Search results for "opettajakoulutus"

showing 6 items of 26 documents

Valmistumassa olevien luokanopettajaopiskelijoiden valmiudet tunnistaa ja tukea lahjakkuutta perusopetuksessa

2013

perusopetuslahjakkuusLuokanopettajakoulutusopetuksen eriyttäminenluokanopettajatopettajankoulutusopetuslahjakkuuden tunnistaminenoppilaatlahjakkaiden oppilaiden opetuksen metodit.tunnistaminen
researchProduct

Aineenopettajaksi opiskelevien koulukokemuksia sukupuolistuneesta väkivallasta

2022

Artikkelissa tarkastelemme sukupuolistunutta väkivaltaa aineenopettajaopiskelijoiden koulukokemusten näkökulmasta. Merkittävä määrä nuorista altistuu väkivallan ja häirinnän eri muodoille. Kouluterveyskyselyjen mukaan erityisesti tyttöihin ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuva väkivalta ja seksuaalinen häirintä ovat viime vuosien aikana lisääntyneet huolestuttavasti. Koulun ja opettajien rooli ilmiöön puuttumisessa on tärkeä, samoin opettajankoulutuksen, jonka aikana opiskelijoiden olisi tärkeä tulla tietoiseksi väkivallan ilmenemismuodoista ja niihin puuttumisen mahdollisuuksista. Tutkimuksen aineisto kerättiin fokusryhmähaastatteluilla, joihin osallistui yhteensä 18 aineenopettajaopiskeli…

school experiencesopiskelijatschool culture516 KasvatustieteetväkivaltakoululaisetGeneral Medicinekoulukulttuurisukupuolistunut väkivaltahenkinen väkivaltakoulukokemuksetaineenopettajatnuoretseksuaalinen häirintägender-based violenceaineenopettajakoulutuskokemukset5142 Sosiaali- ja yhteiskuntapolitiikkakiusaaminensubject teacher educationennaltaehkäisyArtikkelitopettajankoulutusinterventiohäirintä
researchProduct

Yläkoulun liikunnanopettajien käsityksiä tanssista ja tanssinopettamisesta

2015

Wallasvaara, M. 2015. Yläkoulun liikunnanopettajien käsityksiä tanssista ja tanssinopettamisesta. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, Liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma. 89s., 1 liite. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää millaisia käsityksiä yläkoulun liikunnanopettajilla on tanssista ja sen opettamisesta yläkoulussa. Tutkimuksessa tarkasteltiin, kuinka tyytyväisiä liikunnanopettajat ovat liikunnanopettajakoulutuksesta saamiinsa tanssinopetustaitoihin. Tutkimuksessa pyrittiin selvittämään myös, miten opettajat asennoituvat tanssinopettamista kohtaan ja millaisia työtapoja he käyttävät tanssinopetuksessa. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, miten taustatekijät kuten es…

tanssikasvatustanssinopetusoppiminentanssikäsitystanssiliikunnanopettajayläkouluopetusopettajankoulutusliikunnanopettajakoulutusliikunnanopettajat
researchProduct

"Ei mulla oo kovin tieteellinen toi gradu" : valmistuvan luokanopettajan tieteellis-emansipatorinen ajattelu

2000

tieteellinen ajatteluintellektuaalisuusemansipatorisuuspiilo-opetussuunnitelmayliopisto-opiskeluluokanopettajakoulutus
researchProduct

Luokanopettajakoulutus alakoulun ruotsin opetukseen valmistajana

2017

Tutkimukseni tavoitteena oli arvioida, miten luokanopettajakoulutus valmistaa luokanopettajaopiskelijoita ruotsin opettamiseen alakoulussa. Tarkastelin, millaisia mahdollisuuksia luokanopettajakoulutus tarjoaa ruotsin kielen opetukseen suuntautumiseen ja miten koulutuksen järjestäjät ja opiskelijat arvioivat koulutuksen antamia valmiuksia. Tutkimukseni aineisto oli osa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen ruotsin opettajankoulutusta koskevan arviointihankkeen aineistoa, josta käytän luokanopettajakoulutusten järjestäjien (N=6) ja luokanopettajaopiskelijoiden (N=200) kyselyiden vastauksia sekä koulutuksen järjestäjien vastauksia täydentäneitä haastatteluita. Kyselyiden suljetut kysymyk…

valmiudetruotsin kieliopettaminenammattitaitoluokanopettajakoulutusopettajankoulutusopetuskielen oppiminenopettajat
researchProduct

Liikunnan- ja terveystiedonopettajat 2010-luvulla : työkykyyn vaikuttavat tekijät opettajien kokemina sekä vuosina 2012-2017 valmistuneiden opettajie…

2018

TIIVISTELMÄ Laaksonen, J. & O’Leary, S. 2017. Liikunnan- ja terveystiedonopettajat 2010 –luvulla. Työkykyyn vaikuttavat tekijät opettajien kokemina sekä vuosina 2012–2017 valmistuneiden opettajien kokemuk-sia työelämään siirtymisestä ja koulutuksista saaduista valmiuksista. Liikuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto, liikuntapedagogiikan pro gradu –tutkielma, 92 s, ja 11 liitettä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää millaisiksi vuosina 2012¬–2017 valmistuneet liikunnan- ja terveystiedonopettajat kokevat koulutuksestaan saamansa valmiudet ja miten ne vastaavat työssä tarvittuja taitoja sekä miten odotukset työstä olivat kohdanneet todellisuutta siirryttäessä työelämään. …

work abilityPhysical and health education teacherliikunnan- ja terveystiedonopettajatyökykyopettajankoulutusliikunnanopettajakoulutusphysical education teacher trainingtyöliikunnanopettajat
researchProduct