Search results for "luonnonsuojelu"

showing 8 items of 88 documents

On optimization in reserve selection

2006

valintasuojelualueetoptimointiluonnonsuojelualueetheuristiikka
researchProduct

Katoavan maailman elegia : kapitalismin ekokritiikki ja eksistentiaalinen imperialismi

2019

valokuvanäyttelytvalokuvataideInherit the DustimperialismikapitalismivideotaideglobalisaatiopostkolonialismiBrandt Nickluonnonsuojeluluontosuhdesosiaalinen oikeudenmukaisuus
researchProduct

METSO-ohjelman laadun arviointi ja vapaaehtoisen luonnonsuojelun ekologiset vaikutukset suojelualueverkostoon

2016

Luonnon monimuotoisuuden turvaaminen on tärkeää ekosysteemien vakaan toiminnan ja siten myös ihmisten hyvinvoinnin kannalta. Monimuotoisuuden turvaamiseksi onkin perustettu luonnonsuojelualueita. Niiden sijaintiin ovat kuitenkin vaikuttaneet varsin voimakkaasti taloudelliset tekijät, jotka ovat ohjanneet luonnonsuojelualueiden painottumista syrjäisille ja vähätuottoisille alueille, joiden taloudellinen hyödyntäminen on ollut vaikeaa. Suomessa tämä on tarkoittanut suojelualueverkoston painottumista maan pohjoisosiin. Etelä-Suomen suojelualueverkoston laajentamiseksi ja metsäluonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi perustettiin yksityisille maanomistajille suunnattu monimuotoisuuden toimintaohj…

vapaaehtoisuusmonimuotoisuusMETSO-ohjelmaluonnonsuojeluluonnon monimuotoisuus
researchProduct

Assessing the conservation priority of freshwater lake sites based on taxonomic, functional and environmental uniqueness

2022

Aim We propose a novel approach that considers taxonomic uniqueness, functional uniqueness and environmental uniqueness and show how it can be used in guiding conservation planning. We illustrate the approach using data for lake biota and environment. Location Lake Puruvesi, Finland. Methods We sampled macrophytes and macroinvertebrates from the same 18 littoral sites. By adapting the original “ecological uniqueness” approach, we used distance-based methods to calculate measures of taxonomic (LCBD–t), functional (LCBD–f) and environmental (LCEH) uniqueness for each site. We also considered the numbers and locations of the sites needed to protect up to 70% of total variation in taxonomic, fu…

vesiensuojeluympäristötekijätmacroinvertebratesjärvetPuruvesiconservation assessmenteliöstöSuomilakesfreshwatersEcology Evolution Behavior and Systematicsbiodiversityecological uniquenessvesiekosysteemitselkärangattomatenvironmental heterogeneityekologiaheterogeenisuusbiodiversiteettimacrophytespriorisointimakea vesiluonnonsuojeluvesikasvitarviointiDiversity and Distributions
researchProduct

All shades of green : the environmentalization of Finnish society

1999

ydinenergiainstitutionaalistuminenympäristöliikkeetvihreä liikeyhteiskunnalliset liikkeetympäristönsuojeluvastustusympäristöjärjestöthistorialuonnonsuojelukäyttö
researchProduct

Áreas protegidas e urbanização : o caso da APA da ilha do Combú, Belém-PA

2020

The paper seeks to answer two questions: what is the influence of the geographical location of the island of Combú in the metropolitan area of Belém, PA, and whether its current status as an Area of Environmental Protection (APA) has any impact on biodiversity and socioeconomic development? Similar to other riverside areas in the Amazon, Combú has a long history of involvement in the trade of extractive products. However, its geographical proximity to Belém and consequent access to markets made producers less dependent on intermediaries, while the ownership of resources was based on independent family units. Therefore, the dominant mode of caboclo extractivism, together with limited access …

yhteiskuntakehityssocio-economic developmentpaikallisyhteisötAçaíluonnontuotteettaloudellinen kehitysmarjatsuojelualueetAmazoniaBrasiliaextractivismprotected areaskaupungistuminenBelémkeräilytuotteetAmazonluonnonsuojelualueet
researchProduct

Keskisuomalainen turveprotesti : Pelastetaan reittivedet -yhdistyksen tarina

2020

Ympäristökonfliktien hallinnassa käydään kauppaa taloudellisten hyötyjen ja ympäristöhaittojen välillä. Nykyinen hallinnan malli on edustuksellis-korporatiivinen. Turvetuotantoa, jolla paikallinen väestö näkee olevan vesiympäristöä pilaavia vaikutuksia, ohjataan ja päätösten valmistelua tehdään ryhmässä, johon osallistuu ministeriöiden alaisia viranhaltijoita sekä turvealan yritysten ja etupiirien toimijoita. Vain Suomen luonnonsuojeluliitto on edustanut kansalaisjärjestöjä. Luonnon pilaantumisesta kärsivät kansalaiset pidetään hallintajärjestelmän ulkopuolella varsinkin silloin, kun kansalaisten vaatimukset ovat ristiriidassa luontoa hyödyntävän tuotannollisen toiminnan kanssa. Tällaiseen …

ympäristönhallintavesiensuojelukorporatismiympäristöliikkeettoimijaverkotarvojen yhteismitattomuuskorporativismitoimijatympäristönhoitohumusarvotluonnonsuojeluturvetuotanto
researchProduct

Paljon melua Naturasta

2002

ympäristöohjelmatympäristöoikeusympäristökonfliktitNatura 2000ympäristönsuojelukonfliktitluonnonsuojeluMaa- ja metsätaloustuottajain keskusliittoympä̈ristöpolitiikka
researchProduct