Search results for "seurakunnat"
showing 10 items of 14 documents
Seurakuntalaisille tiedoksi : kirkonkuulutukset osana tiedonvälitysjärjestelmää ja tiedotusvälineinä Jyväskylän maaseurakunnassa 1807-1837
1999
Kontrolloitu sopeutuminen : ortodoksinen siirtoväki sotien jälkeisessä Ylä-Savossa (1946-1959)
2010
Kuinka liikunta tuli mukaan seurakunnan toimintaan : tapaustutkimus liikuntainnovaation diffuusiosta Jyväskylän kaupunkiseurakunnassa 1950-1990 -luvu…
2000
Kasvatus- ja opetusfilosofia helluntaiseurakuntien lapsityön toimintasuunnitelmissa
2006
Vanhan Suomen luterilainen papisto, seurakunnat ja kansallinen kuva
2023
Seurakuntien arvo- ja taide-esineiden dokumentointi
2009
"/ ettei mitäin Coilta / homelta ja catzomattomudest turmellais" : kirkollisen esineistön inventointi Suomen evankelis-luterilaisissa seurakunnissa
2011
Merkittävä osa maamme kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta esineistöstä on seurakuntien omistuksessa. Usein seurakunnilla ei kuitenkaan ole riittävästi tietoa, osaamista, aikaa tai tahtoa esineistönsä asianmukaiseen hoitoon ja säilytykseen. Evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokous edellytti vuonna 1998 tekemässään päätöksessä, että jokaisen seurakunnan tulee luetteloida kulttuurihistoriallisesti arvokas esineistönsä. Päätöksellä pyrittiin kirkon keskushallinnon osalta lisäämään kirkollisen esineistön tuntemusta ja arvostusta seurakunnissa – ja siten parantamaan yhteisen kulttuuriperinnön mahdollisuutta säilyä myös tuleville sukupolville. Kuitenkin nyt, yli kymmenen vuotta myöhemmin, o…
Jumalanpalvelussaarna hengellisten ryhmien määrittelijänä 1800-luvun taitteen raumalaisessa paikallisyhteisössä
2023
"Miehullisesti sotiman Kuningan ja Isänmaan edestä" : seurakuntapapiston käsitykset yhteiskunnasta Kustaa III:n sodan aikaisissa saarnoissa Ruotsin v…
2015
Papit olivat varhaismodernilla ajalla merkittäviä toimijoita Ruotsin valtakunnan paikallisyhteisöissä, joissa he olivat hengellisten toimiensa ohessa sidoshenkilöitä maallisen esivallan ja tavallisen kansan välillä. Pappien toiminta paikallisyhteisöissä korostui erityisesti sodan kaltaisten kriisitilanteiden aikana, jolloin valtakunnan sisäinen yhtenäisyys nousi keskeiseen rooliin. Tässä tutkielmassa tarkastellaan papiston käsityksiä yhteiskunnasta vuosina 1788–1790 käydyn Kustaa III:n sodan aikana. Sotien voidaan katsoa lähtökohtaisesti kärjistäneen ja tuoneen selkeämmiksi papiston saarnastuolista julistamia yhteiskunnallisia näkökantoja. 1700-luvulla yhteiskunta alkoi hiljalleen moniarvoi…