Search results for "televisio-ohjelmat"

showing 10 items of 31 documents

Erot järjestykseen! : Eurovision laulukilpailu, kansallisuus ja televisiohistoria

2006

Eurovision laulukilpailu (euroviisut) on ollut näkyvä osa suomalaista televisiokulttuuria vuodesta 1961 alkaen. Kahden televisiokanavan aikaan se oli suureellinen tapaus arkisen ohjelmiston joukossa ja kiistelty suosikkiohjelma. Nykyisin Eurovision laulukilpailulla ei enää ole samanlaista erikoisasemaa vuotuisessa TV-kalenterissa, mutta se herättää yhä vilkkaita mediakeskusteluja. Niissä kansallisuus on ollut keskeinen huolenaihe. Erot järjestykseen! avaa näkökulman suomalaisen television ja populaarikulttuurin historiaan. Kulttuurintutkimuksen ja feministisen tutkimuksen keinoin tarkastellaan, kuinka Eurovision laulukilpailuun liittyvässä media-aineistossa tuotetaan ja järjestetään eroja. …

1960-lukujulkinen keskustelulaulukilpailutlaulajatsosiologiaaffektiivisuustelevisiosuomalaisuushistoriakulttuurihistoriakansallisuus1990-lukumusiikkiohjelmatkansainvälisyysmediakulttuuriSuomitelevisio-ohjelmatkulttuurierotidentiteettiEurovision laulukilpailutkansallinen kulttuuriyhtyeet2000-2005epäonnistuminen1970-lukuviihdeohjelmatesittäjät1980-lukukansallinen identiteettimusiikkimakupopulaarikulttuurihäpeäkulttuurintutkimusfeministinen mediatutkimusmenestyminen
researchProduct

Digimerestä arkistoon

2014

InternetKansalliskirjastotekijänoikeudetarkistotelektroninen arkistointisähkökirjatmusiikkitelevisio-ohjelmate-kirjatsanomalehdetaikakauslehdet
researchProduct

Punching, kickin', drinkin' and talkin' shit : the four essentials of being a superheroine : representation of female characters in Marvel's Jessica …

2017

Tämän tutkielman aiheena oli tarkastella naishahmojen representaatioita sarjakuvajätti Marvelin televisiosarjassa Jessica Jones. Tarkoituksena oli tutkia, kuinka naishahmot esitetään dialogin, ulkonäön ja käyttäytymisen keinoin, sekä hahmojen fyysisten ja juonellisten kontekstien kautta. Tarkastelun kohteena olivat sarjan neljä keskeisintä naishahmoa, ja aineistona käytettiin sarjan ensimmäistä kautta, johon kuului yhteensä 13 jaksoa. Tutkimus perustui pääasiassa laadulliseen analyysiin, jota varten sovellettiin aiempaa naisrepresentaatioiden tutkimusta sekä Pearsonin (2007) hahmonrakennusmallia, joka sisälsi kuusi keskeistä hahmonrakennuksen osa-aluetta. Jokaista hahmoa analysoitiin kuuden…

Jessica Jones (televisio-ohjelma)naisetrepresentaatioSuperhero television programstelevisio-ohjelmatHeroes on televisionnaiskuvafiktiiviset henkilötKvalitatiivinen tutkimusroolitsupersankarit
researchProduct

Televisioformaatti ja kulttuurinen neuvottelu

2019

Televisioformaatit ovat kulkeneet mukanani jo yli kymmenen vuoden ajan – välillä päätoimisen tutkimustyön kohteena, välillä sivujuonteena muiden töiden lomassa ja usein myös osana omaa katsomiskokemustani. Ensimmäisen kerran törmäsin formaatteihin, kun keräsin aineistoa televisiohistoriaa käsittelevää väitöstutkimustani varten. Viitteitä lisensoimattomista ohjelmakopioista tuli vastaan useissa eri lähteissä, mutta varhaisin virallisesti Suomeen hankittu ohjelmaformaatti löytyi yllättäen Ylen arkistosta. kun väitökseni jälkeen pääsin vihdoin jäljittämään Tenavatuokion historiaa, syntyi ajatus televisioformaatista kulttuurisena neuvotteluna. Lopulta tämä ajatus laajeni kolmivuotiseksi tutkimu…

Tenava-tuokio (televisio-ohjelma)televisioSalatut elämät (televisio-ohjelma)ohjelmaformaatitviihdeteollisuuskulttuuritelevisiosarjatmediakulttuuriformaatittelevisio-ohjelmatpopulaarikulttuuritransnationaalisuuskulttuurikosketuksettuotantosarjaohjelmattelevisiohistoriaohjelmatuotantoakkultturaatio
researchProduct

TV:stä tuttu? : musiikkiterapia televisio-ohjelmissa Suomessa 1967-2007

2009

Yleisradiotelevisiotelevisio-ohjelmatmusiikkiterapia1967-2007
researchProduct

Constructing knowledge : epistemic practices in three television interview genres

