Search results for "seksuaaliterveys"
showing 8 items of 18 documents
Nuorten miesten terveydenlukutaito seksitaudeista IMB-mallin teoreettisessa viitekehyksessä
2009
"Ei orgasmi kolahda kuin limupullo automaatista" : seksuaalisuuden ilmentymiä Bees & Honey palstalla 1974-1993
2017
Tutkielmassa tarkastellaan Suosikki-lehdessä ilmestyneen Bees & Honey -palstalle lähetettyjä seksuaaliterveydellisiä kysymyksiä sekä niissä tapahtuneita muutoksia 1974-1993. Suosikki oli aikansa suosituin nuorten lehti ja sillä ilmestynyt Bees & Honey -palsta Suomessa ensimmäisiä nuorille suunnattuja lääkäripalstoja, jonne nuoret saattoivat anonyymisti lähettää kysymyksiä liittyen terveydellisiin asioihin. Palsta ei ollut erityisesti seksuaaliterveydellisille kysymyksille tarkoitettu, vaikkakin sen 1985 muuttunut nimi ”Bees & Honey” saattaa siltä kuulostaakin. Olen kuitenkin rajannut tutkimukseni koskettamaan ainoastaan ”yhdyntään” liittyviä kysymyksiä. Analyysitapana olen soveltanut aineis…
Seksuaaliterveyden edistämisen professionaalisuuden piirteitä seksologian opetussuunnitelmien sisällönanalyysin ja asiantuntijakyselyn perusteella
2006
Seksuaaliopetus yläkoulussa ja lisääntymisbiologian oppituntien vaikutus 9. -luokkalaisten seksuaaliterveystietoihin
2016
Seksuaalisuus on moniulotteinen kokonaisuus, ja siihen vaikuttavat muun muassa biologiset, psykologiset, eettiset, sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät. Seksuaalisen kehittymisen ajoittuminen ja tahti vaihtelevat yksilöllisesti, mikä aiheuttaa oman haasteensa seksuaalikasvatukselle. Seksuaalikasvatuksella pyritään lisäämään tietoja, taitoja ja tasa-arvoa sekä vaikuttamaan myönteisesti seksuaaliterveyteen, joka rakentuu turvallisesta, nautinnollisesta ja tyydyttävästä seksielämästä sekä vastuullisesta seksuaalikäyttäytymisestä. Seksuaalikasvatuksen tulisi alkaa heti syntymän jälkeen ja jatkua läpi elämän. Koulussa annettava seksuaaliopetus on tärkeä osa seksuaalikasvatusta. Vuoden 2004 opetus…
Perheen merkitys suomalaisten 9-luokkalaisten nuorten seksuaalikäyttäytymisessä
2011
PERHEEN MERKITYS SUOMALAISTEN 9-LUOKKALAISTEN NUORTEN SEKSUAALIKÄYTTÄYTYMISESSÄ Mönttinen, Maria ja Tuppurainen, Mari Jyväskylän yliopisto, Liikunta- ja terveystieteiden tiedekunta, terveystieteiden laitos, Terveyskasvatus Kevät 2011 74 s., liitteitä 5 Ohjaajat TtT Raili Välimaa ja LitT Jorma Tynjälä Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää suomalaisten 9 -luokkalaisten nuorten seksuaalikäyttäytymistä, kuten seksuaalista kokeneisuutta ja ehkäisyn käyttöä. Tarkastelimme tutkimuksessa myös tyttöjen ja poikien seksuaalikäyttäytymisen eroja. Lisäksi tutkimme nuorten seksuaalikäyttäytymisen yhteyksiä perherakenteeseen, perheen ilmapiiriin ja vuorovaikutukseen sekä vanhempien valvontaan ja huoleht…
Oppilaiden asennoituminen seksuaalikasvatukseen ja koettu seksuaaliterveys : pilottitutkimus erään koulun yhdeksäsluokkalaisten seksuaalikasvatuksesta
2006
"En ole oikein perillä asioista, mutta tiedän asiat" : 6.-luokkalaisten ja heidän vanhempiensa käsityksiä lasten seksuaalisuudesta ja seksuaalikasvat…
2005
Sexual and reproductive health and rights through the lens of belonging : Intersectional perspectives on disability, gender, and adolescence in Tanza…
2023
Tämä Tansaniaan sijoittuva väitöskirjatutkimus tarkastelee vammaisuutta kehityskysymyksenä seksuaali- ja lisääntymisterveyden ja -oikeuksien kautta. Se edistää intersektionaalista ja kontekstisidonnaista ymmärrystä vammaisuudesta, sukupuolesta ja nuoruudesta. Tutkimuksen teoreettisena inspiraationa hyödynnettiin vammaisuuden sosiaalista ja ihmisoikeusmallia. Tutkimus haastaa tiedonhankinnan kolonialiteetteja perehtymällä 199 tansanialaisen eri tavoin vammaisen tytön näkemyksiin. Tutkimuskysymyksiin etsittiin vastauksia laadullisen abduktiivisen tutkimusotteen ja osallistavan vammaistutkimuksen avulla. Vammaisten tyttöjen näkemyksiä tutkittiin eläytymismenetelmän kautta. Tutkimusjulkaisuissa…