Search results for "tiedepolitiikka"
showing 10 items of 37 documents
Tutkimusrahoitusta ja tutkijankoulutusta uudistettava
2020
Tutkimuksen rahoituksen kohdentaminen on yksi tiedepolitiikan ikuisuuskysymyksiä. Rahoitusta ja kohdentamista sekä perustana olevia rakenteita tulee uudistaa yhteiskunnan kehityksen ja muutosten mukana. Oikeastaan tämän tulisi tapahtua muutoksia ennakoiden. Pekka Neittaanmäki luo artikkelissaan mielenkiintoisen katsauksen tutkimusrahoitukseen ja siihen liittyvään tutkijankoulutukseen. Ytimenä on tieteellisen tiedon kehitys ja erityisesti tutkimuksen painotuksen muutokset suhteessa tieteellisen idean käytännön sovellusten tuottamiseen. Tältä pohjalta kirjoittaja esittää käytännön toimia suomalaisen tutkimusrahoituksen kehittämiseksi. nonPeerReviewed
Kansainvälistyvä tieteentekijä kansallisen tiedemaailman laadun parantaja? : haavekuvat ja todellisuus
2020
[Johdanto] Suomalaista tiedepolitiikkaa koskevissa dokumenteissa maalataan kuvaa suomalaisista yliopistoista ja niissä työskentelevistä tieteentekijöistä sisäänpäin käpertyneinä impivaaralaisina, joiden fyysinen paikallaan pysyminen heikentää tutkimuksen ja koulutuksen laatua. Tiedemaailman laadun ajatellaan parantuvan, kun suomalaiset tieteentekijät hakeutuvat ulkomaille huippulaadun pariinja kotiin palattuaan välittävät osaamisensa paikallaan pysyneille. Liikkuvuuden myötä hankittujen kontaktien odotetaan sitovan perifeeriset suomalaiset tiukemmin Suomen rajojenulkopuolella olevaan tieteeseen, joka tässä näkökulmassa on jo lähtökohtaisesti aina parempaa kuin ”kansallinen” tiede. Toinen do…
Yliopistojen ohjausjärjestelmästä
2014
Laskennallinen tiede - tieteen kolmas menetelmä : tilannekatsaus 2011
2011
Koulutuksen ja tutkimuksen merkitys maakuntien kehityksessä
2021
Stoalaisella asenteella?
2021
What about cultural policy? : interdisciplinary perspectives on culture and politics
2009
Hullua rakkautta ja sopimustohtoreita
2004
Miten kannustaa ja tukea avointa julkaisemista?
2022
Avointa julkaisemista edistetään tarjoamalla siihen tutkijan kannalta merkityksellisiä kannustimia. Lisäksi tulee tarjota riittäviä ja monipuolisia palveluita julkaisemisen tueksi. nonPeerReviewed