Search results for "mediakulttuuri"

showing 10 items of 23 documents

Erot järjestykseen! : Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria

2006

Eurovision laulukilpailu (euroviisut) on ollut näkyvä osa suomalaista televisiokulttuuria vuodesta 1961 alkaen. Kahden televisiokanavan aikaan se oli suureellinen tapaus arkisen ohjelmiston joukossa ja kiistelty suosikkiohjelma. Nykyisin Eurovision laulukilpailulla ei enää ole samanlaista erikoisasemaa vuotuisessa TV-kalenterissa, mutta se herättää yhä vilkkaita mediakeskusteluja. Niissä kansallisuus on ollut keskeinen huolenaihe. Erot järjestykseen! avaa näkökulman suomalaisen television ja populaarikulttuurin historiaan. Kulttuurintutkimuksen ja feministisen tutkimuksen keinoin tarkastellaan, kuinka Eurovision laulukilpailuun liittyvässä media-aineistossa tuotetaan ja järjestetään eroja. …

1960-lukujulkinen keskustelulaulukilpailutlaulajatsosiologiaaffektiivisuustelevisiosuomalaisuushistoriakulttuurihistoriakansallisuus1990-lukumusiikkiohjelmatkansainvälisyysmediakulttuuriSuomitelevisio-ohjelmatkulttuurierotidentiteettiEurovision laulukilpailutkansallinen kulttuuriyhtyeet2000-2005epäonnistuminen1970-lukuviihdeohjelmatesittäjät1980-lukukansallinen identiteettimusiikkimakupopulaarikulttuurihäpeäkulttuurintutkimusfeministinen mediatutkimusmenestyminen
researchProduct

Teatterikritiikki intohimojen näyttämöillä : tapaus Keskisuomalainen: teatterikritiikin ulkoasun, sisällön ja paradigmojen sekä kriitikon aseman muut…

2016

1960-lukunewspaper Keskisuomalainenculture journalismKeskisuomalainen (sanomalehti)teatteriarvosteluthegemoniaJyväskylä City Theatre2010-lukuart criticismmuutostheatre criticsSuomen arvostelijain liittokriittinen lähilukukulttuurijournalismi1990-lukutapaustutkimusprofessiotmediakulttuurihegemonymedia changejournalistinen paradigmalähilukuFinland's Critics' Associationteatterikritiikkitheatre criticismkulttuuritoimittajat1970-lukuparadigmsjoukkoviestimetesteettinen paradigmaparadigmatparadigm shift2000-lukunykykulttuurin tutkimus1980-lukuJyväskylän kaupunginteatteriarvostelijatsanomalehdetpoikkitieteisyyskulttuurintutkimusvalta
researchProduct

Facebook ja identiteetti : lukiolaisten kokemuksia Facebookin käytöstä

2015

Mediakulttuurin väitetään olevan avainasemassa jäsentämässä nykyisiä identiteettejä ja muotoilemassa ajattelua ja käyttäytymistä erityisesti nuorten keskuudessa. Tutkimuksessa tarkasteltiin lukiolaisten Facebookin käyttötottumuksia ja pyrittiin selvittämään miten henkilöt rakentavat identiteettiään Facebookin avulla. Tutkimusaineisto kerättiin teemahaastattelua hyödyntäen keväällä 2010, jolloin haastateltiin kuutta lukioikäistä nuorta. He olivat iältään 17–18- vuotiaita. Lisäksi 20 oppilasta osallistuivat kirjoitelmien tekoon, jossa olin valmiiksi antanut heille otsikon nimeltä ”Minä ja Facebook”. Tutkielman teoreettisena näkökulmana oli Thomas Ziehen ajatus nuorten identiteettityöstä jatku…

Facebooklukiolaisetmediakulttuuriidentiteettityösosiaalinen mediaidentiteetti
researchProduct

From the barbecue to the sauna: A comparative account of the folding of media reception into the everyday life

2021

How and why do people still get print newspapers in an era dominated by mobile and social media communication? In this article, we answer this question about the permanence of traditional media in a digital media ecosystem by analyzing 488 semi-structured interviews conducted in Argentina, Finland, Israel, Japan, and the United States. We focus on three mechanisms of media reception: access, sociality, and ritualization. Our findings show that these mechanisms are decisively shaped by patterns of everyday life that are not captured by the scholarly foci on either content- or technology-influences on media use. Thus, we argue that a non-media centric approach improves descriptive fit and ad…

