Search results for "luokkahuone"
showing 7 items of 37 documents
Vertaisvuorovaikutus toimijuutta tukemassa
2015
Luokanopettajaopiskelijoiden opetuskeskustelulle antamat merkitykset
2011
TIIVISTELMÄ Latvanen, T. 2011. Luokanopettajaopiskelijoiden opetuskeskustelulle antamat merkitykset. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunta. Opettajankoulutuslaitos. Pro gradu -tutkielma. 88 sivua. Koska luokkahuoneessa tapahtuvaan vuorovaikutukseen on viime aikoina kiinnitetty enenevissä määrin huomiota, on hyvä huomioida myös luokanopettajaopiskelijoiden suhtautuminen siihen. Tutkimuksen kohteena olivat luokanopettajaopiskelijoiden merkityksenannot ja heidän kokemansa haasteet opetuskeskusteluun liittyen. Aineisto kerättiin videoimalla yksi oppitunti neljältä harjoitteluun osallistuvalta opiskelijalta ja haastattelemalla heitä sekä henkilökohtaisesti että ryhmässä. Opiskelijoi…
"Yhen kerran mä..." : oppilaiden spontaani kerronta ja siihen vastaaminen yläkoulun erityisopetuksessa
2016
Oppilaan omalla kerronnalla sekä toisten oppilaiden kerronnan kuuntelemisella on havainnoitu olevan myönteisiä vaikutuksia esimerkiksi oppilaiden oppimiseen ja luokan sosiaalisiin suhteisiin. Tutkimusten mukaan opettajan puhe kuitenkin hallitsee oppitunteja. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, millaisia funktioita oppilaiden spontaaneille, oppitunnin aikana kerrotuille kertomuksille muodostuu luokkakeskusteluissa. Toiseksi tutkittiin, miten opettaja vastaa oppilaiden kerrontaan. Tutkimuksen aineisto koostui kahden yläkoulun erityisluokan oppituntien videotallenteista ja niiden litteraateista (N=20). Aineisto analysoitiin keskustelunanalyysilla. Oppilaiden kertomuksille löydettiin k…
Opettajan henkilökohtaisten kokemusten kertominen yläkoulun erityisopetuksessa
2017
Vaikka opettajien on havaittu käyttävän suurimman osan opetuksestaan oppimateriaalin käsittelyyn, he jakavat myös henkilökohtaista tietoa itsestään, kertovat kokemuksiaan ja ilmaisevat henkilökohtaisia mielipiteitään. Opettajien henkilökohtaisella kerronnalla on havaittu olevan monenlaisia myönteisiä vaikutuksia oppimiseen sekä opettajan ja oppilaan väliseen suhteeseen. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia tehtäviä opettajan henkilökohtaisella kerronnalla on yläkoulun erityisopetuksen luokkahuonekeskusteluissa sekä miten oppilaat vastaavat opettajan kerrontaan. Tutkimuksen aineisto koostui kahden yläkoulun erityisopetusryhmän oppituntien videoinneista (N=20) sekä niistä …
Oppilaiden osallisuus draamatyöpajassa : oppilaiden sanalliset aloitteet ja niiden seuraukset
2012
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin draamatyöpajassa syntynyttä vuorovaikutusta oppilaiden osallisuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa haluttiin selvittää, mistä aiheista oppilaat tekivät työpajassa sanallisia aloitteita, ja mitä näistä aloitteista työpajassa seurasi. Tutkimusote oli laadullinen, ja tutkimuksen aineisto koostui yhdeksän oppitunnin mittaisesta työpajakokonaisuudesta. Työpajaa ohjasi kaksi teatterialan ammattilaista, ja siihen osallistui seitsemän erityisoppilasta. Aineiston analyysi toteutettiin videotallenteiden ja niistä tehtyjen litteraattien avulla. Analyysimenetelmänä käytettiin sisällönanalyysia, jossa oli viitteitä myös keskustelunanalyyttisesta lähestymistavasta. Työpaja …
Oppilaiden toimijuuden kehittyminen terveystiedon oppituntien luokkahuonevuorovaikutuksessa
2016
Hanna Haatainen (2016). Oppilaiden toimijuuden kehittyminen terveystiedon oppituntien luokkahuonevuorovaikutuksessa. Terveystieteiden laitos, Jyväskylän yliopisto, terveyskasvatuksen pro gradu-tutkielma, 99 s., 4 liitettä. Oppituntivuorovaikutuksen avulla voidaan vaikuttaa oppilaiden toimijuuden rakentumiseen. Toimijuus viittaa yksilön aloitteelliseen toimintaan, kykyyn ottaa toimijan ja tekijän paikka sekä jakaa osaamistaan ja ottaa sitä muilta vastaan. Terveystiedon opetussuunnitelma ohjaa oppilaiden toimijuuden kehittämiseen, sillä terveystieto on oppiaineena oppilaslähtöinen, toiminnallisuutta ja osallistuvuutta tukeva. Opetussuunnitelman mukaan terveystiedon tehtävänä on kehittää oppil…
Oppilaan kokonaisvaltaista kasvua tukevaa luokkahuoneilmapiiriä etsimässä : "semmonen niinkö sosiaalisen lämmön ja auttamisen ilmapiiri olis kiva"
2013
Etsin tässä laadullisessa tapaustutkimuksessa opettajan mahdollisuuksia ja keinoja rakentaa oppilaan kokonaisvaltaista kasvua tukevaa luokkahuoneilmapiiriä. Kokonaisvaltaisen kasvun tukemisella tarkoitetaan tässä tutkimuksessa oppilaan minäkäsityksen tukemista, sillä minäkäsitys on sekä pohjana että osa kaikkea oppimista. Lähestyn tutkimustehtävääni kahden tutkimuskysymyksen kautta, jotka ovat 1) Mitä asioita opettajat pitävät tärkeinä oppilaan kokonaisvaltaista kasvua tukevan luokkahuoneilmapiirin kannalta? 2) Miten opettajan puheessa ja toiminnassa konkretisoituu oppilaan kokonaisvaltaisen kasvun tukeminen? Tutkimukseen osallistuneista opettajista toinen on alakoulun ensimmäisen luokan op…