Search results for "talous"
showing 10 items of 874 documents
Taloudellisen osaamisen edistäminen : vastuuroolit, kanavat ja tavat nuoren kuluttajan näkökulmasta
2012
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää 15–20-vuotiaiden nuorten näkemyksiä taloudellisen ympäristön toimijoiden vastuurooleista ja tehtävistä sekä niiden ilmenemisen kanavista ja tavoista nuorten taloudellisen osaamisen edistämiseksi. Tutkimusaineisto on kerätty fokusryhmähaastatteluin kouluissa eri puolilla Suomea. Tutkimuksen mukaan nuoret korostavat oman kiinnostuksen ja aloitteellisuuden merkitystä taloudellisten taitojen omaksumisessa. Säästäminen ja sijoittaminen ovat asioita, jotka kiinnostavat nuoria ja niistä myös kaivataan lisää tietoa. Velkaantumisen nuoret liittävät huonoon talousosaamiseen. Myös pikavippien vaarat tiedostetaan. Tutkimuksesta ilmenee, että talouden toimijoiden n…
Miten työelämälähtöinen avoin korkeakouluopetus vastaisi paremmin työelämän osaamistarpeisiin? - AVOT-hanke kehitti toimintamallin
2018
Valtakunnallisena tavoitteena on, että korkeakoulut lisäävät yhteistyötä työelämän kanssa ja näin vahvistavat koulutuksensa työelämärelevanssia. Työelämälähtöinen avoin korkeakoulutus -hankkeessa (AVOT) tavoitteena oli vastata työelämästä nouseviin osaamistarpeisiin ja luoda toimintamalli, jossa avointa korkeakouluopetusta järjestetään korkeakoulujen yhteistyönä. Tässä katsauksessa kuvaamme ensin AVOT-hankkeen tavoitteita. Tämän jälkeen tarkastellaan hanketoimijoiden näkemyksiä ja kokemuksia työelämän roolista ja työelämäyhteyksistä kokeilussa. Lopuksi tehdään päätelmiä hankkeesta saaduista kokemuksista. nonPeerReviewed
Bicycles in rush hour : Concluding neutrality and war
2019
"Meidänkin oli ehdottoman välttämätöntä sijoittaa lentoase oikeudenmukaiselle paikalleen" : sotilaiden ja valtionhallinnon toiminta Suomen ilmavoimie…
2005
Different needs, different solutions : the importance of economic development and domestic power structures in explaining military spending in eight …
1998
Metsienkäsittely keruutuotesatojen ja puutulojen samanaikaiseen tuottamiseen metsämaisemassa
2016
Tutkimusseloste artikkelista: Peura,M,, Triviño, M., Mazziotta, A., Podkopaev, D., Juutinen, A., Mönkkönen, M. (2016). Managing boreal forests for the simultaneous production of collectable goods and timber revenues. Silva Fennica vol. 50 no. 5 article id 1672. http://dx.doi.org/10.14214/sf.1672 nonPeerReviewed
Optimizing management to enhance multifunctionality in a boreal forest landscape
2017
The boreal biome, representing approximately one-third of remaining global forests, provides a number of crucial ecosystem services. A particular challenge in forest ecosystems is to reconcile demand for an increased timber production with provisioning of other ecosystem services and biodiversity. However, there is still little knowledge about how forest management could help solve this challenge. Hence, studies that investigate how to manage forests to reduce trade-offs between ecosystem services and biodiversity are urgently needed to help forest owners and policy makers take informed decisions. We applied seven alternative forest management regimes using a forest growth simulator in a la…
Työn epävarmuus kolmannen sektorin palkkatyössä
2017
Tässä tutkielmassa tarkastellaan, mitkä tekijät vaikuttavat työn määrällisen epävarmuuden kokemiseen kolmannen sektorin palkkatyössä. Erityisesti tutkielmassa kiinnitetään huomiota kolmannen sektorin palkkatyön erityspiirteisiin ja vaikuttavatko ne työn epävarmuuden kokemiseen. Tarkastelun taustalla on keskustelu kolmannen sektorin roolin ja aseman muutoksesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Palkkatyön määrä sektorilla on kasvanut etenkin palveluntuotannon kasvun takia,mutta tutkimustietoa sektorin palkkatyöntekijöiden työoloista on vain suhteellisen vähän. Kolmannen sektorin käsitteen määrittely, sektorin aseman kuvaus eri yhteiskunnallisissa konteksteissa,pohjoismaisen kolmannen sektorin hi…
Pääoma hakkuuaukealla
2022
Metsien hiilensidonta on keskeinen kysymys ekologisessa siirtymässä, ja metsäekologioiden ja biodiversiteetin tilaa olisi kohennettava kiireisesti. Toisaalla metsäresurssien odotetaan toimivan materiaalisena pohjana uudelle vihreän kasvun biotaloussyklille. Samalla metsäteollisuuden kannattavuus on laskussa ja sen materiaalinen läpivirtaama on kasvanut. Tähän tilanteeseen johtaneita kehityskulkuja selitetään tässä artikkelissa kuitupuukapitalismiksi kutsumamme metsätalouden tendenssin avulla. Tarkastelemme kuitupuukapitalismia James C. Scottin luettavuuden (legibility) käsitteen sekä voiton suhdeluvun laskutendenssin teorian kautta. Esitämme historiallisen tarkastelun pohjalta, että kuritto…
Maataloustuotemarkkinoiden sijoittajakäyttäytymisen muutoksen vaikutus USA:n maataloustuote- ja osakemarkkinoiden korreloituneisuuteen
2017
Tässä tutkimuksessa perehdytään siihen, kuinka maataloustuotemarkkinoiden sijoittajakäyttäytymisen muutos vaikuttaa osake- ja maataloustuotemarkkinoiden väliseen korrelaatioon. Tutkittava aineisto koostuu maissin, vehnän, soijapavun, sokerin ja kaakaon päivittäisistä futuurihinnoista vuosilta 1973–2016. Tutkimuksessa osakemarkkinoita kuvaa S&P 500 -indeksi ja raaka-ainemarkkinoita S&P GSCI -indeksi. Aluksi arvioidaan muuttujien keskinäisiä riippuvuussuhteita VAR-mallin avulla. Tämän jälkeen estimoidaan osake- ja maataloustuotemarkkinoiden volatiliteetit ja korrelaatiot DCC-GARCH -mallin avulla sekä arvioidaan muuttujien volatiliteettien ja korrelaatioiden muutosta kahden otoksen t-testin av…