2011

This study analyses epistemic practices in broadcast television interviews, focusing on three different interview genres: celebrity interviews, sports interviews and political interviews. In the analysis I examine the linguistic and interactional practices that are used to construct knowledge in the interviews. These practices include mobilization of different types of knowledge, use of assessments to invite first-hand knowledge, negotiation of epistemic stances while disaligning with the question, and use of assessments for claiming or contesting epistemic rights to authority and expertise. The study comprises four articles and a summary. Article I focuses on celebrity interviews and analy…

conversation analysisvuorovaikutuskeskustelunanalyysikielenkäyttötietoteoriahaastatteluttelevisio-ohjelmattelevision interviewsepistemicsbroadcast interactionEnglish as a common languageenglannin kieli
researchProduct

Kartoitus suomalaisten televisiokanavien dokumenttitarjonnasta

2012

Televisiossa esitetään paljon erilaisia dokumentteja ja niiden kaltaisia ohjelmia. Tv-dokumenttien lisäksi ohjelmistoon kuuluu dokumenttielokuvia, reportaaseja sekä tosi-tv -ohjelmia. Eri asia on se, kuinka nämä ohjelmat saa eroteltua toisistaan. Dokumentit ovat asiaohjelmia, jotka kertovat todellisista henkilöistä, tapahtumista ja paikoista. Ne eivät ole kuitenkaan ainoa ohjelmaluokka, jonka kuvailussa voidaan käyttää todellisuus-sanaa. Asiaohjelmia onkin tullut sekoittamaan puhtaasti viihteellinen tosi-tv, joka hämärtää eri ohjelmatyyppien rajapintaa entisestään. Tässä tutkimuksessa on ensin pyritty ottamaan selvää dokumentin käsitteestä, siitä mitä se tarkoittaa ja pitää sisällään. Lähtö…

kanavaprofiilidokumenttielokuvatdokumenttiohjelmatviihteellistyminentosi-tvtelevisio-ohjelmatohjelmatarjontatelevisiokanavatdokumentaarisuus
researchProduct

Televisiomoraalin muutos Suomessa : analyysi Helsingin sanomien mielipidekirjoituksista 1970-2003

2010

Tutkimuksessa tarkastellaan televisiomoraalin muutosta 1970-luvulta 2000-luvulle Helsingin Sanomien yleisönosaston mielipidekirjoitusten diskurssianalyysilla. Televisiomoraali on käsitys siitä, mitä on hyväksyttävää esittää televisiossa. Televisiomoraali muovautuu televisiokenttään kohdistuvan normatiivisen sääntelyn, kuten lainsäädännön, ohjeiden ja viranomaistoiminnan vaikutuksessa. Suomessa televisiomoraali perustaa snellmanilaiseen sivistysajatteluun. Tällöin hyväksyttäväksi ohjelmaksi on mielletty vastuullisen viestinnän ja sivistävän ohjelmiston televisio. Televisiomoraalin käsitteen tarkastelussa tutkimus soveltaa Oleg Drobnitskin moraalikäsitteen teoretisointia. Tutkimuksen teoreett…

kaupallistuminenmediakasvatustelevisiohegemoniamielipidekirjoitukset1970-lukumuutos1990-luku2000-lukumoraaliHelsingin sanomat (sanomalehti)1980-lukuelokuvaSuomitelevisio-ohjelmatsensuuri
researchProduct

Topic-invoked participation frameworks in "talk"-discussion programs

2001

keskusteluvuorovaikutustelevisio-ohjelmatdiskurssianalyysi
researchProduct

”Nyt Litti järki käteen!” : televisiolle suunnatut direktiivit #ylemmfutis-tviiteissä

2020

Artikkelissa tarkastellaan yhtä live-tviittaamiseen liittyvää vuorovaikutuskäytännettä, televisiolle suunnattuja direktiivisiä tviittejä. Tutkimusaineisto koostuu jalkapallon MM-kisojen Ylen televisiolähetyksistä ja lähetysten aikana #ylemmfutis-aihetunnisteella lähetetyistä tviiteistä. Vaikka Twitterin kautta televisiokatsojat voivat kohdistaa viestejään paitsi toisilleen myös televisiolähetyksen osallistujille, on aiempi live-tviittaamiseen liittyvä tutkimus osoittanut, ettei televisiossa juuri vastata sille suunnattuihin viesteihin. Artikkelin päätavoitteena onkin selvittää, onko televisiolähetyksen osallistujille kohdistetuilla direktiiveiksi muotoilluilla viesteillä muita vuorovaikutuk…

keskustelunanalyysiverkkokeskusteluTwitterjalkapallotelevisio-ohjelmatsosiaalinen mediadigitaalinen keskusteluanalyysiurheiluohjelmatkielellinen vuorovaikutus
researchProduct