Search results for "lukivaikeus"
showing 10 items of 23 documents
2.-6. luokan hitaiden lukijoiden lukuharrastuneisuus ja kodin antama tuki lasten ja vanhempien arvioimana
2015
TIIVISTELMÄ Helkala, Arja. 2.─6. luokan hitaiden lukijoiden lukuharrastuneisuus ja kodin antama tuki lasten ja vanhempien arvioimana. Erityispedagogiikan pro gradu - tutkielma. Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden laitos, 2015. 103 sivua. Julkaisematon. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää Niilo Mäki Instituutin Lukumummi ja -vaari-lukutuokioille osallistuneiden 2.─6. luokkalaisten hitaiden lukijoiden lukuharrastuneisuuteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimuksella selvitettiin myös lasten saamaa tukea lukemiseensa vanhemmiltaan. Lisäksi tarkasteltiin lasten ja vanhempien taustatietojen yhteyksiä lasten lukemiseen. Tutkimuksen aineisto kerättiin Niilo Mäki Instituutin työryhmän toime…
Lukioppilaiden opetus integroitua erityisopetusta tavoiteltaessa Jyväskylässä 1997-2001
2002
Sanataide ja erityistä kielellistä tukea tarvitsevat oppilaat : tapaustutkimus Vantaan sanataidekoulun ryhmästä
2017
Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, minkälaisia erityistarpeita kielellisten oppimisvaikeuksien kanssa elävillä lapsilla ja nuorilla on sanataiteessa ja miten sanataideopetuksessa voitaisiin parhaiten vastata näihin tarpeisiin. Tutkimuskohteeni on Vantaan sanataidekoulussa kokoontuva erityistä kielellistä tukea tarvitsevien lasten sana- taideryhmä, jonka toimintaa havainnoin kevätlukukaudella 2017. Tutkimukseni pohjautuu tekemiini havaintoihin, ryhmän ohjaajan haastatteluun, oppilaiden vanhemmille tehtyyn kyselyyn sekä alan tutkimuskirjallisuuteen. Tut- kimukseni on laadullinen ja sen teoreettinen viitekehys on monitieteinen. Se keskustelee niin neuropsykologian, kasvatus- ja käyttäytymi…
Lukivaikeustaustaisten ja ei-lukivaikeustaustaisten aikuisten elämänkulkujen eroavaisuudet
2017
Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia eroavatko lukivaikeustaustaiset aikuiset verrokkiryhmästä elämänkulun suhteen ja onko tässä huomattavissa sukupuolieroja lukivaikeustaustaisten miesten ja verrokkimiesten sekä lukivaikeustaustaisten naisten ja verrokkinaisten kesken. Elämänkulun osalta tarkasteltavia muuttujaryhmiä olivat kouluttautuminen, työllistyminen sekä itsenäistyminen, joka piti sisällään asumismuotojen ja lapsuudenkodista poismuuttamisen, parisuhteiden ja vanhemmuuden sekä yhteiskunnan rahallisten tukien käytön vertailun. Yhteensä muuttujaryhmät pitivät sisällään 35 koe- ja verrokkiryhmien, koe- ja verrokkimiesten sekä koe- ja verrokkinaisten kesken vertailtavaa muuttujaa. Tutkim…
Pitkittäistutkimus kotiympäristötekijöiden yhteydestä lukivaikeuden profiiliin
2016
Tässä tutkimuksessa selvitettiin kehityksellisen lukivaikeuden ilmenemistä ja sitä, onko kotiympäristötekijöillä (lasten lukemisen harrastuneisuus, vanhempien lukeminen lapsille, vanhemmat opettavat lapsia lukemaan liittyvissä asioissa, kotitehtävien tarkastaminen ja kotitehtäviin käytetty aika) mahdollisesti yhteyttä lukivaikeuden profiiliin statukseen. Tut-kimuksessa selvitettiin myös sukupuolten välisiä eroja lukivaikeus ryhmiin jakautumisessa. Tutkimuksen tarkoituksena oli tuottaa uutta tietoa myöhään ilmenevästä, kompensoituvasta ja pysyvästä lukivaikeudesta sekä siitä, miten kotiympäristö mahdollisesti vaikuttaa luki-vaikeuden profiiliin muuttumiseen. Tutkimuksen aineistoa kerätty vuo…
