Search results for "puhe"
showing 10 items of 584 documents
Kuunteleminen työyhteisössä
2012
Tutkielmassa tarkastellaan johtajien sekä työntekijöiden käsityksiä ja kokemuksia kuuntelemisesta työyhteisössä. Tavoitteena on ymmärtää kuuntelemisilmiötä ja luoda siitä kokonaiskuva yhden työyhteisön jäsenten näkökulmasta. Relationaalinen näkökulma ohjaa tarkastelua, ja kuunteleminen ymmärretään vuorovaikutussuhteessa olevaksi ilmiöksi. Tämän laadullisen tapaustutkimuksen aineisto kerättiin kolmen johtajan ja kahdeksan työntekijän teemahaastatteluina. Tutkimushenkilöt määrittelevät kuuntelemisen esimerkiksi asian ymmärtämiseksi ja toisen huomioon ottamiseksi. Kuuntelemisen tärkeys muun muassa tiedonkulussa ja vuorovaikutussuhteiden ylläpidossa tuodaan esille, mutta sen arvostus koetaan va…
Sosiaalisen tuen ja organisaatioon sitoutumisen yhteys
2013
Johtajien näkemyksiä sosiaalisesta mediasta työyhteisöviestinnässä
2016
Tämän puheviestinnän maisterintutkielman tavoitteena oli selvittää johtajien kokemuksia ja käsityksiä sosiaalisesta mediasta työyhteisöviestinnässä. Tutkimuksessa selvitettiin työyhteisöviestinnän tavoitteita ja funktioita, haasteita sekä johtajan roolia sosiaalisessa mediassa. Tässä tutkielmassa työyhteisöviestintä nähtiin muun muassa työhön ja työpaikan suhteisiin liittyvänä vuorovaikutuksena sosiaalisen median sovelluksissa, joihin kaikilla työyhteisön jäsenillä oli pääsy. Sosiaalinen media käsitettiin erilaisina kehittyneelle teknologialle perustuvina sovelluksina, jotka mahdollistavat monipuolisen vuorovaikutuksen ja sisällöntuotannon. Näitä sovelluksia ovat esimerkiksi Facebook, Skype…
Tehokkuuden subjektiivinen konstruointi julkishallinnon työntekijöiden puheessa – organisaatioestetiikka viitekehyksenä
2020
This study examines the employees’ everyday experiences at work. The goal is to encourage the emancipation from the limitations of rationality cultivating an aesthetic understanding of organizations. It seeks to answer how organization members construct their experiences of efficiency based on the dualism between aesthetic and rationality and how are these constructions related. This study also seeks to ansewer what kind of dynamics discourses on effectiviness deliver and maintain. The empirical data is obtained by interviews with public sector employees and interpreted using deconstructive analysis presented by David Boje. Based on the research interviews the strong reliance on rationality…
Esimiesten käsitykset puheeksiottotilanteesta
2014
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata esimiesten kokemuksiin perustuvia käsityksiä puheeksiottotilanteesta työntekijänsä kanssa. Tarkoituksena oli löytää ja tunnistaa esimiesten ajattelusta erilaisia tapoja käsittää puheeksiottotilanne. Puheeksiottotilannetta tarkasteltiin johtamiseen kuuluvana vuorovaikutuskäytänteenä, jota pohjustaa esimiehen ja työntekijän välinen suhde. Tutkimus toteutettiin sairaalaorganisaatiossa, jonka erityispiirteet kuten vahvat professiot ja haaste vastata sidosryhmien odotuksiin antavat johtamiselle ja esimies-alaissuhteille erityisen luonteen ja roolin. Tutkimusaineiston muodosti seitsemän esimiesten haastattelua. Aineiston analyysi toteutettiin noudattaen fe…
Esimiesten kokemukset roolistaan ja esimies-alaissuhteistaan sekä näiden suhteiden dialektisista jännitteistä
2011
