Search results for "perhe"
showing 10 items of 941 documents
Longitudinal latent profiles of work–family balance: Examination of antecedents and outcomes.
2019
Arjen askareet : vanhempien ja lasten yhteiselle tekemiselle antamat merkitykset
2004
Managing the gap – policy and practice of parents in child care and education
2017
Opinteitä ikääntyvien yliopistoon : sotien sukupolvi ja yliopiston ylistys
2014
Syntyperä kvalifikaationa : tutkimus perhetaustan vaikutuksesta korkeasti koulutettujen työmarkkina-asemaan 2000-luvun Suomessa
2016
Tutkimus tarkasteli perhetaustan vaikutusta korkeasti koulutettujen työmarkkina-asemaan 2000-luvun Suomessa. Ilmiötä tutkittiin European Social Surveyn vuoden 2008 Suomen aineistolla. Aineiston kolmannen asteen tutkinnon suorittaneet jaettiin vanhempien ammattiasemaan perusteella kahtia yläluokkaisten ja muiden jälkeläisiin. Eritaustaisten korkeasti koulutettujen työmarkkina-asemia vertailtiin tarkastelemalla heidän sijoittumista työssä vaadittavien erityisten ammattitaitojen määrän, työn itsenäisyyden asteen ja tulojen mukaan määriteltyihin työntekijäryhmiin. Lisäksi perhetaustan vaikutusta verrattiin sukupuolten välillä. Teoreettisena taustana oli välttämättömänä tienä lähes kaikenlaisiin…
Kuntouttava arki lapsen tueksi : kasvatuksen ja kuntoutuksen yhteistoiminnan rakentuminen asiantuntijoiden keskusteluissa
2008
Paljon erityistä tukea tarvitsevat lapset ovat monenlaisten kasvatus- ja kuntoutuspalvelujen käyttäjiä. Lapsen ja perheen näkökulmasta kasvatuksen ja kuntoutuksen tulee muodostaa mielekäs kokonaisuus, jolloin arki järjestetään kuntouttavaksi lapsen tueksi. Arjen järjestämistä kuntouttavaksi edistää toiminnan perusteiden määrittely. Tällöin eniten kehitettävää on paikallisen tason suunnitelmassa.- Asiantuntijaverkoston tai hoitoketjun sijaan lapselle tulisi rakentaa toiminnallinen verkosto, aihetta väitöskirjassaan tutkinut Salla Sipari sanoo.Sipari havaitsi, että hyvää kasvatusta ja kuntoutusta ei välttämättä ennusta ammatillinen osaaminen, vaan yksilöllinen työorientaatio, tahto ja asenne …
Yhteentörmäyksistä yhteistyöhön : vauvan tulo käynnistää kasvun yhteisvanhemmuuteen
2020
Toimiva yhteisvanhemmuus on perheen hyvinvoinnin tärkeä kulmakivi. Sen perusta rakentuu odottavien vanhempien ja heidän läheistensä valmistautuessa vastaanottamaan uutta perheenjäsentä. Vanhempien välinen yhteistyö ei rakennu automaattisesti vaan vaatii perheen aikuisilta neuvottelua ja palveluilta aktiivista tukemista. Yhteisvanhemmuuden ytimessä ovat lapsen hoivan, kasvatuksen ja perheen työnjaon kysymykset, ja se rakentuu vanhempien, mutta myös muiden lapsen huolenpitoon osallistuvien perheen aikuisten välille. Korona-aika on tehnyt näkyväksi yhteisvanhemmuuden merkityksen, nostanut keskusteluun odottavien isien osallisuuden ja antanut kunnille kimmokkeen uusien verkkovälitteisten perhev…