Kunnellen lukemaan : kartoittavalla tutkimusmatkalla musiikin ja äänikirjojen mahdollisuuksiin lukivaikeuden kuntoutuksessa
2011
Tämän kartoittavan tutkimuksen ensisijainen tarkoitus oli kehittää musiikin ja/tai äänikirjojen kuunteluun perustuvaa lukivaikeusinterventiota ja selvittää sen toimivuutta. Lisäksi oltiin kiinnostuneita siitä, vaikuttaisiko musiikin ja äänikirjojen käytöllä olevan joitain eroja tässä aineistossa. Tutkimukseen osallistui kaksitoista heikosti lukevaa 7-9 -vuotiasta lasta Suur-Jyväskylän alueelta. Kullekin lapselle teetettiin kolme mittausta: alkumittaus ennen intervention alkamista, loppumittaus heti intervention päätyttyä ja seurantamittaus noin kolme kuukautta intervention päätyttyä. Kukin testikerta sisälsi kaksi lukutaito- ja kaksi musikaalisuustestiä. Aineiston tilastollisissa analyyseis…
Predicting delayed letter name knowledge and its relation to grade 1 reading achievement in children with and without familial risk for dyslexia
2006
The authors examined the developmental trajectories of children's early letter knowledge in relation to measures spanning and encompassing their prior language-related and cognitive measures and environmental factors and their subsequent Grade 1 reading achievement. Letter knowledge was assessed longitudinally at ages 4.5, 5.0, 5.5, and 6.5 years; earlier language skills and environmental factors were assessed at ages 3.5 and 4.5 years; and reading achievement was assessed at the beginning and end of Grade 1. The analyses were conducted on a longitudinal data set involving children with and without familial risk for dyslexia. Emerging from the trajectory analysis of letter knowledge were 3 …
Suomen Akatemian huippuyksikköpolitiikasta lähtölaukaus maailman parantamiseen
2020
Parental literacy predicts children’s literacy: A longitudinal family-risk study
2011
This family-risk (FR) study examined whether the literacy skills of parents with dyslexia are predictive of the literacy skills of their offspring. We report data from 31 child–parent dyads where both had dyslexia (FR-D) and 68 dyads where the child did not have dyslexia (FR-ND). Findings supported the differences in liability of FR children with and without dyslexia: the parents of the FR-D children had more severe difficulties in pseudoword reading and spelling accuracy, in rapid word recognition, and in text reading fluency than the parents of the FR-ND children. Finally, parental skills were found to be significant predictors of children's Grade 3 reading and spelling. Parental skills p…
Yhdenvertaisuutta, omanarvontuntoa ja yhdessä tukemista : erityisen tuen moniammatillinen ohjausmalli lukivaikeuden kysymyksiin Mynämäen lukiossa : y…
2012
TIIVISTELMÄ Ala-Krekola-Suni, Anu Yhdenvertaisuutta, omanarvontuntoa ja yhdessä tukemista. Erityisen tuen moniammatillinen ohjausmalli lukivaikeuden kysymyksiin Mynämäen lukiossa. Yksin puurtamisesta kohti vertaistukea ja moniasiantuntijuutta. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Opettajankoulutuslaitos. Ohjauksen koulutus ja tutkimus, 2012, 63 s. Ohjauksen kehittämishankkeita ja käytänteitä. Lukiolaisten ja lukioon tulevien joukko on 2000-luvun aikana heterogeenistynyt. Lukioon hakeutuu yhä suurempi joukko opiskelijoita, joilla on oppimiseen liittyviä haasteita tai pulmia. Vuonna 2005 annettu asetus ylioppilastutkinnosta huomioi erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat, esimerkiksi lukivaikeuti…