Search results for "taidot"
showing 10 items of 750 documents
Yhdyskuntasuunnittelijoiden ongelmanratkaisutaitojen kehittäminen
2018
Ongelmanratkaisutaidot ovat tärkeitä, sillä valtaosa päivittäisistä päätöksistä ja ajattelusta liittyy ongelmiin ja ongelmanratkaisuun. Taitojen merkitys tulee entisestään korostumaan työelämässä. Kvasikokeellisen tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaiset ongelmanratkaisutaidot yhdyskuntasuunnittelualan työntekijöillä on ja voidaanko niitä parantaa lyhyen opetuskokeilun avulla. Taitoja mitattiin kahteen otteeseen ongelmanratkaisutehtävillä, jotka liittyivät tiedonhallintaan. Tehtävissä tuli ratkaisun lisäksi pohtia tilanteen ongelmaa, ratkaisun perustelua sekä ratkaisun vaihtoehtoja. Tehtävien välisenä ajanjaksona koeryhmä osallistui 1,5 viikkoa kestäneeseen opetusinterventioon, jo…
Oppimisen omistajuus ja jaettu opettajuus yläkoulussa
2017
Lehtonen, Veikka ja Sillanpää, Piia. 2017. Oppimisen omistajuus ja jaettu opettajuus yläkoulussa. Kasvatustieteen pro gradu -tutkielma. Jyväskylän yliopisto. Yliopistokeskus Chydenius. Luokanopettajien aikuiskoulutus. 134 sivua. Tulevaisuuden koulussa oppimisen katsotaan tapahtuvan pitkälti ajattelun ja oppimaan oppimisen taitoja kehittämällä. Osaamisen kehittämisessä tarvitaan oppiaineiden välistä yhteistyötä ja tiedonalarajojen ylittämistä, mikä edellyttää myös yhteistoiminnallisuuden taitojen hallintaa. Tässä kasvatustieteen maisterin tutkielmassa pohdimme oppimisen ja opettajuuden muutosta tulevaisuuden kannalta merkityksellisinä pidettävien taitojen valossa. Tutkimuksemme viitekehys on…
Koneet saapuvat koulumaailmaan : alakoulunopettajien kokemuksia tieto- ja viestintätekniikan toteutuksesta
2007
Vuorovaikutusosaaminen ja kollaboratiivinen vuorovaikutus pk-yritysten kansainvälistymisessä
2012
Lectio praecursoria puheviestinnän väitöskirjaksi tarkoitetun tutkimuksen Interpersonal Communication Competence and Collaborative Interaction in SME Internationalization tarkastustilaisuudessa Jyväskylän yliopistossa 13.4.2012. Vastaväittäjänä toimi professori Leena Louhiala-Salminen (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu) ja kustoksena lehtori Tarja Valkonen.
Puheviestinnän asiantuntijana moniammatillisessa yhteistyössä
2006
Moniammatillinen yhteistyö ja jaettu asiantuntijuus ovat entistä enemmän tulevaisuuden haasteena asiantuntijuuden kehittymisessä. Moniammatillisen työorientaation laajentumisen myötä puheviestinnän ammattilaiselle tarjoutuu monia rooleja, joissa hän voi soveltaa asiantuntijuuttaan luovasti. Puheviestinnän asiantuntija pystyy tutkimaan, jäsentämään ja konkretisoimaan vuorovaikutuksen ilmiöitä ja muuttamaan niistä saadun tiedon yhdessä muiden alojen asiantuntijoiden kanssa esimerkiksi koulutussuunnitelmaksi tai kehityshankkeeksi. Rooleja voivat olla moniammatillisen yhteistyön koordinoijan ja kehittäjän, viestinnän suunnittelijan, viestintäsuhteiden asiantuntijan ja puheviestintätaitojen koul…
Erilaisissa liikuntaympäristöissä liikkuvien esikoululaisten motoristen perustaitojen kehitys
2015
Juha Koskinen (2015). Erilaisissa liikuntaympäristöissä ulkoilevien esikoululaisten motoristen perustaitojen kehitys. Liikuntakasvatuksen laitos, Jyväskylän yliopisto, liikuntapedagogiikan pro gradu -tutkielma, 52s., 3 liitettä. Lihavuus ja ylipainoisuus ovat nykyään terveyshaittoja jo lapsuusiässä. Näiden lisäksi fyysinen aktiivisuus on vähentynyt. Lapsuusvuosina motoriset perustaidot ovat 3–12-vuotiailla lapsilla vielä kehittymässä, joten näiden taitojen kehittämiseen tulisi kiinnittää huomiota. Motoristen perustaitojen oppiminen voisi motivoida lapsia liikkumaan ja siten vähentää lasten ylipainoisuutta. Kasvattajien olisi tärkeää tiedostaa millaisen liikuntaympäristön he lapsille tarjoav…
Tiimi&Työnantaja -monitieteinen työelämäprojekti työelämäosaamisen kehittämisalustana
2019
Opiskelijan korkea-asteen opintojen aikana toteuttama työelämän kanssa tiiviissä yhteistyössä tehty projekti auttaa opiskelijaa integroimaan oman tieteenalansa kautta syntyvää substanssiosaamista työelämän vaatimuksiin. Projekti palvelee opiskelijaa erityisesti hänen oman osaamisensa tunnistamisessa sekä työelämävalmiuksiensa kehittämisessä. Tässä tapauskuvauksessa kuvataan yliopisto-opintojen aikana kehittyvän tutkimusosaamisen ja tutkimustaitojen roolia osana työelämätaitojen kehittymistä. Tiimi&Työnantaja -monitieteinen työelämäprojekti toimii tässä kuvauksessa esimerkkinä työelämän kanssa yhteistyössä toteutettavista projekteista. Kurssia kehitetään osana ”Työelämäpedagogiikka korkeakou…