Search results for "resurssikilpailu"
showing 2 items of 2 documents
Kilpailu vaikuttaa nieriän ravintoon
2013
Lapin nieriäkannat ovat monin paikoin taantuneet uusien kalalajien levittäytymisen seurauksena. Tuore väitöskirjatutkimus osoittaa, että nieriä voi vaihtaa ravintoaan ja elinpaikkaansa vähentääkseen kilpailua muiden kalalajien kanssa. nonPeerReviewed
Vieraslajin, komealupiinin (Lupinus polyphyllus), vaikutus koiranputken (Anthriscus sylvestris) kasvun allokointiin ja siemenpainoihin
2013
Vieraslajin leviäminen uudelle alueelle luo haasteita niin vieras- kuin paikalliselle lajille. Molempien lajien on sopeuduttava ja vastattava toistensa aiheuttamiin valintapaineisiin. Koska vieraslajit ovat monesti uudessa ympäristössä voimakkaita kilpailijoita, ja siten vaikuttavat muihin lajeihin sekä ympäristöönsä voimakkaasti ja jopa haitallisesti, on mahdollista, että vieraslajin kanssa esiintyvissä paikallisissa lajeissa on havaittavissa muutoksia niiden elinkiertopiirteissä. Vaikka kilpailun tiedetään olevan yksi merkittävimpiä valintapaineita, tietoa vieraslajien vaikutuksista yksittäisiin suomalaisiin lajeihin on vähän. Tutkimalla vieraslajin aiheuttamia evolutiivisia muutoksia pai…