Search results for "sää"
showing 10 items of 512 documents
Vammaispalvelulain uudistuksessa otettava huomioon ikääntyneet vammaiset henkilöt
2021
Hallitus on uudistamassa vammaispalvelulakia. Sen valmistelussa on keskusteltu mahdollisesta ikään liittyvästä rajauksesta. Ikärajojen myötä iäkkäämmät vammaiset henkilöt voisivat pahimmillaan jäädä ilman riittävää apua. Keinotekoiset ikärajat pohjautuvat vinoutuneelle käsitykselle siitä, millaista ikääntyneen ihmisen elämän kuuluisi olla, kirjoittaa väitöskirjatutkija Salla Era. nonPeerReviewed
Leikitään ja keskitytään : tukea itsesäätelyyn
2022
Leikitään ja keskitytään -hankkeessa tuettiin perheitä, joissa 3–5-vuotiaalla lapsella oli tarkkaamattomuuteen ja ylivilkkauteen liittyviä haasteita. Keskeinen tuen väline oli vanhemman ja lapsen yhteinen, päivittäinen leikki. Toiminta oli tarkoitettu varhaisen vaiheen ennaltaehkäiseväksi ja melko lyhyeksi tueksi. Leikitään ja keskitytään -hankkeessa leikittiin tuttuja leikkejä, muun muassa piirrettiin, pelattiin erilaisia pelejä ja sääntöleikkejä sekä tehtiin rentoutumisharjoituksia. Leikeissä, aikuisen rinnalla ja avustamana, lapset pääsivät harjoittelemaan toiminnanohjauksen taitoja, kuten vuoron odottamista, tarkkaavuuden kohdentamista tai toiminnan vauhdin säätelyä. Keskeistä oli vanhe…
"Lapsen etu on oikeus varhaiskasvatukseen" : lapsen etu ja lapsivaikutusten arviointi osana uudistamistyöryhmän työtä
2016
Pro gradu – tutkielmamme on aineistolähtöinen tutkimus uuden varhaiskasvatuslain uudistamisprosessista. Tutkimuksen lähtökohtana ovat lapsen etu, lapsivaikutusten arviointi ja lainvalmistelu asiantuntijatyönä. Tutkimuksemme tehtävänä on selvittää, miten uuden varhaiskasvatuslain lainvalmisteluprosessissa asiantuntijat määrittelevät lapsen etua. Tavoitteenamme on saavuttaa ymmärrys siitä, kuinka ja mistä eri näkökulmista asiantuntijat lähestyivät lapsen edun käsitettä ja kuinka he kokevat sen toteutuneen työryhmän työskentelyssä. Varhaiskasvatuslain valmistelu on laajimmin lapsiväestöön kohdistuva uudistustyö, joten toisena mielenkiintoisena aihepiirinä herää kysymys siitä, miten lapsivaikut…
Lastentarhanopettaja lasten autonomian tukijana varhaiskasvatuksessa
2018
Pyrkimys autonomisuuteen on yksi ihmisen psykologisista perustarpeista, joka alkaa kehittyä noin kahdesta ikävuodesta eteenpäin. Autonomiaa on kuitenkin tutkittu empiirisesti hyvin vähän varhaiskasvatuksen kontekstissa. Tarkastelemme tässä laadullisessa tutkimuksessa 4–5-vuotiaiden lasten autonomiaa päiväkodissa lastentarhanopettajien näkökulmasta havainnointien ja haastatteluiden sekä lastentarhanopettajien päiväkirjojen ja kirjoitelmien kautta. Tutkimustehtävänämme on selvittää, miten lastentarhanopettajat ymmärtävät lapsen autonomian ja mitä pedagogisia keinoja he käyttävät autonomian tukemisessa. Tutkimusaineisto on analysoitu laadullista sisällönanalyysia ja narratiivista analyysia hyö…
Lasten tuntoaistin säätelypulmien ja niitä helpottavien keinojen kartoitus : kysely erityislastentarhanopettajille
2015
TIIVISTELMÄ Söderena, Maarit. 2015. Lasten tuntoaistin säätelypulmien ja niitä helpottavien keinojen kartoitus – kysely erityislastentarhanopettajille. Erityispedagogiikan pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Kasvatustieteiden laitos. Tutkimuksessa kartoitettiin kuinka paljon Helsingin päivähoidon suomenkielisten erityisryhmien ja integroitujen erityisryhmien (N = 47) lapsilla oli tuntoaistin säätelypulmia kevätkaudella 2014. Tutkimuksessa selvitettiin erityislastentarhanopettajien käsityksiä siitä miten tuntoaistin säätelypulmat näkyvät päiväkodin arjessa ja millaisia keinoja on käytössä niiden helpottamiseksi. Lisäksi selvitettiin miten vastaajien käsitysten mukaan tuntoaistin säät…