Sociology and Political Sciencemediankäyttömedia persistence050801 communication & media studiesjournalismNewspaper0508 media and communicationscomparative qualitative researchvertaileva tutkimusmediakulttuurimedia change050602 political science & public administrationSocial mediaSociologydigitalisaatioEveryday lifeCommunicationmedia05 social sciencesMedia studiesFolding (DSP implementation)kansainvälinen vertailu0506 political scienceJournalismsanomalehdetmedia receptionyhteiskunnallinen muutosNew Media & Society
researchProduct

Televisioformaatti ja kulttuurinen neuvottelu

2019

Televisioformaatit ovat kulkeneet mukanani jo yli kymmenen vuoden ajan – välillä päätoimisen tutkimustyön kohteena, välillä sivujuonteena muiden töiden lomassa ja usein myös osana omaa katsomiskokemustani. Ensimmäisen kerran törmäsin formaatteihin, kun keräsin aineistoa televisiohistoriaa käsittelevää väitöstutkimustani varten. Viitteitä lisensoimattomista ohjelmakopioista tuli vastaan useissa eri lähteissä, mutta varhaisin virallisesti Suomeen hankittu ohjelmaformaatti löytyi yllättäen Ylen arkistosta. kun väitökseni jälkeen pääsin vihdoin jäljittämään Tenavatuokion historiaa, syntyi ajatus televisioformaatista kulttuurisena neuvotteluna. Lopulta tämä ajatus laajeni kolmivuotiseksi tutkimu…

Tenava-tuokio (televisio-ohjelma)televisioSalatut elämät (televisio-ohjelma)ohjelmaformaatitviihdeteollisuuskulttuuritelevisiosarjatmediakulttuuriformaatittelevisio-ohjelmatpopulaarikulttuuritransnationaalisuuskulttuurikosketuksettuotantosarjaohjelmattelevisiohistoriaohjelmatuotantoakkultturaatio
researchProduct

”Twitter teki näistä kaikkien aikojen kisat” : mediaosallistuminen sosiaalisen median aikakaudella

2020

Tässä väitöskirjaani pohjaavassa artikkelissa tarkastelen, millä tavalla sosiaalisen median lupaus aktiivisesta osallistumisesta mediakulttuuriin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun toteutuu live-tviittaamisen kontekstissa. Puheenvuoroni näkökulmana on hahmotella mediaosallistumisen ja -osallistamisen monimuotoisuutta ja esittää, miten osallistuminen rakentuu perinteisten ja digitaalisten medioiden solmukohdissa. nonPeerReviewed

Twittertelevisio (joukkoviestimet)mediakulttuurisosiaalinen televisiolivetviittaaminensosiaalinen mediatviittaaminentviititosallistuminen
researchProduct

Mediakasvatus nuorten ammatillisessa koulutuksessa : tapaustutkimus keskisuuressa ammattioppilaitoksessa

2012

Ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelmiin ja tulevaisuuden koulutusstrategioihin on kohdistettu yhä suurempia opiskelijan mediatietoja ja -taitoja koskevia odotuksia, mutta käytännön toimintamallit näiden toteuttamiselle puuttuvat. Tutkimuksessa lähestytään ammatillisen oppimisen kenttää sekä opettajien käytänteiden että opiskelijoiden oppimisen näkökulmista ja pyritään näin löytämään keinoja, joilla voitaisiin edistää mediakasvatuksen hyödyntämistä ammatillisen opetuksen kontekstissa. Tutkimusaihetta käsitellään toimintatutkimuksellisella otteella, jonka ensimmäisessä syklissä analysoidaan tapausoppilaitoksen ammatillisten opettajien näkemyksiä ja asenteita mediakasvatukseen.Tutki…

ammatillinen koulutusmediakasvatusopetuskokeilumediakulttuurimetallialaopetuskokeilutmedialukutaito
researchProduct

Harrastajaelokuva matkalla marginaalista kohti kulttuurituotannon keskikenttää.

2011

harrastajatmediakasvatusluova talouselokuvaelokuvausmediakulttuurikulttuuripolitiikkaharrastajaelokuvakulttuurituotanto
researchProduct

Nemoa etsimässä : Vernen antisankarin merkilliset matkat sarjakuvien maailmaan

2018

henkilökuvaussarjakuvahahmotfiktiiviset hahmotmediakulttuurilukukokemuksetscience fiction-litteraturkertomuksen teoriatieteiskirjallisuussarjakuvat
researchProduct

Kohut ja moraalipaniikit pelimedian kulttuurisina siirtymäriitteinä

2018

julkinen keskustelugaming controversypolemiikkisosiaaliset normitdigitaalinen mediapelikulttuuripelitutkimussosiaalinen asemagame violencepelitmoraalimediakulttuuripopulaarikulttuuriuusmediamoraalinen paniikkiyhteiskunnallinen asemaväkivaltaviihdegame studiesdigitaaliset pelitgaming culture
researchProduct