Search results for "terveyskunto"
showing 10 items of 20 documents
Kotiteatteriprojekti esittää: Hahmotelmia kodiksi
2018
Paikan asuttaminen, paikkaan kuuluminen ja kiinnit- tyminen ovat ihmisen tapoja olla maailmassa. Koti kytkeytyy läheisesti ihmisenä olemisen peruskysy- myksiin ja identiteettiin. Se voidaan ymmärtää tunne- pitoisena suhteena paikan ja asujan välillä. Toisaalta asumiseen liittyy kulttuurisia käytänteitä, normeja ja ideaaleja. Koti on samaan aikaan siis jotain (lähes) universaalia, kulttuurisidonnaista ja hyvin henkilökohtaista. nonPeerReviewed
Kotiteatteriprojekti : teatteri toipumisen välineenä -hankkeen loppuraportti
2018
Fyysisen kunnon yhteys niskakivun ja niskan toiminnanrajoitusten ilmaantumiseen
2010
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ennustaako huono kuntotestien tulos niskakipuja tai niskan toiminta-kyvyn rajoitusten ilmaantumista kahdeksan vuoden seurannassa keski-ikäisellä väestöllä. Tuloksissa on esitetty myös yhteydet poikkileikkausasetelmassa. Tutkimukseen kutsuttiin 826 henkilöä, joista osallistui 498. Heille tehtiin UKK-terveyskuntotestit. Tutkimukseen hyväksyttiin mukaan vain ne, joilla ei ollut alkutilanteessa (v. 1993 ja/tai 1996) niskakipuja eikä sen aiheuttamia toiminnan rajoituksia (n=286). Heistä 83% vastasi niskaa koskevaan seurantakyselyyn (n=237) vuonna 2004. Kyselylomakkeella selvitettiin itse arvioitu niskan ja hartia-alueen toimintakyky ja kipu. Kysymykset oli…
"Tulin kuntoutumaan, en olemaan..." : nuori mielenterveyskuntoutuja tehostetussa palveluasumisessa - kokemuksia marginaalisuudesta ja köyhyydestä
2015
Tutkimus tuottaa tietoa marginaalisuudesta ja köyhyydestä tehostetussa palveluasumisessa nuorten mielenterveyskuntoutujien kokemana. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys käsittelee asumispalveluja, marginaalisuutta, köyhyyttä ja stigmaa. Tutkimuksen aineisto koos- tuu kymmenen, iältään 19–32-vuotiaan, nuoren haastatteluista. Haastattelut suoritettiin toistettuna teemahaastatteluna, jolloin jokainen nuori tavattiin kaksi kertaa. Haastateltaviksi valikoituivat vaikeaa mielenterveydenhäiriötä sairastavat nuoret. Laadullisen tutkimuksen aineiston analysointimenetelmä on aineistolähtöinen sisällönanalyysi. Tulokset on käsitelty kolmen pääluokan kautta: palvelukoti nuorten elämän turvaajana, palve…
Flow with Nature treatment for depression: Participants’ experiences
2022
This study examined Flow with Nature (FWN) treatment, which is an integrative intervention (rehabilitation) based on eco and environmental psychology, psychotherapeutic theories and professional psychological practice. FWN is intended for depression rehabilitation with the help of social support, nature environments and FWN exercises. Exercises encourage sensing the environment, mindful awareness, psychological processing and focusing on the future. The FWN treatment proceeds in separate stages (horizon, growth and path), which emphasise nature, group (social support) and FWN exercises differently. This study focused on the experiences of the participants in the FWN treatment. Finnish adult…
"Mielimatka on ollut mieluisa matka": Yhdistelmäkuntoutus vs. perinteinen Silmu-kuntoutus mielenterveysongelmiin ja asiakkaiden kokemukset yhdistelmä…
2019
Hankkeen tavoitteena oli tutkia verkkopohjaisen, hyväksymis- ja omistautumisterapiamenetelmiin perustuvan yhdistelmämallin eli verkko-ohjelmasta ja kolmesta ryhmämuotoisesta kuntoutusjaksosta koostuvan kuntoutuksen vaikuttavuutta asiakkaiden mielenterveysoireiluun verrattuna Kelan Silmu-mielenterveyskuntoutukseen. Asiakkaat rekrytoitiin lehti-ilmoituksilla kesällä 2017. Tutkimus toteutettiin vuosien 2017–2019 aikana satunnaistetussa kontrolloidussa asetelmassa vertaamalla yhdistelmäkuntoutusryhmää (n = 32) ja perinteistä Silmu-kuntoutusryhmää (n = 27). Yhdistelmäkuntoutusryhmä sai 12 kuukauden kuntoutuksen, johon sisältyi 3 x 2 päivän lähijaksot Peurunka oy:n kuntoutuspalveluissa sekä verkk…
Opiskelu ja motivaatio mielenterveyskuntoutujien valmentavassa ja kuntouttavassa opetuksessa : "Pääsis niinkun takasin elämään kiinni"
2007
Home and mental ill-health: twenty dimensions
2017
In the context of psychiatric rehabilitation and care, home is often associated with health. In the context of deinstitutionalization, however, home has increasingly become the primary site of psychiatric suffering. Drawing on a two-year ethnographic research project with a drama group for young adult mental healthcare service users living in supported housing facilities, this paper presents twenty dimensions of home through which mental ill-health can be approached as a bodily experienced, and discursively and medically structured form of being in the world. These dimensions are here offered as a framework for further exploration of the social, spatial, temporal, structural and embodied as…
Mielenterveys- ja päihdekuntoutujien kotikuntoutus
2015
Tutkielmassa on selvitetty kuntien kotisivuilta kerätyn internet-aineiston avulla, mitä varsin uusi ja tutkimaton palvelumuoto, kotikuntoutuspalvelu tarkoittaa, missä yhteydessä termiä on käytetty sekä millaiset sisällöt, kriteerit, asiakaskunta ja toimintamuodot palvelulle on annettu. Lisäksi tutkailemassa on tarkasteltu kotikuntoutukseen liittyviä tavoitteita ja odotuksia. Tutkimuksen analyysimenetelmänä on grounded theory. Kotikuntoutuskäsitteen ja siihen liittyvien tavoitteiden ja odotusten määrittäminen on hahmottunut kodin ja kuntoutuksen käsitteiden laajemman tarkastelun ja määritysten kautta. Koti määrittyy välttämättömäksi fyysiseksi tilaksi paikan, elinympäristön ja sosiaalisten s…
Realistinen arviointi kulttuuripajan osallistujien tavoitteita edistävistä ja estävistä tekijöistä
2017
Tässä sosiaalityön pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan kulttuuripajatoimintaan osallistuvien mielenterveyskuntoutujien tavoitteita, niissä tapahtuvia muutoksia ja muutosta edistäviä ja estäviä tekijöitä. Tutkielma kiinnittyy realistisen arvioinnin tutkimussuuntaukseen. Tutkielman kontekstina ja tutkittavana interventiona toimii nuorille mielenterveyskuntoutujille suunnattu kulttuuripajatoiminta. Kulttuuripajoilla järjestetään toiminnalliseen vertaistukeen perustuvia vapaamuotoisia ryhmiä, jotka on suunnattu alle 35-vuotiaille mielenterveyskuntoutujille. Kulttuuripajamallissa painotetaan mielekästä tekemistä, onnistumisen kokemuksia, vertaisuutta ja osallisuutta. Tutkielman empiirinen aine…