Search results for "mainokset"
showing 10 items of 23 documents
Reklamirovanie produkcii Reima v finskih i russkih kul'turnyh kontekstah : diskurs-analiz reklamy internet-sajta reima.fi
2017
Tiivistelmä – Abstract Tässä tutkielmassa tarkastelen suomalaisen lastenvaatevalmistaja Reiman tuotteiden mainontaa sekä suomalaisessa että venäläisessä kulttuurisessa kontekstissa. Tutkin, millaisia asioita mainonnassa korostetaan, millä tavalla suomalaisuutta ja skandinaavisuutta tuodaan esille ja lisäksi onko mainosteksteissä sisällöllisesti eroa, eli miten kulttuurierot näkyvät mainosteksteissä. Reima on toiminut Venäjän markkinoilla jo 1960-luvun puolivälistä lähtien ja on saavuttanut siellä markkinajohtajan aseman. Yleensä ottaen Reiman tuotteita viedään jo yli 30 maahan ja vuonna 2016 80% myynnistä tulee Suomen ulkopuolelta. Venäjä on merkittävä maa viennin kannalta, ja Reima on laaj…
"Silleen ihan tyylikäs mutta liian massa" : kahdeksasluokkalaiset mainosanalyysin tekijöinä
2009
Mainostekstit vaikuttavat mielenterveyden häiriöiden merkityksiin
2020
Perhe 1941-1944 pula-ajan mainoksissa
2015
Tiivistelmä – Abstract Tässä tutkielmassa tarkoituksena on tarkastella perheen kuvaamista pula ja sota-ajan mainoksissa. Ihmisiä kuvataan mainoksissa paljon ja samalla ne heijastavat oman kulttuurinsa ihanteita. Työn tarkoituksena onkin selvittää millainen oli 1941–1944 lukujen ihanteellinen perhe eli millainen perhe oli tavoittelemisen arvoinen. Jatkosota ja jo sitä edeltänyt pula-aika muuttivat suomalaisia perheitä suuresti. Sodan keskellä ihmisiltä vaadittiin aivan erilaisia ponnisteluita ja arkirutiineita kuin rauhan aikana. Miesten ollessa sotilaina rintamalla jäi kotirintaman tehtävän naisten tehtäviksi. Tämä jo itsessään muutti perheen rakennetta ja sen erijäsenten tehtäviä. Aikaisem…
Nykypäivän nais- ja mieskuvat : sukupuolen kuvaus tv-mainoksissa ja niiden musiikissa
2010
Arjen muotoilua : Karhulan lasitehtaan 1930-luvun puristelasi modernistisena kodintuotteena aikalaiskirjoituksissa ja Kotilieden mainoskuvissa
2017
Pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan 1930-luvun puristelasia suhteessa aikakauden suomalaiseen keskusteluun kodintuotteiden teollisesta valmistamisesta ja koneellisesti valmistettujen tuotteiden suunnittelusta. Tutkielman kolme päätutkimuskysymystä ovat: Millainen modernin kodinesineen tuli olla? Miten tällainen moderni kodinesine suunniteltiin ja valmistettiin? Miten sitä markkinoitiin? Päätutkimuskysymykset jakavat tutkielman kolmeen teemaan, joiden alla kysymyksiä käsitellään. Modernin kodinesineen määritelmää on pohdittu modernismia käsittelevän aikalaiskeskustelun kautta. Käsiteltäväksi on valittu taide- ja muotoilualan julkaisujen kirjoituksia. Kirjoituksia tarkasteltaessa on haluttu…
Musiikki televisiomainosten naisrepresentaatioiden muokkaajana
2012
Tutkimuksessa tarkasteltiin mainosmusiikkia ajankohtaisten televisiomainosten naisrepresentaatioiden muokkaajana. Tavoitteena oli kartoittaa vähän tutkittua arkipäiväistä ilmiötä ja tuoda esiin uutta tietoa musiikin ja kuvan suhteesta mediakontekstissa. Aineisto koostui 83 ajankohtaisesta televisiomainoksesta, joita analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Mainokset jaettiin naistyypin perusteella neljään kategoriaan: aktiiviseen, arkiseen, ihanteelliseen ja itsenäiseen. Tutkimuksessa raportoidaan tutkimustulokset 17 itsenäinen-kategorian mainoksen osalta. Naisrepresentaatioita tarkasteltiin Butlerin performatiivisuuden käsitteen valossa tarkastelemalla mainosnaisten tekoja, e…