Defense against predators incurs high reproductive costs for the aposematic moth Arctia plantaginis
2020
Abstract To understand how variation in warning displays evolves and is maintained, we need to understand not only how perceivers of these traits select color and toxicity but also the sources of the genetic and phenotypic variation exposed to selection by them. We studied these aspects in the wood tiger moth Arctia plantaginis, which has two locally co-occurring male color morphs in Europe: yellow and white. When threatened, both morphs produce defensive secretions from their abdomen and from thoracic glands. Abdominal fluid has shown to be more important against invertebrate predators than avian predators, and the defensive secretion of the yellow morph is more effective against ants. Her…
Suomalaisten ylivelkaantuminen : sosiodemografisten taustatekijöiden ja kulutuksen vaikutuksen tarkastelua
2016
Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten ylivelkaantumisessa nykyisenlaisessa luotto- ja kulutusyhteiskunnassa, jossa luotonsaannin mahdollisuudet ovat laajat ja jossa esiintyy myös kuluttamiseen pakottavia tekijöitä. Tarkoituksena on selvittää, miten sosiodemografiset taustatekijät selittävät ylivelkaantumisen suhteen riskiryhmässä olemista ja ylivelkaantumisen subjektiivisen kokemuksen yhteyttä toimintatapoihin, kun on ollut taloudellisesti tiukkaa, sekä kulutus- ja säästämisasenteisiin. Tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten velkaantumisen ja ylivelkaantumisen kehitystä ja sekä ylivelkaantumiseen ajavia tekijöitä aikaisemman tutkimuksen valossa. Tutkimuksen aineistona käytetään Suomi 2…
Itsesäätelytaidot elämäntapamuutoksessa
2017
Elämäntapamuutoksen avulla voitaisiin ehkäistä monia ylipainoon ja lihavuuteen liittyviä sairauksia, ja interventioita tarvitaan etenkin painonhallintaan ja pysyvään elämäntapamuutokseen liittyen. Jotta interventiot olisivat mahdollisimman tehokkaita, tulisi niiden sisältää käyttäytymisen muutokseen tähtääviä tekniikoita, esteiden pohdintaa sekä useiden itsesäätelytaitojen ja niihin vaikuttavien tekijöiden harjoittelua. Hyväksymis- ja omistautumisterapialähtöiset (engl. The Acceptance and Commitment therapy, ACT) interventiot pyrkivät vaikutta- maan näihin tekijöihin ja ovat siksi potentiaalinen menetelmä elämäntapamuutosinterventioissa. Tämä pro gradu -tutkielma koostuu kahdesta osasta, jo…
Videolaista elokuvien aikuissensuurin poistumiseen : sensuuripuhunnat ja kuvaohjelmien kulttuurinen sääntely 1980-luvulta nykypäivään
2006
Mukautuvat viipalointialgoritmit lisäävässä valmistuksessa
2017
Lisäävä valmistus on kasvattanut nopeasti suosiotaan viime vuosina. Viipalointi on oleellinen osa lisäävää valmistusta, mikä vaikuttaa esimerkiksi valmistettavan esineen pinnan laatuun, valmistusnopeuteen sekä mekaanisiin ominaisuuksiin. Tämän tutkielman tarkoituksena on selvittää, minkälaisia ominaisuuksia viipalointialgoritmilta vaaditaan ja minkälaisia menetelmiä niiden toteuttamiseen on olemassa. Mukautuvaa viipalointialgoritmia käyttämällä voidaan nopeuttaa esineen valmistusaikaa ilman, että pinnan laatu heikentyy. Additive manufacturing has rapidly gained popularity in recent years. Slicing is an important part of additive manufacturin processes. It affects the manufactured part’s sur…