Tämän tutkielman tavoitteena oli kuvata esimiesten kokemuksia esimiehen ja vertaisen työntekijän roolien yhdistämisestä sekä vuorovaikutussuhteista alaistensa kanssa. Lisäksi tavoitteena oli kuvata, millaisia dialektisia jännitteitä tällaisiin vuorovaikutussuhteisiin liittyy. Suhteiden jännitteisyyttä tarkasteltiin esimiesten kokemusten kautta. Tutkimusta varten haastateltiin yhdeksää esimiestä eräästä kaupunkiorganisaatiosta. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja ja ne toteutettiin yksilöhaastatteluina. Aineiston analyysi tapahtui laadullisesti teemoitellen ja koodaten. Tutkimuksen tulokset osoittivat esimiehen ja vertaisen työtoverin roolien yhdistämisen olevan varsin…
Alaisten kokemuksia työn imua vahvistavasta ja heikentävästä johtamisviestinnästä
2013
Tämän tutkielman tavoitteena oli ymmärtää alaisten kokeman työn imun rakentumista osana johtajan ja alaisen välistä vuorovaikutusta. Tavoitteena oli kuvata ja ymmärtää alaisten kokemuksia siitä, millainen johtamisviestintä luo ja vahvistaa alaisten kokemaa työn imua sekä millainen johtamisviestinä puolestaan heikentää alaisten työn imun kokemusta. Lisäksi pyrittiin ymmärtämään johtajan vuorovaikutuksen merkitystä ja roolia alaisten kokemusten rakentumisessa. Tutkimuksen kohteena olivat alaisten kokemukset johtamisviestinnän ja työn imun välisistä yhteyksistä. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin ja aineisto kerättiin teemahaastattelua hyödyntäen. Tutkimukseen haastateltiin kymmentä …
Visio ja sen viestiminen kasvuyrityksessä : ylimmän operatiivisen johdon käsityksiä ja kokemuksia
2013
Tämän tutkielman tavoitteena oli kuvata, millaisia käsityksiä ja kokemuksia kasvuyrityk-sen ylimmän operatiivisen johdon edustajilla on yrityksensä visiosta ja sen viestimises-tä organisaatiossaan. Lisäksi tavoitteena oli ymmärtää narratiivisen vaikuttamisen nä-kökulmasta, millainen vuorovaikutuksen ilmiö kasvuyrityksen visio on, ja miten ylimmän operatiivisen johdon edustajat pyrkivät sitouttamaan organisaationsa jäseniä sen saa-vuttamiseen johtamisviestinnässään. Tutkielma toteutettiin laadullisena tapaustutkimuksena ja sitä varten haastateltiin seit-semän ylimmän operatiivisen johdon edustajaa yhdestä suomalaisesta kasvuyritykses-tä. Haastattelut olivat teemahaastatteluja ja ne toteutett…
Johtajan ja työntekijän välinen palautevuorovaikutus
2015
Tämän puheviestinnän pro gradu -tutkielman tavoitteena oli ymmärtää johtajan ja työntekijän välistä palautevuorovaikutusta. Tutkimuksessa selvitettiin, miten lähijohtajat käsittävät palautteen työssään, minkälaisia kokemuksia heillä on johtaja-työntekijäsuhteen palautevuorovaikutuksesta sekä minkälaisia käsityksiä ja kokemuksia heillä on laadukkaasta palautteesta. Tässä tutkimuksessa palaute käsitettiin johtajan ja työntekijän välisenä vuorovaikutusprosessina, johon kumpikin osapuoli vaikuttaa aktiivisena toimijana. Tutkimus toteutettiin laadullisella tutkimusmenetelmällä. Tutkimuksen aineistonkeruu toteutettiin kolmessa ryhmähaastattelussa, joihin osallistui yhteensä 12 kohdeorganisaatioss…
Irtisanottujen kokemuksia irtisanomistilanteen vuorovaikutuksesta
2014
Tämän pro gradu -työn tavoitteena oli kuvata ja jäsentää irtisanottujen kokemuksia irtisanomistilanteen vuorovaikutuksesta. Tavoitetta lähestyttiin kysymällä irtisanottujen kokemuksia heidän omasta ja johtajan vuorovaikutuskäyttäytymisestä irtisanomistilanteessa. Lisäksi tutkimuksella pyrittiin selvittämään irtisanottujen kokemuksia irtisanomistilanteen ulkoisista tekijöistä ja irtisanomisprosessista kokonaisuudessaan. Tutkimus toteutettiin laadullisin menetelmin ja aineistonkeruumenetelmänä käytettiin avointa teemahaastattelua. Tutkimukseen haastateltiin yhteensä kahdeksaa tuotannollistaloudellisin perustein irtisanottua henkilöä, joista viisi on naisia ja kolme miehiä. Iältään haastatelta…