Search results for "perhe"
showing 10 items of 941 documents
Perhe, työttömyys ja lama
2002
Huono-osaisuus työmarkkinoilla kasautuu perheisiin. Näin ollen voidaan kärjistetysti sanoa perheen olevan joillekin ongelma. Työttömyyden kasautumisen ongelman alkua on vaikea osoittaa, mutta kyse ei ole yksinomaan ympäristötekijöistä kuten paikalliset työmarkkinat. Perhe olennaisena sosialisaation ja identiteetin muotoutumisen viitekehyksenä levittää tavalla tai toisella myös työttömyysriskiä, toteaa Ilkka Virmasalo väitöstutkimuksessaan. Virmasalo tarkasteli tutkimuksessaan kotitalouteen ja perheeseen liittyvien tekijöiden sekä työttömyyden keskinäistä riippuvuutta erilaisissa taloudellisissa olosuhteissa vuosien 1980-1995 välillä.
Sodan pojat : sodanaikaisten pikkupoikien lapsuuskokemuksia isyyden näkökulmasta
2003
Erkki Kujalan yhteiskuntapolitiikan väitöskirjan mukaan sota vaikutti kielteisesti isyyteen. Miesten ollessa vuosikausia sodassa heillä ei ollut aikaa tai mahdollisuutta olla lastensa kanssa, mistä johtuen isä-poika-suhde jäi usein etäiseksi. Kujala tutki väitöskirjassaan sota-ajan pikkupoikien, nyt yli 60-vuotiaiden miesten, kokemuksia sodasta, sen vaikutuksista isyyteen ja sitä kautta suomalaisen miehen tunne-elämään.Monetkaan miehet eivät muistele kaikkia sota-ajan kokemuksia pahalla, sillä puute ja lapsena töihin joutuminen opetti heidät kekseliäiksi ja selviytymään vaikeissakin tilanteissa. Sota opetti myös yhteisvastuuta ja yhteistyötä, sillä tuolloin oli tavallista, että naapurit kan…
Virtuaalisesti läsnä : perheen merkitysten rakentuminen WhatsApp-perheryhmässä
2018
Tarkastelen tutkielmassani perheensisäistä viestintää WhatsApp-pikaviestipalvelun perheryhmässä. Kuvaan ryhmän viestintää ja pohdin, mitä ryhmä jäsenilleen merkitsee ja miten perheen merkitykset ryhmässä rakentuvat. Teoreettisesti lähden ajatuksesta, että perheensisäinen viestintä on arkinen käytäntö, ja että perhe muodostuu juuri arkisissa käytännöissä. Sovellan tutkimuksessa Shoven, Pantzarin ja Watsonin (2012) kehittämää käytäntöteoriaa. Sen mukaan käytännöt rakentuvat materiaalista, kompetenssista sekä merkityksistä ja käytännöstä voi muodostua elinvoimainen, jos se palkitsee käyttäjäänsä sisäisesti, jos sillä on yhteys tai juuria muihin käytäntöihin ja jos se liittyy käyttäjälleen merk…
What’s in the family app? : Making sense of digitally mediated communication within multilingual families
2020
Communication within contemporary families is increasingly and to a significant extent mediated through technological devices and digital applications. Although the everyday reality of many multilingual families is permeated by technology, research on their digital and language practices has been scant. This article argues for the need for eclectic approaches that draw upon theories, practices, and findings from research on transnational families and migration, digitally mediated family communication, parental mediation, multilingualism online, and family multilingualism and language transmission. Two empirical case studies are presented on multilingual family constellations in Finland in w…
Family relations : Emotional overload
2022
This chapter explores the process of mediatisation with an institutional and bottom-up approach to mediated family communication. For this empirical study two sets of data were collected with the messaging application WhatsApp among six Finnish families, including parents and children. When the data were analysed using grounded theory, four categories of family communication emerged: those of the practical family, the dispersed family, the entertainment-oriented family and the loving family. In my discussion of the specific features of contemporary, mediated family communication, I propose the concept of digital family talk, that is an internalised way of interacting observed in families wh…
Tusen och en röst : barn och deras föräldrar om familjen, språk och appar
2022
”Pikkuhiljaa hem å äta” : flerspråkighet och multimodalitet i en familjechatt
2022
"Tilaa talossa ja sydämessä" : tutkimus sijaisvanhemmuuden vaikutuksista vanhemmuuteen, parisuhteeseen ja biologisiin lapsiin
2016
Tutkimuksemme tavoitteena on selvittää, miten sijaisvanhemmuus vaikuttaa vanhemmuuteen, parisuhteeseen ja perheen biologisiin lapsiin sijaisvanhempien kertomana. Lisäksi olemme kiinnostuneita siitä, vastaako sijaisvanhempien saama PRIDE-valmennus niihin haasteisiin, joita sijaisvanhemmat arjessa kokevat. Vuonna 2012 uudistetun lastensuojelulain mukaan lapsen sijaishuolto on järjestettävä ensisijaisesti perhehoitona. Tutkimuksemme teoreettisena viitekehyksenä on perhe käsitteenä sekä perheteoriat, universaali ja kriittinen perheteoria sekä konfigurationaalinen perhekäsitys. Tutkimuksemme on laadullinen tutkimus ja aineisto on analysoitu sisällön analyysimenetelmällä. Tutkimuksen empiirinen a…
Poikkeusaika vaikutti perheiden hyvinvointiin eri tavoin
2020
Koronavirusepidemiaan liittyvän poikkeusajan vuoksi useimmat perheet joutuivat äkillisesti eristäytymään koteihinsa ja tekemään ansiotöitä, kotitöitä, hoitamaan lapsia sekä auttamaan lapsia etäkoulussa samanaikaisesti. Lisäksi vapautta ja sosiaalisia kontakteja rajoitettiin. Miten perheet selviytyivät poikkeusajasta? Entä miten voitaisiin varautua perheiden kannalta paremmin koronavirusepidemian toiseen aaltoon? Muun muassa näihin kysymyksiin selvitimme vastauksia Vanhemmuuden voimavara- ja kuormitustekijät poikkeusaikana (VoiKu-COVID-19) -tutkimuksessa. nonPeerReviewed