Search results for "takaisinperintä"

showing 2 items of 2 documents

Kirjalliset velkasitoumukset 1800-luvun Suomessa

2019

Johdanto: Esiteollisissa yhteiskunnissa rahatalous oli vähäistä. Siksi luotolla oli keskeinen merkitys kaikessa taloudellisessa toiminnassa ja kaikissa sosiaalisissa kerrostumissa. Luotolla rahoitettiin sekä liiketoimintaa että yksityiselämän tarpeita. Koska pankkilaitos oli kehittymätön, lainaaminen tapahtui valtaosin yksityishenkilöiden ja yritysten välillä, ja luottoa myönnettiin usein suullisiin lupauksiin tai muihin epämuodollisiin velkasitoumuksiin perustuen.[1] Vaikka epävirallisuus ja epämuodollisuus määrittivät näin ollen suurta osaa lainaamisesta, esiteolliset luottomarkkinat eivät silti olleet yksi yhtenäinen kokonaisuus, kuten esimerkiksi keskieurooppalaisia luottomarkkinoita tu…

Muut teemaan liittymättömät artikkelitluottomarkkinatsitoumuksetHistory (General)historiaesiteollinen yhteiskuntaDvelkakirjattakaisinperintäD1-2009History (General) and history of Europevekselitluototvelatlainatvelkasitoumukset
researchProduct

Korkeakouluopiskelijoiden opintotuki ja tuloihin perustuva takaisinperintä Pohjoismaissa : vertaileva pohjoismainen tutkimus

2008

Pohjoismaiset opintotukijärjestelmät ovat tulosta hyvinvointivaltioiden kehityksestä ja maiden koulutuspolitiikasta ja opintotuella on Pohjoismaissa monia funktioita. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää, kuinka pohjoismaiset opintotukijärjestelmät eroavat toisistaan tuen määrän ja rakenteen, tuloihin perustuvan takaisinperinnän ja kannustavuuden osalta. Vertailun perusteella arvioidaan, millainen vaikutus järjestelmissä olevilla eroilla on opiskelijan opintososiaaliseen asemaan ja onko opintotuella pystytty vähentämään sosioekonomisen aseman vaikutusta korkeakouluopintoihin hakeutumisessa. Tutkimuksessa tarkastellaan opintotukijärjestelmiä korkeakouluopiskelijan näkökulmasta, suomalaisittain…

kannustavuusPohjoismaatopiskelijatpohjoismainen hyvinvointivaltiososioekonominen taustaopintolainatOpintotukitulovalvontaopintolainaopiskelijoiden opintososiaalinen asemahyvinvointivaltiotakaisinperintäsosioekonomiset tekijätopintotuen takaisinperintä
researchProduct