fact that makes this research definitely r…
Going global : ay-liikkeen menestysresepti globaalissa ajassa?
2008
Business intelligence PK-yrityksissä
2017
Liiketoimintatiedon hallinnalla eli business intelligencellä viitataan työkaluihin, joilla voidaan kerätä, varastoida, käsitellä ja analysoida liiketoimintatietoa. Liiketoimintatietoa analysoidaan päätöksenteon tueksi ja sen avulla yrityksen päätöksentekijät pystyvät tekemään parempilaatuisia ja nopeampia päätöksiä. Datan määrä sekä informaation rooli kasvavat jatkuvasti, joten myös business intelligencen käyttö on yleistynyt. Business intelligence -ratkaisut ovat aikaisemmin suunnattu suurien yrityksien käyttöön, jonka johdosta ne ovat olleet pienempien yrityksien ulottumattomissa. Kilpailukyvyn säilyttämiseksi myös PKyritykset ovat kuitenkin alkaneet hyödyntää business intelligenceä. Käyt…
Kassavirtamallin ja lisäarvomallin toimivuus Mandatum osaketutkimuksen vuoden 2000 analyyseissä
2001
Business life in pursuit of economic and political advantages in early-nineteenth-century Finland
2012
"Liiketoimintasuunnitelman" tausta : johdatus Jouni Tossavaisen runouteen
2004
Tapaustutkimus dialogin sekä asento- ja liikesynkronian yhteyksistä kahdessa monitoimijaisessa terapiaistunnossa
2017
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata kahta asento- ja liikesynkronioiltaan eroavaa monitoimijaista terapiaistuntoa sekä vertailla istuntojen dialogisia ominaisuuksia. Lisäksi analysoimme tarkemmin kahta istunnon uutta ymmärrystä luovaa ja kehollista synkronoitumista muuttavaa merkityksellistä hetkeä, jotka poikkesivat muusta istunnosta. Tutkimus on osa Relationaalinen mieli monitoimijaisten terapiadialogien muutoshetkissä -tutkimusprojektia. Käytettyinä menetelminä olivat Dialogical Investigations Of Happenings of Change -menetelmä sekä asento- ja liikesynkronian havainnointiin kehitetty kategorinen menetelmä. Kuudennessa istunnossa asento- ja liikesynkroniaa ilmeni vähemmän, mutta istunnos…
Osuuskauppa Keskimaan asiakasomistajien käsityksiä vastuullisesta liiketoiminnasta
2012
This Master’s thesis considers corporate responsibility of co-op company Keskimaa and especially, how customer owners of Keskimaa understand two similar definitions: corporate responsibility and sustainable development. Literature part describes characteristics of corporate responsibility, ethical and moral basis and values. The value basis of co-op Keskimaa is briefly introduced and three bottom lines of corporate responsibility are discussed. The theoretical framework of the study is consisted of stakeholder theory and especial role of customer-owners is evaluated. Empirical part of the study contains 84 interviews of customer owners of Keskimaa done during the winter 2012 mainly in co-op…
Tehoja ja toimivuutta strategiseen verkkoon
2010
Kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä verkostot ja erityisesti liiketoimintaa varten tarkoi-tuksellisesti rakennetuissa liiketoimintaverkoissa toimiminen on tullut keskeiseksi menestystekijäksi kannattavassa liiketoiminnassa. Jotta yritys voi hallita liiketoimintaansa kansainvälisessä ympäristössä, kilpailun yhä kovetessa, sekä hallita samalla kustannuksia, yrityksen tulee keskittyä ydinosaamiseensa. Liiketoiminnot kehittyvät suuntaan, jossa arvotoimintoja ulkoistetaan. Verkottumalla yritykset etsivät tehokkuutta ja nostavat kykyään tuottaa innovaatioita. Tässä tutkimuksessa selvitetään miten tehokas ja toimiva asiantuntijapalvelun liiketoiminta-verkko rakentuu. Tätä tavoitetta arvioid…