Search results for "suot"
showing 10 items of 36 documents
Ekosysteemin ennallistamisen ja luonnonhoidon ekologia
2013
Turvemaiden maankäytön vaikutukset kuoriameebayhteisöihin
2013
Turvemaiden maankäytöllä on todettu olevan monenlaisia ympäristövaikutuksia, kuten esimerkiksi kasvihuoneilmiötä vauhdittavat kaasupäästöt (esim. CO2 & CH4), turvetuotannon vesistövaikutukset ja turpeenpolton päästöt. Lisäksi turvemaiden maankäytöllä on vahvoja vaikutuksia soihin. Maankäytön ympäristövaikutusten arvioinnissa on käytetty apuna monia eliöryhmiä, esimerkiksi pohjaeläimiä, eläinplanktonia ja kaloja. Kuoriameebat (Testacea) ovat ryhmä pieniä, lajistoltaan monimuotoisia ja laajalle levinneitä yksisoluisia eliöitä. Ne ovat pääasiallisesti akvaattisia eliöitä, ja niitä esiintyy muun muassa turvemailla, kosteikoissa ja järvissä. Kuoriameebat sopivat erityisesti turvemaassa tapahtuvi…
Puukuitususpension suotautumisen kokeellinen mittaus
2013
Tässä työssä kehitetään ja testataan mittauslaitteistoa, jonka avulla voidaan tutkia puukuitususpension suotautumista. Tavoitteena on kehittää laitteisto sellaiseksi, että sillä saadaan kerättyä hyvälaatuista dataa suotautumistapahtumasta ja voidaan toistaa suotautumisia mahdollisimman identtisinä. Työssä tutkitaan myös teoreettista mallia, jonka avulla suotautumista on mahdollista simuloida annettujen lähtötietojen perusteella. Tätä varten toiseksi tavoitteeksi asetetaan mittaussarjan tekeminen parannetulla laitteistolla ja teoreettisen mallin testaaminen saadun datan avulla. Mittauslaitteistoon kuuluu suotautumislaite, tietokone ja ultraääni-Doppler nopeusmittauslaite. Suotautumislaite ko…
Characterisation and treatment of waste incineration bottom ash and leachate
2012
Suoluonnon turvaaminen edellyttää ennallistamista ja suojelua
2022
Turve- ja metsätalouden vaikutukset kahden metsäjärven surviaissääskiyhteisöihin : paleolimnologinen tutkimus
2015
Tutkielmassa selvitettiin turve- ja metsätalouden vaikutuksia Martinjärven ja Iso Kivijärven surviaissääskiyhteisöihin paleolimnologisen menetelmän avulla. Järvien sedimenttiprofiileita tarkasteltiin viimeisen 400 vuoden ajalta. Järvet ovat pieniä, matalia humusjärviä ja sijaitsevat Keski-Suomessa Keuruulla vierekkäisillä valuma-alueilla. Surviaissääskiyhteisöjen muutosten perusteella tutkittiin järvien rehevyystason ja humoosisuuden muutoksia ennen ja jälkeen metsätalouden ja turvetuotannon aloittamista. Soiden laajamittainen ojitus metsätalouden käyttöön alkoi 1960-luvulla molempien järvien valuma-alueilla. Martinjärven valuma-alueella aloitettiin lisäksi turpee…
Methods to enhance hydrolysis during one and two-stage anaerobic digestion of energy crops and crop residues
2011
Combining spatial prioritization and expert knowledge facilitates effectiveness of large-scale mire protection process in Finland
2020
Conservation resource allocation involves a complex set of considerations including species, habitats, connectivity, local to global biodiversity objectives, alternative protection and restoration actions, while requiring cost-efficiency and effective implementation. We present a national scale spatial conservation prioritization analysis for complementing the network of protected mires in Finland. We show how spatial prioritization coupled with regional targets and expert knowledge can facilitate structured decision-making. In our application, discussion between experts was structured around the prioritization model enabling integration of quantitative analysis with expert knowledge. The u…
Viiankiaapa : suojeltu suo taiteen lähtökohtana
2017
Maisterintutkielmani käsittelee tutkimustiedon, subjektiivisten luontokokemusten ja ympäristöeettisten pohdintojen merkitystä ja keskinäistä suhdetta taidetta ja tiedettä yhdistävässä Suojeltu aapa -hankkeessa ja hankkeen teoksissa. Olen taustaltani kuvataiteilija ja olen taiteen keinoin ottanut kantaa Sodankylän kunnan Viiankiaavan luonnonsuojelualueelle kohdistuviin kaivossuunnitelmiin. Ensimmäiset Viiankiaavan tilannetta kommentoivat teokseni tein vuonna 2012 ja vähitellen yksittäisistä teoksista kasvoi Suojeltu aapa -hanke. Tutkielman keskiössä on aapasuo. Suota on aikaisemmin kuvattu taiteessa sekä fyysisenä paikkana että mielenmaisemana ja sitä on tutkittu luonnonsuojelun kohteena luo…
Typensidonta ja siihen osallistuva mikrobiyhteisö soiden primäärisukkessiojatkumon rahkasammalissa
2011
Rahkasammalet (Sphagnum spp.) ovat pohjoisten soiden valtalajeja, joiden rakenne ja toiminta vaikuttavat suoekosysteemin sukkessioon. Turpeenmuodostuksen ansiosta pohjoisten seutujen rahkasammalvaltaisten soiden merkitys on suuri myös maailmanlaajuisessa hiilen kierrossa. Sammalten ylläpitämien kosteiden olojen ansiosta soilla elää monimuotoinen aineiden kiertoon osallistuva mikrobiyhteisö. Rahkasammalissa elävät metanotrofit tarjoavat rahkasammalille hiilen lähteen metaaninhapetuksessa (CH4) syntyvästä hiilidioksidista. Metaaninhapetuksen lisäksi metanotrofit voivat sitoa typpeä. Soilla elää myös muita bakteereja, joilla on edellytykset typensidontaan. Rahkasammalet voivat tarjota myös näi…